lauantai 9. toukokuuta 2020

Parempi hetki

Pyyhin typeryyden pois alle maton. Tuuletan vintin pölyistä. Luuttuan lattiat kolmesti. Kävelen pöytää ympäri. Syön purkista ruokaa. Harjaan hampaat. 

Seis. 

Oikosulku pakottaa muuttamaan suuntaa. Käteni veltostuvat, vieteri kiristyy, nappi aukeaa. Hengitän yksisuuntaisesti kahdella keuhkolla. 

Seis. 

Peilikuva komea, ruma, komea harmaa aivastus pimeässä. Kuvitelma, unelmointi, mutta se oli uni. 

Seis. 

Järkyttävää, mutta upeaa ja kaunista eilistä jälleen jään odottamaan. Pidän maailmaani todesta. 

Seis. 

Huomautus, kumarrus, kiitollisuus kättelee todellisuuden kanssa. En sano tuota ääneen. 

Seis. 

Juoksu, sprintti, ei vaan maratooni. Ei aikaa voinut pysäyttää hyvään hetkeen. 

Seis. 

Herranen aika, aika on suhteellinen paradoksi. En liikahda aikeissani. 

Seis. 

Koska huomio nääntyy, kääntyy arvot nippeleiksi, suodatetuiksi filttereiksi. Kuka oli, kuka on, kenestä tehdään. 

Seis. Seis. Seis. Edessäsi on läpikäymätön mustavalkofilmi. 

Vielä kerran, vielä yhden ainoan kerran. Tottelen itsemääräämisoikeutta. 

Tunnistan hahmot kaukaa, mutta en viitsi ottaa selvää. Odotan parempaa hetkeä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti