Ylpeytemme aarrearkku on kätketty ilmaisevaan käytökseen.
Hurraa, hurraa, hurraa tuntemattomat sielut. Aploodein saattelemme esikuvamme saippuateatteriin, taiteen hylsyventtiiliin, kuohuvaan painekattilaan.
Puhallettuaan toiveripsen onnenkaivoon, toive palaa toteutumattomana, mutta onnen toive toteutuu.
Hämmästeleville hämmentyjille tarjoillaan salvaa mädäntyviin haavoihin, jotta kieli ja pää pysyisi teräväksi tylsistyneenä toistajana.
Viisautta kielellä ilman sanoja, paidassaan kaulusten viisaus kaikkoaa palvontaan ja tunnistettuihin fraaseihin.
Kapinalliset hirttävät sellon kattokruunun valaistessaan ehdottomuuden omana lakinaan.
Sota julkisuudesta, mellastavat torvet, rummut pärisevät tahtia taustalla, kun viulun kielet katkeilevat kansanylpeydestä.
Lavasteiden arkkitehti kirjoittaa tarinan, sen tarinan tunnetuista, kadehdituista, voittamattomista, juonikkaista hengen väreistä.
Ylistetään kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta. Puolustetaan kansaa valittuna, vallasta humaltuneena juoppona. Kuollaan puolustaessamme, arvon säilyttääksemme kuolemme arvottomana murhaajana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti