Pöydän paras käsi

 Rytmi.

Päässä pyörii ensiluokkainen ellipsi, jonka tarkoitus on saavuttaa pääte, tai alkupiste. Ongelmallista siitä tekee sen, että ellipsi on ajansaatossa hioutunut yhteen tehden sileän pinnan. Vaikka kuvitelmissa ajatukset ovat toiselta planeetalta, ne lähtökohdiltaan rullaavat hiidenkirnua ammeeseen. 

Aivosähkökäyrä, impulssi, toiminta, olemme itsemme vankeja. Koska olemme näin positiivisia, niin mikä on oletus toiminnastamme? 

Toimintamme vastavuoroisuus luo meille mahdollisuuksia nopeuttaa aktiivisia malleja. Se taas toisaalta heikentää sähkökäyrät, joita emme pidä tarpeellisina. Emme vain tiedä ovatko unohdetut reitit tarpeellisia vai eivät.

Pelaamme pokeria kovilla panoksilla olettaen, että meillä on pöydän paras käsi, tuntematta pakkaa. Koska emme voi pitää kuin muutamaa korttia käsissä, niin jotain jää huomaamatta ennemmin tai myöhemmin.

Luotamme kuvitteellisiin järjestelmiin koska ne ovat tunnustetusti toimineet. Jos kuitenkin lopetamme luottamisen, uskomme horjuu ja joudumme ponnistelemaan, mistä olemme pyrkineet pääsemään eroon.

Vaivaava pää, se paikka missä tapahtuu maailman todistaminen ja vaikutuksien tunnustaminen. Tämä paikka, jossa syntyy yhteiseksi tunnustettu todellisuus, yhteiset viholliset ja ystävät. 

Se miltä asiat näyttävät, ei tarkoita sitä, mitä ne todella ovat. Tämän viisauden historia on antanut meille perinnöksi. Kysymys kuuluu, kuinka käytämme ja kunnioitamme perintöä?

Mikäli perinnöllä tarkoitetaan jatkuvuutta ja keskenjääneitä töitä, niin olemmeko sidottuja periaatteisiin, jotka eivät ole meidän?

Periaatteet olemassa olevassa yhteisössä vahvistaa itseään, jos ja kun verkoston määrä luo vakuuttavan ilmapiirin. Illuusioon puhalletaan lisää ilmaa tyydyttämään tarpeita, jotka ovat periaatteelle suotuisia.

Periaate, aatteiden taustatekijä, arkkitehti ajatuksille ja toiminnan sydän. Syytä on kääntää katseensa sinne missä tapahtumaketju alkaa, siellä on kiveen lyöty miekka. 

Yleistyksestä ylennys

 Tyhjä paperi, ajatussyndrooman selkeydestä nyrjähtänyt nilkka. Sormia suussa, tunnistamattomat oliot tuntuvat luissa. Päätä raapiva ennustaa keilapallolla kaatoa. Tenniskyynärpäällä tukea tammipöydästä, kuristava ilma pesee surkeuttaan sisuksiin.

Massadelirium uutisotsikko kerrallaan, kerralla pingotettu hermot tappiin. Nappi alas, levon luomeen teknologia tuoneen.

Tyhjä ajatussyndrooma, zoom, lasisilmä käsitellään vanhalla menetelmällä. Zoom, oireettomaksi oivallettu, mutta pajunköyttä orapihlajan sijasta tarjoiltu.

Yleistyksestä ylennys, toistosta taputus olalle, ajatus hautoo, perseet toiselle olalle. Tilanteestamme yksisilmäinen huomio onkin käpertyä sisäänsä ja sinänsa sanoa sinne päin.

Tarpeen sanelema touretten tauti iskee sopimattomaan saumaan elämän kannalta. Kirotusta elämästä potilas itsekin saa kurkkumädän ja aivokuumeen.

Viimeinen luku kirjasta todistaa kaiken todeksi, mitä minä sanoin ennen kynttilän puhaltamista. Todisteet eivät riitä edes ensimmäisen rihterin järjestykseen. 

Yhden miehen ilta

 Purjehdi puheensorinan lävitse, onnelliset ohrat nousevat päähän. Ulkona katseet eivät sammu, katson tähtiin, kun pullon korkissa lepää ruuvi. Työkaluille olisi tarvetta, ei kädellä korkkia pois poisteta.

Äänestä tietää meiningin, tietää piilopaikan ja sen sijainnin. Tietää nyrkin iskun, sen veljeyden salaisen sävelen.

Jakoavaimella saadaan auki, se on välineiden ruhtinas, tiedättehän te sen. Tiedättehän te myös monta muuta välinettä, mutta tiedätte tekin vain yhden. SE ON SE.

Jorina hatusta nostaa kuohuvaa, päästään vielä hyvään nosteeseen. Tili näyttää positiivista, silmät näyttävät tankotanssia tanssivalta apinalta.

Maskuliinisuuden vuoksi pidetään jäykkänä. Eikä saa ymmärtää väärin, sillä faktat ovat radalla, eikä selibaatissa. Jotain väärää, koska jätetään keskustelut. 

Jostain syystä päässä jyskyttää tyyssias, vaikka ei ymmärrä kokonaan sen taydellistä merkitystä. Tyyssias avaa oven niin sanottuun narniaan.

Kaiken jälkeen kukaan ei enää istu meidän pöytään, en edes itse haluaisi olla tässä, mutta edustan tietenkin iteäni. Edustan yksilön maskuliinisuutta, edustan yksilöllisyyttä. 

Lopulta siirto toiseen valuu käsistä lävitse, rahat katoavat läpeensä, he kauhistelevat. He ottavat silti vielä yhden. He jättävät veden, väliveden pois kategoriasta.

Eivät asiat jääneet sikseen, kun pröystäily nostetaan tuopin yläpuolelle. Käden liikkeellä näytetään suuntaa, harmaantuneena lakin alta. 

Jos tilataan vielä yhdet. Annetaan sirpaleiden lentää. Pointtina ollaan me ja meidän taskujen kaivelu seuraavaan. Seuraavaan kovaan kylmään nauruun. Seuraavaan huikkaan kuikkaan taksin kotiin.

Aasin ranka

Missä liikut? 

Se on suuri kysymys identiteetille, kun huudetaan tynnyreistä. Ja, kun palkka ei osunut oikeaan päivään, niin jäivät rappaajan pyhät nimeksi.

Rakennelman alle jäänyt työkaveri imppaa liimaa, ei kuulemma ole varaa psykiatrille. Leikkasi oman kätensä saadakseen vakuutuksesta pelastuksen velkahelvettiin.

Kyselevät, että kuinka monta kertaa on mahdollista jäädä jyrän alle niin, että kävälee omin avuin pois. Tai, että kannattaako trapetsitaitelu aloittaa voimalinjoista.

Aasin selässä jaettiin stipendit uudestaan vanhaa soveltaville visionääreille. Rakennelma visionääreille on pumpattava ilmapatia, johon liimaillaan repeämän kohdalle paikkoja.

Nihilistinen tarkoituksettomuus satuttaa heitä, kellä on vielä sielu, ja heitä ketkä rakastavat. Luvusta löytyy myös usko hävitykseen, se hedelmä on syöty kuin kirsikka kakun päältä.

Yksilön punnerrus valaistaan keltaisilla sivuilla, taakan hiljaisuudessa kantaa uutisen omistaja. Vapaa on sana, vapaa on tulkinta, vapaa on ymmärrys. 

Kantapään kautta

Keskinkertaisuus riivaa, vaikka riivaajakin on väsynyt ottamaan kantaa. Oppia ottaneet paikkaa kantapäät tekoiholla ja juoksevat toisenkin maratonin. Näin sprintterit polttavat itsensä ennen alkua.

Jatkuvalla venymisellä ja saumattomuudella tehtaissa istuu purkkapallon puhaltajiat. Kerrotaan tarinaa ja kaunistellaan peilihuoneessa jakauksen onnistumista. Tilastoidaan ekonomistin näkemys, sillä tehdään lisäarvoa omistajille.

Onko talous arvomme, vai arvomme talouden pohja? Eläkkeet yhteistä omaisuutta kakunleipojille, siis omistajille. Yhteiset varannot jaetaan suljetuissa kabineteissa hyvävelijärjestelmällä.

Monopolilla kannetaan keltasia kasseja ulos kaupasta ja varmistetaan oma markkina-asema. Markkinalle pyrkijät haastajat aiheuttaa kansakunnan köyhyyttä laskemalla hintoja. Se, mitä maksetaan kotimaisesta banaanista, on ilmeisesti loistavan markkinoinnin tulos. 

Markkinasta tulos, tai ulos, lailla määrätty tuottaa seuraavaa vuotta paremmin. Numeroiden näyttäessä marginaalin alle, lähetetty on medi-heli kriisiä paikkaamaan. Henkiinjääneet heiluttavat irtokäsiä kraatereiden pohjalla, jotta saisivat kyydin normaaliin. 

Mustaa vettä

Mustaa vettä pisaroi heijastuksiin, on märkää mielistelyä tosiasioista. Vielä on lämmin tuuli, muttei puristamalla pelastusta tehdä. Vielä on pimeää, muttei valo kantajaa ilman kipinää.

Hetken matkaa kurjuutta, hetken sen aika kultaa, pisaran heijastuksen aikaa. Silmästä silmään myrskyn silmä vinkkaa, apukepein noustaan iltaan. Tähdeksi itsensä filmaa, sanonnat ovat porukan liimaa.

Mitä nyt unohdetaan, on se kysymys edessä. Mitä nyt käsitellään, se on välttämätöntä. Mitä nyt pidetään välttämättömyytenä, nähdään se itsestäänselvänä.

Murha

 Seison vain ja katselen pisaroiden valuvan lasia pitkin saapuvia katuvaloja kohden. Yö on täällä, minä sisällä kirkkaassa ja steriilissä huoneessa, onko aika pysähtynyt? Jos tekisin murhan, haluaisin tehdä sen näin romanttisessa ilmassa, samanlaisen katuvalo loisteessa. Pitäisi sataa vettä, niin kuin elokuvissa. Taittaisinko niskan, vai haluaisinko katsella kärsimystä silmästä silmään? Näin ei kuuluisi ajatella, eikä varsinkaan kirjoittaa, mutta kuinka muuten voimme tutustua pimeään puoleemme, jos kiellämme itsemme? Tukahdutamme jotain olennaista, jotain mikä kulkee väistämättä mukanamme, vaikka sen kiellämmekin.

Fantasiointi on osa, ensimmäinen osa murhaan, mutta ei tarkoita vielä mitään. Pidän nämä päässäni ja fantasian mielikuvin täydellisen murhan. Joku saattaa säikähtää, mutta mistä tietää menneensä liian pitkälle? Ohitanko rajapyykin, kun otan esille yhteiskunnan tabuja ja käytän vapauttani ajatella? Onko humanismi käsite ajatella vastenmielisyyttä yhteiskunnassa? 

Kyllä, sanomme ajattelevan, sanomme suhtautuvan kriittisesti ja suvaitsemme erilaisuutta. Kuulostaa kengännauhoja kiristelevältä umpihumanistilta. Pystyisikö tuollainen kuvittelemaan kengännauhojensa väliin kuristuvan kaulan? Nousisiko pelkästä ajatuksesta pienimuotoinen ahdistus, vai valtaisiko paniikki hengityksen?

Hypoteettisesti mahdollisuuksia monia harjoittaa psyykettä, mutta mikä ajaa vapaaehtoiseen toimintaan? Onko ääretön mielekiinto ajurina, tunne elämättömästä elämästä, vai itseään toistava menneisyys?

Ne yksinäisyydessä lymyävät velhot ajetaan nurkkaansa, koska käyttäytyminen ei vastaa standardia. Päästäkseen sisälle yhteisöön, vaaditaan tietyn muotoinen muotti, jota konservatiivinen mielemme tuottaa. Mitä tapahtuu, kun tarpeeksi pitkään sukkeroidaan herkkiä kipupisteitä? Voiko vastassamme olla yliherkkiä aikapommeja sohaisemalla mehiläispesään?

Tiedostava väki pitää aistinsa valppaina, mutta mihin suuntaan? Byrokraattinen instituutio pitää huolen omistaan, mutta ketkä ovat omia? 

Mappikäytävän värikavalkaadista  värisokeat palkataan oppaaksi suunnistamaan byrokratian rattaisiin. Annetaan mielipuolinen valtuutus käyttää tietämättään väkivaltaa tiettyjä ryhmiä vastaan.

Syy-seuraussuhteet ovat varsin selkeitä erottamaan hullut ja sairaat toisistaan. Jos haluamme elää rauhassa yhteiskunnassamme, on valaistava tiet, jotka olemme hylänneet. 

Tuhkasta leivottu

Yhteiskunta, yhteisenä kuvitelmana vahvistamme kulttuuria tyhjäksi imetystä kaivosta. Raadot revitään kaapista suurennuslasin alle kärvennettäväksi. Jälleen tyhjät tynnyrit rämisevät. 

Tuhkasta leivotaan korvapuustia nälänhätään, kuivuneille lypsävän lehmän verta tarjoillaan.

Syy seurauksesta seurataan syytä, etsitään syyllistä seuraukselle. Etsitään paloherkkää kohtaa räjähtää, jotta päästäisiin pätemään.

Ajattelun barrikadit peittävät kasvonsa, näin valkotakkiset tiputtavat silmänsä saadakseen ratkaisun tilanteeseen.

Trolli korruptio pandemia, yhteiskunnan mieli tulehtuu damokran demonisoinniksi.

Lääkettä odottavat, odottavat paluuta ja entistä sekasortoista eilistä tunnistaakseen mielensä. 

Ooppera

Kansallisylpeys alleviivataan oopperan takahuoneessa. Ylpeytemme kansana vaatii yliyksinkertaisen fraasisinfonian.

Ylpeytemme aarrearkku on kätketty ilmaisevaan käytökseen.

Hurraa, hurraa, hurraa tuntemattomat sielut. Aploodein saattelemme esikuvamme saippuateatteriin, taiteen hylsyventtiiliin, kuohuvaan painekattilaan. 

Puhallettuaan toiveripsen onnenkaivoon, toive palaa toteutumattomana, mutta onnen toive toteutuu. 

Hämmästeleville hämmentyjille tarjoillaan salvaa mädäntyviin haavoihin, jotta kieli ja pää pysyisi teräväksi tylsistyneenä toistajana. 

Viisautta kielellä ilman sanoja, paidassaan kaulusten viisaus kaikkoaa palvontaan ja tunnistettuihin fraaseihin. 

Kapinalliset hirttävät sellon kattokruunun valaistessaan ehdottomuuden omana lakinaan. 

Sota julkisuudesta, mellastavat torvet, rummut pärisevät tahtia taustalla, kun viulun kielet katkeilevat kansanylpeydestä. 

Lavasteiden arkkitehti kirjoittaa tarinan, sen tarinan tunnetuista, kadehdituista, voittamattomista, juonikkaista hengen väreistä. 

Ylistetään kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta. Puolustetaan kansaa valittuna, vallasta humaltuneena juoppona. Kuollaan puolustaessamme, arvon säilyttääksemme kuolemme arvottomana murhaajana. 

Pyhimys

Mistä aloittaa, näkymät ovat näppäinten alla. Missä sinä olet silloin, kun jotain todellista tapahtuu? Kuuletko sinä tuon suhinan, suhinan, joka melkein kuuluu? Menetkö torille juhlimaan, kun on siihen aihetta? Käytkö katsomassa vanhempiasi ja sukulaisia? Kampaatko tukkasi aamuisin? Noudatatko nukkumaanmenoaikoja, vai ovatko ne unohdettuja muistoja lapsuudesta?

Mistä tämä kertoo jos ei itsestään? Oliko tarkoitus, vai tarkoituksella muistot lyömässä toisiaan kilpaa? Sanon ääneen sen perkeleen, joka tahtoo syökseä sisältäni kannullisen kiusaavaa ajatusta. Hän sanoo tuntevansa minut ja minun ei pitäisi kuulla, tai kuulua tähän joukkoon, mutta minkä sille voin. Olenhan minäkin ihminen, tai ainakin olen kuvitellut olevani. Ja aina se sama, se sama tylsä, tylsempi mielen syvyyksistä tuleva ankeuttaja painaa meidät maahan. 

Jos vain voisin, jos vain voin. Tarkkaan harkittu sana saa meidät resonoimaan, mikäli ei kadottaisi itseään säännöllisesti. Sanasta jatkamalla eteenpäin, koska ei tunneta takaperin menemistä, olemme lineaarinen sukkula kohti tuntematonta. Halut erotellaan yöksi ja päiväksi, sekö on määräämässä arvomme? 

Vaikka monikaan ei ole käynyt avaruudessa, me silti elämme tähtien ja sen pölyn seassa. Siellä, tai täällä, olen minä ja sinä karvaton apina. Arvaamattomat suunnat. Suunnistan ilman kompassia korpeen ja olen jälleen aavistuksen päässä lähtöpisteestä. Mikään ei voi olla turhauttavampaa, ei yhä tylsistyttävämpi työ, ei yhtä väsyneempi yö. 

Monologimme Jumalalle, kuulemattomille korville, poispäin kääntyville kasvoille. Yhä syvempi häpeä, eivät he ole oppineet, eikä käsien ristiin laittaminen tuo kasvoja takaisin. Sanotaan hänen olevan kuollut, tai lieneekö hukkuneen omaan luomukseensa. Yhä uudestaan palataan juurille, siemenen istuttajan käsivarsille, kunnes unohdetaan tuska. Käsitetään tekomme, kun pyhimys jää miettimään olemustaan.

Odotus

Ajat on ajaton, mitä ajaton on, kun aikaan aikaiseen herään. Käsiään käsittämätön, hän kädetön kärsii kädellisten otteesta. Näkijä nähdessään, hänen aikakäsite häiriintyy. 

Katsokaa nyt, maailma paljastaa itseään kerros kerrokseltaan, mutta hienovaraiset pinnat hälvenevät hiljakseen. Niin, tuolta taivaalta putoavasta pisarasta saadaan valtameri, kun kuu imaisee rantaviivan horisonttiinsa. Pilvien peittämät käsitykset jätetään odottamaan ukonilmaa, tai peräti trombia.

Mielummin kielletään, tuomitaan anonyyminä asiantuntijana. Nämä ironisoivat lampaanpäät reväyttävät suunsa ja sarkastiset kilpikonna ottavat luodit kilpiinsä.

Tabun rikkojat asetetaan ennakkotapausasemaan. Niin rohkeaa, he sanovat, ja pakenevat paikalta.

Perusjärjestykseen ja sen sääntöön kuuluu avata ja sulkea toinen. Tasapainottomuus perustuu perusteettomaan jakamiseen, sekä pääsemättömän rajan ylianalysointiin. 

Aavistava odotus pyöräkellarin ovella. Koska voi polkaista täyteen vauhtiin tukka hulmuten? Koska odottavan aika on pitkä, niin odottava elää aikaansa pidempään.

Vielä kolahdusta vailla, vailla viittä, vailla heilahtavaa ruutulippu, vailla vaanivaa katsetta. Syy ja seuraus, seurauksen syystä jää yksi neljästä pois. 

Troijalainen keppihevonen

Merkkaan jälleen yhden kalenteripäivän yli, ilman menoa, tai merkintää. Vedetään viivottimella viivoja seiniin, jotta pysyisin päivien kiitävässä tahdissa.

Sivut kääntyvät perän jälkeen ja katseemme hakeutuu kuviin. Teksti on liian raskasta mielikuvitukselle, kun ajaudmme keskittymishäiriintyvien iltakokoukseen.

Sukkuloidaan erikseen, yhdessä, yhteisessä raketissa suuntiin suunttaamattomiin.  Pestään näkemyksen kokemus ja kokemuksen tutkimus virtuaalisella lumipesulla. 

Harmonisoidaan mielipiteet neuroottisella tilkkutäkillä, joka peittää ajatuskamaraa. Ollaan lennokkaita ja vapaita, mutta käytetään mieluusti varastettua ilmalaivaa.

Tilitetään ja kuitataan jälkikäteen narisevat saranat, ettei kukaan pääse huonommaksi huomauttamaan. Huojennutaan, kun väärä raha kelpasi sittenkin pankille. 

Heitetään kuperkeikkaa ja otetaan lisää velkaa tajuamatta sen olevan tekemätöntä työtä. Kun velan olemukseen itsessään kuuluu orjuutus ja halvemman työn palkitseminen. 

Ratsastetaan troijalaisilla keppihevosilla uudenkuun nousevaan laskuun ja lopetetaan ilmeinen välittäminen. 

Manipulaatiomaraton

Tervetuloa valvontayhteiskuntaan. 

Ammottavan tyhjyyden takaa paljastuu valvonta, hallinta ja ohjattavuus. Sanotaan sinun olevan täysin vapaassa maailmassa, kunhan noudatat valvonnan määräämiä rajaehtoja. Voit tehdä vapaasti valintasi, kunhan valintasi ovat oikeamielisiä.

Itse sensuurin asema ja pysäkki on kansalaisten itsesensuuri. Käytännön syyllinen valtio, periaatesyyllisyys ja kohdekansalainen kohdennettu maali.

Manipulaatiomaraton, metsän peitto, sanonnan kevytkenkäisin ponnistaa korkeimmalle. Sanonnan lyhyt oppimäärä huiputetaan maksetulla tutkimuksella.

Korpeavat kukkulat korruptoituneena nussivat ja sössivät oman ja sitten toisten vellit. Maaveljet toistensa kauluksissa, koska uskottelevat elävän historiaa uudessa ajassa.

Massan paniikkihäiriöiset hyperventiloivat pää kolmantena jalkana, keksivät mielenterveyshäiriön saadakseen hyväksyttyä huomiota.

Tekemillä havainnoilla ei ole sensuurin suurempaa merkitystä, sillä yhä harvempi notkauttaa päätään merkityksen edessä. 

Harvempi sato kuumentaa ilmastoa, kun joukko kuumia lampaanpäitä ajetaan lammen ohi ahdinkoon. Ajatellaan niistä saavan villat talvea vasten, niinpä ammutaan lämpimikseen lypsävä lehmä. 

Häiriinnytään systemaattisesti, kun systemaattisen toiminnan perustana toimii yhteiskunnan valvonnan päällekkäisyys. 

Valvotaan, kerätään tietoa, tarkastellaan ja vedetään johtopäätöksiä ja tilastoja. Kakku on valmis jaettavaksi, vaikka eilen vakuuteltiin henkilötietojen olevan varmemmassa suojassa, kuin varma voi olla. 

Varma voi olla vain kuolemasta, vaikka monet vaikuttavat vielä kuolemansa jälkeenkin.

Mitä minä

Mitä minä ja surkeat runoni, kun maailma on rakennettu täyteen kiihokkeita. 

Mitä minä ja tylsistyneet ajatukseni, kun on keksitty vastaukset etukäteen.

Mitä minä ja minun egoni, kun syleilen sitä, kuin pieni lapsi nallea. 

Mitä minä, kun voin esittää täydellistä.

Mitä minä, kun voin unohtaa turhamaisuuden.

Mitä minä, kun voin hävittää ajantajuni.

Mitä minä, kunhan ei tarvitse vaivautua. 

Mitä minä, kunhan vain korostaen peitän. 

Mitä minä, kunhan vain saan haluamani. 

Mutta, mitä minulta puuttuu, kun olo on vieläkin surkea.

Mutta, mikä saa oloni paremmaksi, kun minulla kaikkea jo on.

Mutta, olisiko jokin lääke tätä oloa poistamaan. 

Mitä olen mennyt tekemään, ei saa tyydytystä nautintoa tuottavista asioista.

Mitä olen mennyt tekemään, kun ajatukseni ovat turta. 

Mitä olen mennyt tekemään, kun puhun vain itsestäni.

Mikä mannerta liikuttaakin, niin tahdon olla edes kuolematon, jotta näkisin törmäyksen. Mikä sitten elämän synnytti, lähden mukaan aikamatkalle. Mikä on elämän tarkoitus, sille hakisin selityksen. 

Suden hetki

Herään jälleen aamuttomasta yöstä halvaukseen, se pirulainen seisoo vieressäni ja katsoo vain. Heitetään kolikkoa, kuolema, kuolematon hahmo seisoo varjossa kasvottomana. Heräänkö täältä, näänkö aamun, joka vie kasvottoman varjon. 

Väreet virtaavat kehossa, kun hahmo ottaa sieluni haltuun ja jäädyttää ruumiin. Katsotaan kasvottomana tuntematonta. Koetaan moneus ykseydessä. 

Olemme yhtä tuntemattoman voiman, kuolevaisen ruumiin ääni on soiva. Liike soinnin paistaa läpi hetkittäisen häirinnän. Suden hetken henki, on välimaan ja sielun retki. 

Jäljelle jäänyt kauhu tuntemattoman, sanoja, sanoinkuvaamatoman kauhean kauhun läsnäolo. Se, joka on paikoillaan tuijottaa. On se, joka liikkuu ja vaanii. On se, joka koskettaa ja istuttaa pelon siemenen. Ne ovat moneus ykseydessä. Ne ovat sitä, mitä tuntee ja näkee. 

Parempi hetki

Pyyhin typeryyden pois alle maton. Tuuletan vintin pölyistä. Luuttuan lattiat kolmesti. Kävelen pöytää ympäri. Syön purkista ruokaa. Harjaan hampaat. 

Seis. 

Oikosulku pakottaa muuttamaan suuntaa. Käteni veltostuvat, vieteri kiristyy, nappi aukeaa. Hengitän yksisuuntaisesti kahdella keuhkolla. 

Seis. 

Peilikuva komea, ruma, komea harmaa aivastus pimeässä. Kuvitelma, unelmointi, mutta se oli uni. 

Seis. 

Järkyttävää, mutta upeaa ja kaunista eilistä jälleen jään odottamaan. Pidän maailmaani todesta. 

Seis. 

Huomautus, kumarrus, kiitollisuus kättelee todellisuuden kanssa. En sano tuota ääneen. 

Seis. 

Juoksu, sprintti, ei vaan maratooni. Ei aikaa voinut pysäyttää hyvään hetkeen. 

Seis. 

Herranen aika, aika on suhteellinen paradoksi. En liikahda aikeissani. 

Seis. 

Koska huomio nääntyy, kääntyy arvot nippeleiksi, suodatetuiksi filttereiksi. Kuka oli, kuka on, kenestä tehdään. 

Seis. Seis. Seis. Edessäsi on läpikäymätön mustavalkofilmi. 

Vielä kerran, vielä yhden ainoan kerran. Tottelen itsemääräämisoikeutta. 

Tunnistan hahmot kaukaa, mutta en viitsi ottaa selvää. Odotan parempaa hetkeä. 

Ajattelun harmonia

 

Harmoninen ajattelu vaatii monien vuosien työstämistä, itsensä haastamista, itsensä tuntemista ja perusasioiden kertaamista. On tärkeää muistaa, että pettymykset ovat aivosähkökäyrän epäsymmetria ja mikäli sähkön saa suodattumaan taas omille uomilleen, niin oppiminen on pettymyksestä kehittymistä. Harha-ajattelu on vastustaja, joka pyrkii uskottelemaan omat ajatukset vain oikeiksi. Mikäli oppii suodattamaan omat harhat ja ymmärtämään harhojen merkitystä, niin harhan pohjalla usein löytää oman trauman, joka johdattaa vääristymään.

Harmonisessa ajattelussa on oltava palikat kohdallaan, niin kuin on japanilaisessa kivimuodostelmassa. Ajattelu on näkymätöntä esteettisyyttä, järjestystä, jäsentelyä, syvää ja kauniin rauhallista maisemaa. Se voi olla luojansa näköinen, tyylitelty, kitkerä, tai ihan vain poksahteleva purukumi. Tärkeintä kuitenkin harmoniassa on kokonaisuus ja palikoiden oman paikan löytäminen. Sehän me tiedämme, ettei järjestelmä toimi ilman järjestystä. Koska kyseessä on harmoninen ajattelu, niin se ei voi toimia ilman kokonaiskuvan ymmärtämistä.

Haasteita kokonaisuuden tielle ilmenee jo hyvin varhaisessa vaiheessa, kun huomataan hermojen kynnyksen laskeneen merkittävällä tavalla. Se on ensimmäinen askel, sitä sanotaan hermoraunion laaksoksi. Sen selvittäminen, tai oikeastaan sen läpikäyminen vaatii kanttia ja rohkeutta kohdata syvät ja rumat kolhut. Mutta, se on välttämätön vaihe, sillä sieltä kerätään epäkohdat, jota tulemme tarvitsemaan jatkossa.

Vaihe, jossa et tunne itseäsi ja syvennyt alitajuntaan, sinulla ei ole täällä yhtään ystävää, turvaa, turvallista paikkaa suojautua. Olet käytännössä heitteille jätetty lapsi, keskellä moottoritietä, eikä kukaan välitä sinun kohtalostasi. Olet vihreä rupikonna, sitä sinä alat itsellesi hokemaan ja alat kokemaan meripahoinvointia rumuudesta. Väylät tukitaan ja sinut ajetaan nurkkaan niin ahtaalle, että et saa henkeä. Pään sisäinen paikka on niin pimeä, ettet näe omia käsiäsi edes muutaman sentin päästä. Tämä on siis ensimmäinen aste.

Kun matka jatkuu silmät muurautuneena, tunnet tuulen vireen ja meren pärskeen poskillasi, kun olet mastoon sidottu. Matka jatkuu kyllästymiseen asti ja kuulet taivaalta ukkosen riehuvan. Titaanit etsivät syyllistä heidän tyytymättömyyteensä ja tiedät ettet ole tehnyt uhrauksia heidän puolestaan. Näin toinen vaihe valjastaa sinulle todellisen ja päättymättömän vihan.

Sinut heitetään mereen haiden syötäväksi, mutta selviydyt ja ryömit rantaan luut murskana, olet tomuinen ja muistutat ennemmin amebaa, kuin mitään ihmisen kaltaista otusta. Vietät aikaasi autiolla saarella, jossa kateutta aiheuttaa eliöt, jotka ovat eläneet samassa muodossaan miljoonat vuodet. Pääsi alkaa tuottamaan mielettömyyksiä ja täällä ainoa vaara on vain oma mieli ja mielen aiheuttaman ansat. Aistit muodostavat kuplamuovipatjan, jota poksauttelet päättymättömään auringonlaskuun. Varjojen heijastukset houkuttelevat merenpinnasta astumaan toiseen todellisuuteen, sinne käänteiseen ja näennäisesti kirkkaampaan maailmaan.

Ratkaisu ja vaihtoehdon erottelu, siis puhdistumisen vaihe. Kuona, likaisuus ja asioiden loppuun käsittely. Vaiheittainen läpikäyminen on aloitettava alusta, aina niin pitkään, kunnes reitillä ei ole yksikään kivi väärässä paikassa. Mutta, mistä sen voi tietää, että kivi on oikeassa paikassa? Ongelmallisimman vaiheen ratkaisu löytyy vain ja ainoastaan läpikäymällä jokainen vaihe yhä uudestaan läpi. Tämä tila, jonka olet itsellesi aiheuttanut, on vahva suggestio, tai koomaa vastaava labyrintti, jossa on vaihtoehtoja noin noviljoona, mutta vain yksi oikea reitti.

Tämä koulun läpikäyminen antaa mahdollisuuden unohtaa kaiken, minusta tuntuu, minä luulen -käsityksen. Harteillesi nostetaan shamaanin viitta, millä ei ole sinulle mitään merkitystä. Mutta, jos se luo sinulle vielä merkityksen, niin palaa takaisin saarelle, sillä muuten psykoottinen helvetti polttaa kehosi täyteen pentagrammeja. Merkityksen merkityksettömyydet nostavat kasvonsa ja tulevaisuus on pelkkää haudankaivamista.

Filosofia sulattaa aivoni

Filosofia sulattaa aivoni. Olen lukenut sitaatteja edesmenneiltä filosofeilta. Heidän perintönsä on silmieni edessä ja minun kuuluisi jatkaa tätä perintöä eteenpäin. Sanat ja sanonnat kumpuavat jostain syvältä maankamarasta, syvältä alitajunnasta louhin tietoa, jota pyrin ammentamaan aina seuraavaan päivään. Kysymys ja pohdinta. Pohdinta ja jälleen kysymysmaratonit lähtevät laukauksesta. Maninilan laukaus, laukaus raviradalla, laukaus pörssinromahdukseen.

Olen ollut pohdinnoissani ulkopuolinen öykkäri, kadunkulkija, joka tuijottaa taivaalle ihmetellen atmosfääriä niskat nyrjäytettynä. Olen henkilö, jolle ei koskaan tapahdu suurta ja mullistavaa käännettä, niin kuin elokuvissa. En ole se sankari, joka pelastaa maailman. En ole se hävittäjälentäjä, joka palkitaan maailmansodan ässänä.

Tutkailuni perustuu rakentamattomaan perustukseen, jota on luvattu minulle ja yhteiskunnalle siitä asti, kun olen syntynyt. En ole saanut lupauksia, koska esteenä on aina ollut tärkeämmät hankkeet. Hankkeet, jota olen palvelemassa, vaikka hankkeiden kuuluisi palvella ihmisiä. Väärästä liikkeestä saa harteilleen yhteiskunnan kehittymättömyyden ja suvaitsemattomuuden. Väärästä katseesta saa rangaistuksen, jota ei olla kirjoitettu kenenkään taholta, kun asiat otetaan omiin käsiin.

Sanovat, ettei laki lue hätää, vaikka laki käsityksestä tuomari tuomitsee lain perusteella hädän alaisen toteuttamaan lakia. Toteutuneet tuomiot perustuvat ennakkotuomioon ja tuomiot perustuvat yhteiskunnan valintoihin ja vaalitulokseen. Mikä aika käsillä kulloinkin on, on lainkuuliaisen kuultava kaiku ja rikottava käsitystä yhteisen hyvän tähden.

Tietotoyhteiskunnan on syytä tarkistaa omaa vaikutusvaltaansa happotesteillä, jotta voimme varmistua turvallisuudestamme. Turvattomuus luo yhteiskuntaan poteroitumista, lyhytnäköisyyttä, arvaamattomuutta ja ennen kaikkea väkivallan uhkaa.

Aina niin pitkään, kun pidämme ihmistä ylimpänä ja kruunun haltijana, niin pidämme hallussa sellaista vastuuta, jota emme osaa hallita. Vaikka pyrkimyksemme on hallita ympäröivää ympäristöämme, tai saada ainakin sellainen tunne hallinnasta, niin todellisuus kääntää rumemman posken meitä vasten.  Koska tunne itsessään ei ole tietoa, ennemminkin illuusio tiedosta, joka johdattaa valveutuneimmankin ajelehtimaan airoitta meren kuohuntaan.

Päivät kerrostuvat toistensa päälle ja historian elvyttää jumiin jääneitä hetkellisesti, koska eivät uskalla päästää irti. Heidän elämänsä on historiassa, jota ei ole olemassa, mutta eivät sitä tahdo myöntää, koska identiteetti on koottu lahonneista laudoista. He ovat kuolleita, koska eivät tahdo kuolla ja syntyä uudestaan.

Hyppy tuntemattomaan vaatii monelle liikaa ponnisteluja ja siksi jäävät mieluusti oman tuskansa vangeiksi. Itsensä kuolema on monelle niin käsittämätön haastava ajatus, että syövät mieluummin kapallisen paskaa ja tarjoavat sitä vielä muille. Jotta monet välttäisi tuskan ja elämästä syntyvän tuskan, niin he antavat mielelle vallan ja pienaroivat nopeassa tyydytyksessä ja lykkäävät kasvuaan.

Manipulaation anarkistit nauttivat päivällistään hopealusikoin, kun samalla lehmät märehtivät vanhentunutta heinää. Enemmistö pitää läpensä kiinni, vaikka heiltä revittäisiin päätä irti keskellä katua. Moraalittomat agendat rönsyilevät vähemmistöistä ja samalla julistetaan sananvapautta. Todellisuudessa manipulaatio toteutuu täysimääräisesti, kun julistajalla on riittävä määrä tyytymättömiä menneisyyden ihailijoita.

Hetki

Kun silmät kiinni laitat, ja oikein pitkään matkataan, niin missä värissä avaat silmäsi?

Käytkö lävitse värivalikon pyöräyttämällä rullaa, vai pysähdytkö punaisiin lainkuuliaisena?

Keräätkö maisemia varrelta virran ja laitat parhaimmat muistiin?

Jalokivet, jotka meren pohjassa heijastelevat kalastajan sielua, saavat arvonsa pysyä pohjassa. On kevyempi askeltaa taskut tyhjänä, kun nuuskamuikkunen soittaa huuliharppuaan.

On vaeltajan sielussa lämmin sydän, joka sykkii helmisimpukan helmen lailla. On vaeltaja rannoilta nähnyt auringonnousun ja -laskun, sen kiertokulun ja kuluttavan kierron.

Hän on painanut päänsä veteen ja nähnyt toisen maailman. Hän on nähnyt lauman itseään ja toisiaan syövän. Hän on todistaja ja itse syyllinen syyttömyyteen.

Aika, jota sanotaan elämäksi, on se muutettu muutamaksi numeroksi ja kirjaimeksi, kun hetki meni ohi.

Kulussa, ajan alhossa tavataan pähkinänsärkijä ja särki, jolta riistettiin henki. Vedestä vietiin happi, keksinnöstä keksijälle kultainen arvonappi.

Hirteen ei ainoastaan joutuneet joutilaat, vaan myös pappi, koska vannoi valan kanssa ylimmän.

Vieläkin mietimme, miksi toimimme niin kuin toimimme. Tehty päätös on peruuttamaton, jotain on tapahtunut, jotain tapahtuu jatkossa toisin.

Vieläkö silmiäsi ummistat, vaikka olisi mahdollisuus katsoa ympärille, pois raunioista ja aution peittämästä tyhjyydestä.

Pettymys

Nyt kolmatta kertaa tarkistan ajatukset ja olen valmis heittämään viimeisenkin idean romukoppaan. Eihän tästä tule mitään, eihän enää tarvitse kuunnella sisäistä mollausta. Mutta, on pakko. On pakko vain jatkaa, jatkaa ja jatkaa.

Nyt saa riittää!

Kuka luulet oikein olevasi, kun tulet noin vain mielivaltaisesti päättämään asioistani? Mitä luulet sillä saavuttavasi, kun toistat samaa siimaa ilman kelaa? 

Kyllähän me se tiedetään, miten tähän voidaan vastata ja missä asennossa suun pielet sitten repsottavat. Tiedämme, kuinka paljon sattuu pettyä itseensä, kun emme voi syyttää ketään muuta virheestämme. Tiedämme, että olemme myös itsemme vihollisia ja todennäköisemmin vielä pahimpia sellaisia.

Kelan siima vain jatkuu turhamaisuuteen ja itsesääliin. Säälissä rypemistä on jopa itse häpeällistä seurata omasta näkökulmasta. Täältä pohjalta, kun istuu ristiasennossa, niin huomaa pilvenpiirtäjien huojuvan.

Hyvät puolet tässä tietenkin on. Täältä ei voi tippua ja satuttaa itseään, ellei tänne jää asumaan. Vaikka vaatimattomassa elämässä ei ole mitään vikaa, niin luonto ja vietti eivät anna myöden kahlita pimeyteen.

Työ ja sen tulos harvoin palkitaan porkkanoilla, vaikka myisit mummosi, tai pakastaisit pappasi. Tärkeintä on pitää tosiasiat mielessä, vaikka se nostaakin oksennuksen kurkkuun.

Sitten, kun asiat on puristettu säilykepurkkiin ja pilkottu kirveellä kahtia, niin voimme eheytyä, kuin ikimetsä. Voimme asettaa aaveet sivuun ja jälleen haaveilla unelmistamme.

Ohut reuna

Tarpeeksi yksinään.

Ajatukset pyörivät samaa kehäänsä, eivätkä jaksa muuntautua, mutta ovat juuttuneet kiinni, kuin takiaiset.

Menneet asiat ovat terävinä pannussa, mutta silti samaa kuivaa puuroa. Nieleskely tuntuu vaikealta, kun lähtökohdat ovat tiedossa. Tiedän, että olisi uudistauduttava ja kammattava tukka, pestävä hampaat, käytävä suihkussa, mutta puuro ei maistu tänä aamuna.

Muistanko enää sitä aamua, jolloin voisilmä puurossa ja lasillinen maitoa olisi hellinyt vatsaani ja nostanut hymyn huulilleni? Muistanko sellaista päivää, jolloin silmät olisivat olleet enemmän auki, kun silmäpussit painavat luomia? Muistanko sellaista iltaa ennen nukkumaan menoa, jolloin en murehtinut aamuheräämistä?

Olenko oravanpyörässä, vai pyörä, jota poljetaan niin pitkään, että sisäkumikin ajetaan viimeiseen asti?

Käämiä ei jaksa polttaa, sillä tietää sisäisen ropun kärähtävän alta aikayksikön. Se palaneen käry, joka pohjaan palamisesta syntyy, aiheuttaa jälleen yhden turhan hälytyksen.

Avunhuuto parvekkeella, kitarisat riekaleina ja silmäpussit kaiteessa kiinni, paikalle kutsutaan valkotakkiset.

Avohoitopotilaat hoitamassa hoitajia ja hoito ensiluokkaisen lääkepainotteista pakottamista.

Se vapaudesta, kun vapaus tunnistetaan vasta vangittuna. Vanki tuntee vapautensa, kun vapaa vaeltaa vapaaehtoisesti vallan vankina.

Kehässäni yksi mähmäinen käsite häiritsee läsnäoloani ja turmelee realiteetit arvottoman armottomaan mustaan laatikkoon.

Idiootin typerät lauseet alkavat kuulostamaan järkeviltä kiertokulussa. Niin kuin pimeä valaisee valopään, kun valo heijastaa oikeasta kulmasta. Kulmaan katsojan silmät katsovat kieroon, kun kuivia silmiä räpyttää.

Pahinta ei ole kehässä pyöriminen, vaan tieto siitä, että pääseekö täältä pois, jos ja kun pääsee, niin mihin joutuu. Onko vastassa soittokunta soittamassa tervetulijaislirutteluja, niin kuin kuninkaallisille? Onko pöydät katettu täyteen rönsyileviksi yltäkylläisyydestä, niin että pöydän jalat notkuvat?

Vai onko koneiston aivopesu purrut niin hyvin, että hourin mielikuvilla auringonlaskun viimeiseen satamaan? Heitän kolikkoa ilmaan ja saan huomata, että on kolmaskin vaihtoehto: pelikoneista tuttu kolikko jää pystyyn. Ei kruunua, eikä klaavaa, jäljelle ei jäänyt muuta, kuin kolikon ohut reuna.

Hirvittävintä on huomata sellainen kohtalokas fakta, että joillekin pyöreässä maapallossa tosiaan on reunat, jonne voi tipahtaa. Maailman reunat raatelevat tippuvaa kohtuuttoman rajulla iskuilla, eikä reunalta näe pohjan suuta.

Eikä anneta kurjuuden loppua liian yksinkertaisesti, sillä haluamme uskoa kurjuuden kuuluvan opetukseen. Opetuksen saatuamme, harkitsemme arvoa ja paikkaa, jonne voimme sijoittaa haavoittuneet pois silmistämme.

Tyhmä, tyhmempi, tyhmin

Tyhmä, tyhmempi, tyhmin muoto filosofin ajatuksesta, aivot sulaa suklaan lailla auringossa. Kun oppimisen esteenä ei ole viisaat kirjat, ei muukaan, kuin oppi-isä. Käsissä verta, kraanasta kuumaa vettä hieroen puhtaampaa kuplaa. 

Salatieteen potenssin kolmiota kohtaa pyramidi lasketellaan sudokun numerot helvettiin. Ratkaiseva filosofi havahtuu käsittelemään suhdetta ajatuksiinsa ja kertoo sen olevan illuusio.

Käsitteiden hämärtyessä hämärtyy myös todellisuus, josta filosofit ovat kiinnostuneita, kun auringon nähnyt innostuu auringon näkemisestä. Luolassa olevat ovat tyytyneet taustalla olevien varjojen seuraamiseen ja jakavat kokemuksensa tietoisuudestaan.

Äänekkäin nauraja tietää kaiken kysymättä, kun tyhmä filosofi poraa päähän reikiä löytääkseen vastauksen. Syövyttävä syanidi aiheuttaa polttavan keskustelun rakenteista, joita äänekkäin vieläkin puolustaa. 

Onko oikein, onko jokin väärin, niin filosofi kyseenalaistaa kysymyksenasettelun ja kontekstin erotellakseen faktat. Asian faktojen erottelussa on löydös, niin kuin olisi muinainen arkeologi sademetsässä.

Erehdyksestä vaari, vaarista kahvipöytään pätevä muistutus ja mahdollinen näpäytys laiskasta aivolihaksen käyttämisestä. Aliarviointi liikkuvasta luonnonvarasta saastuttaa ympäristön, kun räkänokka onkin huoneen viisain. 

Kettu yleensä tietää kenen nenän alla häntää huiskuttaa, toisin kuin laumasusi, joka iskee tietoisesti kanaverkon läpi höyhentämään. Vastakarvasta kouluttaja opettaa kuopankaivajat näyttämään valoa tunnelin päässä, päästäkseen käsiksi manalan maailmaan.

Sampoa rakentava seppä vetää viikseen kultahipun ja sekoaa päättömän kuumasta kesästä. Huikka kirkasta viisasten juomaa tekee sepästä kuolemattoman, ja siksi alkaa painimaan karhuemon kanssa.

Ideoista viisampana pää tyhjenee, kun yhdistelmät ja kokeilut vaeltavat jo kaukana pisteestä A. Mutatoituminen ajaa itse itsensä tilaan, jossa on tuhottava alkuperäinen A, jotta B:stä tulisi jälleen A. 

Ketkä sitten tietää alkuperäisen, niin kohta heitä ei ole, näin syntyy uusi arkki ja ajanlasku vaihtuu ymmärrettävään muotoon. 

   

Ajankuva

Täällä toiset haaveilevat seteleistä, toiset kunniasta, kun monien todellisuus on selviytymistä. Toiset vetävät henki hieverissä, toiset markkinan vieterissä, kun riittävästi ei ole tarpeeksi. 

Haaveilijat uneksivat maaimanympärysmatkasta, matkaajat lämpimästä yösijasta, kun sijaansa he etsivät.

Toisella sormet ruvella, toisella pää kipeänä työn paiskeesta, kun vain toiselle maksetaan päivän tekemästä työstä.

Toiset valittaa uupumusta, unettomuutta, kun eivät osaa erottaa ajan kuvaa toisistaan. Toinen toistaan uupuneempi kilpailee, vertailee toisiaan ja odottaa palkintoa.

Raittiit juopot räkättävät räystäällä ja aiheuttavat järjestyshäiriön, kun maailmaan ei enempää ääntä sallita.

Maantien ässät vetää bensaa suonissaan, kun elämä ei enempää ole antanut. Kaahaavat vaikka metsään, kunhan toinen lenkkari jää nuolemaan näppejään. 

Merkitys

Kun istuu paikollaan ja tuijottaa kaukaisuuteen, niin voi nähdä maiseman, mutta kun istuu pitkään, niin voi löytää merkityksen.

Vaikka maisema on muuttumaton, niin aika katsojan silmässä muuttuu, sen merkityksen maisemaan verkkokalvon taustaan asettuu.

Pysähtynyt tuntee näkevän, kun näkevä tuntee tunteen värit.

Liike, jonka paikoillaan ottaa, on näkymätön harppaus näkemään sisäistä tunnetta.

Maiseman taakse asettuu kolmas silmä, näkevän kuvitus näkemästä realisoituu.

Polttomerkki

Olen edessäsi polvillani, nöyrän mielen takaavana varjona aihetta kannan. Yksittäisen vastuun jokaisella nikamalla ja jänteellä vieritän, sen tunnen kehossain. 

Hengitys sisään, ulos, on saanut merkityksen, kun kruunu asettuu henkiseen temppeliin.

Näkymättömän vitsauksen haltijat tuovat kalterit omiin koteihinsa.

Häkin tie tulevaan, tuleva häkistä tulee karenteenia tukemaan.Tuki tielle häkistä tulee kuulemaan, mitä kruunu tieltään tuhoaakaan.

Istuin, jossa kruunu kimaltaa, on sen kaaos kauaskantoisin merkki tulevaisuuteen.

Kruunun polttomerkki lihaan, niin tiedämme musteen painuvan, historiankirjan painavan, elämän kohtaamme.
  

Valkoinen huone

Makaan ajatellen, vasten kirkasta valoa tylsistyn harmonisesti, kuin olisin elänyt ikuisuuden. Tämä yksinäisen hetki saa katseen vaeltamaan valkoisella seinällä, ilman kiintopistettä.

Ajatukseni eivät voi päästä täältä pakoon, sillä huone on niin valkoinen, että ne näkyisivät seinällä tahroina. Enkä usko, että ajatukseni olisivat niin kirkkaita, etteikö ne näkyisi seinällä varjona.

Yksi niistä on kukkaruukun mullassa, tuon karmean kasvin alla, joka irvistää minulle ilkeästi. Toinen oviaukolla, joka muistuttaa jatkuvasti olemassa olostaan noilla yksinkertaisilla karmeillaan.

Käytävä, jonka poikki astelen tähän valkoiseen huoneeseen, niin kirskuva valo morsettaa, S O S. Korjaaminen olisi yliarvostettua, sillä näkeehän käytävällä liikkua. Sitä paitsi, mehän tunnemme jokaisen askelman tässä rakennuksessa.

Jos nyt ponnistaisin lujasti, niin osuisiko pääni kattoon, kun välillä ajatus antaa supervoimia. Välillä ajatus on niin painava, että se ottaa korvista kiinni ja vetää naamaa asfalttia pitkin.

Apropoo löytyy kaapin päältä, tuon karmivan kasvin vierestä, mutta siihen ei saa koskea ilman hanskoja. Apropoo käy haamuna kastelemassa kasvin ja poistuu oitis paikalta.

Makaan näiden ajatusten ympäröimänä ja koen kysymysten kilpavarustelun kohdistuvan yksityiskohtiin. Paljon sanottuaan suo syvenee ja rimpuilu upottaa painavimman kiven.

Aikamme

Pimeä kauhutalo keskellä myrskyisää merta. Keskellä muuttuva tarina, kun ympäröivät aallot tukevat muutosta. Kuohunta nousee yli laitojen, kun ei olekaan pysyvyyttä arkisissa toiminnoissa.

Rakennamme ristiriidan taloa keskelle kaupunkia, vasta sitten tajuamme olevamme ongelmissa.

Säännöt eivät ole ajassa kiinni, tulkinnat harhautuvat perinteisiin, vaikka perinteitä pommitetaan suruttomasti.

Tietomme tuskasta elää vahvana, vaikka tunteet eivät olekaan tiedon peruspohjaa. Tunteet harhauttavat talossa liikkujan aistihavainoillaan ja intensiivisillä impulseillaan.

Totuuskupla

He koteihinsa lukittauteneet rummuttajat.
He sohvan pohjaan jumittuneet kyyhöttäjät.
He kalenteripäiväi laskevat odottajat.

Niinpä he pudottelevat portaita ja leijailevat kaiteen päällä. Näkevät he synkän pohjan, sen mistä ei nousta yksikätisesti.

Tämä tuo sen harmaan sävyiseen ajatteluun, mikä on vain heitä itseään vastaan.

Asetumme automaattisesti heitä vastaan, sillä toimimme kuvitelman varassa, emme niinkään tiedon.

Meidän tahtomme pyrkii olla hyvä, se hyvä jää alatasolle, kun kohdataan paha.

Olemme siis tilanteessa, jossa uskottelemme omat valheet totuuden kuplaan.

Joten ajatus alusta on mitä todennäköisemmin harhainen ja yksiääninen torvi.

Metamorfoosi

Metamorfoosi. Perkele. Sammuttakaa valot, emme halua herättää huomiota, ne näkevät meidät. Laittakaa päät matalaksi!

- Edessämme on aktiivinen vuori, se voi räjähtää koska vain.
- Metamorfoosinen vuori, se muuttuu reaktoriksi ja se näyttää nälkäiseltä sudelta.
- Tämä on järjetöntä, silmäni vuotavat magmaa. 
- Taivaalta tippuu betonia niskaamme, mennään suojaan!
- Missä me olemme?
- Kenelle sinä puhut?
- Olenko yksin?

Tämä on yksi tyhjä valkoinen reaktorihuone, missä ei kertakaikkiaan ole mitään. Huutoni on kuiskaus vasempaan korvaan, "jatka matkaa, jatka matkaa". En tunne askeleita, joita askellan valkoisessa tyhjyydessä. Kuulen kellon kaikuvan oikeaan korvaani, joka voimistuu hurrikaaniksi alla jalkojen. 

Valun nestemäisenä kaasuna palavaan risukasaan ja nousen avaamaan maakerroksia ukkosen satamaan. Pakastun hiutaleeksi näkemään aavistuksen himmelin autiomaasta. Rakennan majavan padon, etten joutuisi kalojen syötäväksi. 

Höyry ilmassa merkitsee rastia ruutuun, kun tehtävä on suoritettu, niin tuloksen on oltava nolla. Maailma on kasvanut, kun olen taulukon pienin rakenteellinen luku. Olen kasvi savannilla ennen petojen heräämistä. 

Kun tulen haukan syötäväksi, niin olen siivekäs Pluto ennen aamua, siis pohja ilman reikää. Vaikutan linnunradalla laitamalla, heidän ja teidän näkymättömissä hengissä.     

Kaoottinen nollapiste käynnistyy. 

Korona

Kuningas Korona, joka puhuttaa ympäri maailmaa. Korona on saanut juuri niin paljon huomiota, kuin Kuningas Korona tarvitseekin.

Kuningas Korona on pakottanut sulkemaan kaupungin ja pörssi kumartaa ja ihmiset panikoivat.

Mikäli Kuningas tahtoa vastaan niskuroidaan, niin tiedossa on karanteeni.

Vaikka emme vielä tunnekkaan Kuningas Koronaa niin hyvin, niin hänen virus on saanut meidät toimimaan yhdessä.

Hyvä tahtoisen Kuninkaan tarkoitus on yhdistää, vaikka se vaatiikin meiltä uhrilampaita.

Nyt pidämme Koronaa Saatanan keksintönä, mutta aika suolaa haavat ja mielemme muuttuu. 

Tämä ei ole taistelu vapaudesta.
Tämä on testi yhteistyöstä.