Kyklooppi

Yksi silmäinen Kyklooppi tuijottaa minun edessäni. Hän pyrkii näyttämään minulle vahtoehdotonta suuntaa ja väittää sitä ainoaksi vaihtoehdoksi. Hän pyrkii estämään kaikilla keinoilla pako suunitelmat. Hän saa monet uskomaan omiin tarinoihinsa ja näin kasvattaa epäuskoisuuden aikaa. 

Kykloopin tuijotus aiheuttaa pelon sekaisia tunteita, en ole kykeneväinen toimimaan, siksi veltostun ja luovutan. Hänen sanomisissaan ei ole painoa, ei ennen suurten massojen pitämistä sitä vitsinä. 

Kyklooppimainen ajatus suuntaus tuhoaa meiltä meidän demokratian, yhteneväisyyden, yhteistyön ja yhteiskunnan. Mitä enemmän alkuperäinen ajatus jää peittoon, niin sitä varmemmin palvelemme Kyklooppia ja sen ideologiaa. 

Jos vain iloitsemme ja annamme demokratian rapistua pelkästään siksi, että toiminta on ja näyttää absurdilta teatterilta. Silloin tiedämme Kykloopin onnistuvan vallan kaappauksessaan. 

Annamme vallan sellaisiin käsiin, jossa ei pyydellä armoa, ei toivoa, ei inhimillistä ymmärrystä virheistä. Annamme vallan Kykloopille, jolla on oikeus käyttää kansaansa orjina ja pesurätteinä. Annamme vallan yhdelle ideologialle. Annamme vallan yhdelle aatokselle, jolla ei ole mitään tekemistä nykyisen järjestyksen suhteen. 

Kykloopilla on jo valtava armeija. He ketkä sinne ovat joutuneet, omasta mielestään päässeet, niin ovat vailla omaa tietämystä tilanteesta. Heillä ei ole oikeutta valita, tai olla mitään muuta mieltä, mitä Kykloopin suuntaus on. 

Sulkeudumme maailmalta sellaisella hetkillä, kun maailma meitä kutsuu. Sulkeudumme itseltämme. Sulkeudumme toisiltamme.


Hyökkäys vastaan tarkoittaa hyökkäystä omia ajatuksia vastaan, sillä Kyklooppi käyttää populismia pitääkseen omat joukot tyytyväisen vihaisina. He tietävät, kuinka hallitaan, sillä kaiken sen kurjuuden he laittavat vastustajiensa piikkiin. Loistava tapa hallita on väittää kurjuuden johtuva jostain muusta, kuin omasta puutteellisuudestaan, tai rakenteiden huonosta huollosta ja pidosta 

On helppoa väittää ja yksinkertaistaa asioita sellaisena aikana, kun jokaisesta suunnasta tahdotaan kahmia valtaa. On helppoa sortua säännöttömyyteen ja selittää sitä itsellen siten, että kaikki muutkin tekevät niin. On helppoa sokeutua ja sotkeutua Kykloopin tahtoon. 

Mutta, jos olet vapaus taistelija, niin tulet kyseinalastamaan sanontani. Tulet keihäälläsi puhkaisemaan yksisilmäisen katsonnan. Tulet Kuninkaan viimeisestä toiveesta. Tulet tekemään selvää heistä, ketkä tappoivat kuninkaasi rauhan aikana. 


Aikamme, jossa satyyri pappi julistaa uhraavan henkensä Jumalille. Vaikka uskomme ei olekaan Jumalallinen, tai ajatus timanttisen kirkas, niin ostamme ajatuksen. Teemme ajatuksen vaihdoin kantin kääntyessä toiseen positioon, koska niin vain toimimme. 

Sillä ei ole merkitystä, mikä positio on, koska, jos se on suosittua, niin tahdomme saada siitä palasen. Uskomme taipuu sellaiseen asentoon, mistä monet akrobaatit olisivat kateelliseia. Uskomme on henkiin jäämisen kannalta tärkeä ajatus näin ajan kollegtiivina.

Silti, jos annamme ajan tehdä meille entropia suurellisuuden työn siistimättä ja huolehtimatta järjestyksestä, niin hukumme omaan tuotokseemme. 

   

Kehitys matka

Olen epämuotoinen ameeba keskellä itsetuhoista kansanjoukkoa. Olen monistuva solu, alla taivaan pilvi liekkien. 

Olen koodi toistuvassa järjestelmässä, vailla suurempaa merkitystä.

Tekojeni tarkoitus on pyrkiä pitämään vakaus, yhdenmukaisuus ja tasaisuus taattuna. Tarkoitukseni on huomaamaton, niin kuin olisin kiveä hiova vesi, tai maahan maatuva muovi.

Ikuisuuteni on käsittämätön, niin käsittämätön käsite aikani on. Sen aika, tämän ajan aika, ajan aika käsite on käsittämätön. Se on koskematonta pintaa, samalla tuhoavaa ja kaikkea koskettavaa. 

Näkymätöntä aine, sen voima on peruuttamaton ja kerralla tuomitseva. Muutos on välttämätön, niin on myös minun pyrkimykseni vastustaa näkymätöntä.

Olen armottoman kovan armoilla, enkä tule saamaan armoa, en vaikka millä yrittäisin keinotella. 

Olen suuruudenhullu rakentaessani tikkaat taivaaseen, kun kiipeän yli ionosfäärin.

Olen punoutunut tähtikartalle ja näin matkaan planeetalta toiselle.

    

Dystooppinen tieto

Aloitetaan. 

Tapahtui kerran maailmassa, maailmassa, jossa kaikilla länsimaisilla ihmisillä oli mahdollisuus päästä mihin tahansa tietoon käsiksi. Jokainen pystyi hakemaan sellaista tietoa, mikä oli ennen vain eliittien hallinnassa.

Pitäisikö todeta meidän kaikkien kuuluvan nyt eliittiin, koska meillä on mahdollisuus tietoon?

Onko tietoa siis liikaa, vai kertooko tämä vain siitä, että se tieto mikä on "TIETOA", on vain liian raskasta. Kertooko koneet meille kaiken sen olennaisen faktan tästä maailmasta? Sen tiedon, minkä aikaisemmin on tehnyt erehtyvä ihminen. Jätämmekö menneisyyteen rasittavan ajattelun, koska olemme kehittäneet sijaisajattelijan ja -pureksijan?

Onko meillä toivoa?

On tuo sellainen kysymys, johon voimme vastata yksilökohtaisesti, mutta sekin on täysin mahdotonta, mikäli nyt luet tätä tekstiä.
Siksi vastaan tuohon kysymykseen sekä että. Samalla vaikutan omalla mahdollisella tavalla sinun sähköimpulsseihin. Jotta voisimme saada mahdollisen käsityksen mahdottomasta muutoksestamme tällä planeetalla, on tarkasteltava ympäristöä ilman filtteriä.

Tuijottelu tilastoihin ei käytännössä merkitse mitään, sillä luvut eivät valehtele, mutta lukujen laatija valitettavan usein tekee sen. Jos tarkastelisimme ilmiöitä ilmiöinä, voisimme tehdä yhteistyötä skaalautuvasti läpi ennakkoluulojen ja käsitysten.

Dystooppinen kuvaus maailmasta johdattaa meidät kuvittelemaan ja sitä kautta myös toteuttamaan dystooppista maailmaa. Se, mitä markkinoilla tapahtuu, on saanut meidät polkemaan rattaita siihen suuntaan, missä dystopia toteutuu. 

Mutta, jos haluaisin luoda utopiaa, niin se ei myy yhtä hyvin ja joutuisin luopumaan omista eduistani. Mikä sitten on minun etuni, jos ei saa sanottua tärkeitä asioita, josta kaikkien pitäisi olla perillä. Joudun toteuttamaan negaatioita pärjätäkseni nykyisessä ajassamme. 

Poseeraan polttavilla puheenaiheilla ja olen todella huolissani ilmastosta, sananvapaudesta, ylikuluttamisesta ja tietenkin, mikä nyt on polttava päivä puheenaihe. Teen tämän kaiken vain siksi, koska impulssini johdattelevat tekemään minua näin. Tästä voisi tehdo johtopäätöksen. Ettenkö osaa hallita omaa elämääni, kun olen impulssien vietävänä. Niin, sitä voi tietenkin pohtia, tai kysyä lähimmäiseltä rakkaaltaan, joka kulkee matkassamme.

Vielä muutama sananen täydellisyydestä. Mitä, tai mihin pyrimme täydellisyyden tavoittelulla? Kun olemme nostaneet täydellisyyden ensisijaiselle sijalle. Olemmeko menettäneet järjen, kun tuhlaamme aikaa rosojen silotteluun? Onko meidän tavoite peittää monimuotoisuus ja inhimillinen kauneus täydellisyyden alle? Onko luonnollinen ja luontomme korvattava järjestelmällisellä ja matemaattisella kaavioilla?

Kuten huomaatte, niin ei tämäkään teos ole täydellistä, eikä sen pidäkään olla. Sanat repsottavat ja pyrkivät hakemaan omaa paikkaansa. Kliseeksi totean tämän olevan täydellistä.    



   

Puheemme

Puheemme tarvitsee jatkuvasti selvennystä, sillä kielemme ei ole täydellistä. Mikäli puhuisimme tyädellisesti, niin selvennystä ei tarvittaisiin. Tai oikeastaan puheemme voi olla selkeää ja ymmärretävää, mutta käsityksemme sanoista ja lähestymistavoista ovat niin erillään toisistaan. Tarvitsemme kirveen ja ruuvipenkin oikaisemaan päivittäistä tarkoitusperäämme ajatuksestamme. 

Onko tämä sitten ongelma, sillä näin toteutamme luontaista tarvettamme olla inhimillinen ihminen. Mikäli emme päätyisi sanallisiin ongelma tilanteisiin, niin olisihan elämämme melko kuivaa. Mutta toisaalta asioiden eteneminen olisi viritetty v8, joka jyllää moottoriteitä rullaten. 

Se, mitä yritän tässä sanoa, niin jää tonenäköisesti harmaan peiton alle. Olkoon tämä sitten kuinka selkeää tahansa, niin vastuu painottuu lukijalle, elikkä sinulle. 

Se, mitä sanon sananvapaudesta, niin sanon sen perustuvan yhteisiin sääntöihin, luottamukseen, ja vastuuseen omasta ymmärryksestä. 

Mikäli jokin on epäselvää, niin sitä voidaan perustella eri lähtokohdilla. Sitä voidaan katsoa ja syyttää eri istituutioita ja instituutionaalisilla narratiiveilla. 

Nyt, kun asia alkaa mennä monimutkaiseksi, instituutioista ja niiden erilaisista instrumenteista, niin otetaan huomioon, että olemme itse rakentamassa näitä instituutioita. 

Jos huomaamme jossain rakenteissa olevan virheen, niin lähtökohtaisesti pyrimme korjaamaan tilanteen. Yleensä koko prosessi lähtee liikkeelle epäkohdasta ja erimielisyyksistä ja niiden sivittamisesta yhteen ja samaan muottiin. Tämä muotti muuttu sitä myötä, kun saadaan arvioita, tutkimuksia ja analyysejä kohteesta. 

Mutta, jos mennään siihen todelliseen ongelmaan. Ongelmaan, jonka tulemme kohtaamaan tulevaisuudessa yhä tiuhemmalla intensiteetillä, on kielen ymmärtämättömyys. Se purkautuu  eriarvoisuutteen, arvolatauksiimme ja niiden tulkinnan kapenemiseen, kun kuplamme vahvistuvat.

Sitä myötä, kun ympärilläsi on riittävästi samanmielisiä ja tuntee olonsa turvalliseksi, niin samalla kuvat uhkasta suurenee. Se, että jos menetän kaikki nämä minun ansaitsemat etuudet, jota olen haalinut matkalla tähän pisteeseen. Niin, siitä tunteesta ei tahdota päästää irti. Silloin kuunnellaan vielä tarkemmin omaan kuplaan kuuluvia analyysejä, mitkä eivät välttämättä perustu edes todelliseen kompleksiseen maailmaan. 

Siis onko näin, että mitä enemmän tuotan ajatusta ja tulkintaa omakohtaisesta näkemyksestä, niin ajan teitä harhaan?

Jos vastauksesi on ylempään kysymykseen kyllä, niin olet varmaan seuraavalle kerralla tarkempi, kun otat kenenkään mietteitä käyttöön.

Taukohuone

Olen vuorella pilvien yläpuolella, näkisin kaiken, jos pilvet eivät estäisi näkymääni. Olen paikalla kanssanne ja kuulisin kaiken, jos kuulokkeet eivät olisi korvillani. Olen läsnä, mutta ei kiinnosta tämä ylenpaattisuus.

Menen mennäkseni eteenne ja vilkuttelen tullessani. Tiedän teitä ärsyttävän suunnattomasti minun olemukseni, mutta siitähän minä nautin. Nautin negatiivisesta maineestani suunattoman paljon. Nautiin siitä niin, että pieraisen hississä lähtiessäni ja jätän kahvikupit pöydälle lojumaan.

Näen teidän silmistänne, että haluaisitte ehkä tehdä tuttavuutta, mutta en jaksa vaivautua moiseen posken venyttämiseen. Olen kuunnellut teidän puheita ja tiedän sen, kunka paljon puhutte moista potaskaa muista ylistäen omaa tilaanne. Hehkutte kuin yliviritetty hehkulamppu, kun pääsette juoruamaan toisen asioita. 

Oletteko koskaan miettineet, mihin teidän puheenne johtavat?
Oletteko koskaan miettineet, mikä teidän puheenne vaikutus on?
Oletteko koskaan miettineet, kuka teidän puheitanne kuuntelee?

Sama kai se on mihin, mikä, tai kuka, sillä jos olette niin ylpeitä. Ei silloin tarvitse miettiä kenenkään muiden tunteita, tai mitä muut ajattelevat, sillä ylpeys painaa tälläiset asiat roskakoriin.

Nostamalla äänenvoimakkuutta puhessa saatte mainiosti tilaa omalle ajatuksellenne ja saatte sellaisen tunteen, että olette tärkeitä. Tosin, eihän siinä mitään jos se saa teidän olonne hyväksi, mutta se on todella ahdasta ajatella vain itseänne. 

Mikäli tämä kuulostaa itsekkäältä, niin voin sanoa, että seura on tehnyt kaltaisekseen. Joten kellä on seuraava puheenvuoro?



  

Maaimani teatteri

Maailmani teatteri.

On noudatettava traditioita tässä kyseisessä teatterissa, tietenkin poikkeamia löytyy ja niitäkin on jonkin verran. Samalla kun avaat kotioven, niin asetat haarniskasi päälle, puet roolisi, puet päivän asenteen päivälle. 

Massoista olet se yksi, joka pitää itseään päänäyttelijänä ja kaikki tekee sen omalla kohdallaan. Vastanäyttelijät antavat sinulle virran heidän omasta roolistaan ja pyrit päästä samaan rytmiin. 

Teet jokainen aamu tradition, jolla pääset omaan rooliin, jota esität muille. Mikä tässä on jännittävää, niin vastanäytteijät arvostelevat sinua, mutta oikeasti heitä ei kiinosta kuin oma roolinsa. 

Panostat kuvitelmaan muiden kuvitelmista ja kuvittelet kuvitelmasi olevan näytöksen kuvittelijoista parasta teatteria. Koitapa kuvitella itsesi kuvauksen toiselle puolelle ja olla rooliton. 

Mylly

Olemme rakentaneet urbaanin teurastamon. Sen ympärille on rakentunut verkosto kaupungit. On siis yksittäinen verkko, jolla hallinnoimme yksittäistä ja moninaista liikettä kaupungissa. Pystymme vaikuttamaan sinun ajatuksiisi niin, että väität niitä omiksi. 

Verkkomme on niin kehittynyt, että on käytännössä turhaa ajatella kapinoivan, sillä se kapina on järjestelmän tuotosta. Kapinalla kehitämme ja vahvistamme omaa asemaamme aina paremmaksi. 

Jokaisesta evän liikkeestä verkko vankistuu, jokaisesta iskusta varmuutemme kasvaa, jokaisesta epäuskosta uskottavuutemme on aina uskottavampi.

Jos tahdot paeta, niin voit sen tehdä. Mutta tosi on se, ettet pääse verkkoa karkuun. Sinä kuulut järjestelmään, vaikka et sitä tahtoisikaan, sinun tahdollasia ei ole merkitystä.

Merkittävin tekijä merkkaa itsensä järjestelmän yläpuolelle ja haalii itselleen tarpeettoman määrän turhamaisuutta. Hän todella luulee hallitsevansa järjestelmää, koska hänellä on kyky varastaa.

Mikäli kollegtiivinen ajatusleikki ei miellytä, niin voit ihan rauhassa syrjäytyä ja ahdistua tukkoisiin ajatus katkealmiin.

Päiväkäsky

                                    Mestari: Lin

                                    PÄIVÄKÄSKY.

                                              26.09.2019


Ennen huomista jokaisen on nostettava miekkansa tupestaan ja olla valmiina leikkaamaan vasemman käden nimetön. Käskyn noudattamatta jättäminen johtaa koko käden menettämiseen.

Auringon noustessa voitte halutessanne jättää vielä viimeiset viestinne varjoillenne, voitte nousta vielä kerran temppelin portaille kunnioittamaan edesmenneitä.

Ryhmittyessänne ennalta määrätyille paikoillenne, pidämme sovitun rituaalin, jonka lälkeen olemme valmiit kamikaze upotukseen.

Pukekaa päällenne kolmesilmäinen huivi, riisukaa sen alta pieni punainen pallo. Peseytykää temppelin pyhässä kylvyssä yksi kerrallaan, jonka jälkeen tuhotkaa temppeli.

Seuratkaa matkijalintua aina x risteykseen saakka ja ottakaa uusi suunta korpin katseesta. Pidätelkää ajatuksenne korpin lentoon lähtemisen, niin olette hetkessä saavuttaneet varjonne.

Unohtamattomana asiana pidämme katsetta katsoa taakse, sillä vain taakse katsomalla opit ja samalla peset kasvosi. 

Kysyisin vielä, että kuinka moni muistaa, mutta teidän ei tarvitse enne seuraavaa aamunkoittoa. 

Puhdas ajatus

Puhdas ajatus.

Ensimmäinen kirjain ja seuraava sana on jo liannut puhtaan ajatuksen. Se, että kerron puhtaasta ajatuksesta, niin se on käytännössä liattu jo, sillä pelkkä tyhjä paperi on puhdas ajatus. 

Monimutkaista ajattelua.

Pitelemällä tyhjää lappua näppien välissä kertoo sen, että pääsi on tyhjä. Täysi paperi kertoo sinun miettivän liikaa. Tässä on kuitenkin suuri stigma. Nämä kääntämällä saadaan tyhjäpäästä suuri ja ajatteleva ihminen, joka on rikkomassa fysiikan lakeja. 

Kieroutunut menetelmä saada ihmiset pitämään sinusta on varsin helpolla, mikäli tiedät paperin kääntö puolen. Voit saada kaiken haluaman yksinkertaisella ajatuksella: kuvittele olevasi aina oikeassa ja sulje muitten ajatukset, sekä ideat pois omasta kehyksestä.

Puhdas voi olla vai silloin, kun on ensiksi liannut itsensä kuralammikossa.   

Tästä kertominen tuntuu aivan uskomattoman typerältä, mutta mikä siinä on syynä?

Rationaalinen kela saa meidät selittämään itsellemme kaikki omiin raameihin sopivaksi. Riitaanumme toistemme puheesta, vain silloin, jos ja kun olemme sulkeneet itsemme ulos jonkin ärsykkeen taakse. 

Mitä tästä kuuluisi ajatella?

Mikäli harjoitat ja jumppaat aivoja päivittäin, niin kuin teet lihaksillesikin, niin on täysin mahdollista sinun saavuttaa asian agenda. Toisinaan yhdelläkään idealle ei ole minkäännäköistä arvoa, ennen kun se tuodaan ulkoilmaan ja puetaan ihanaan ja villaiseen paitaan näyttämättä todellista luonnettaan. Se todellinen luonne on sen paidan alla. Elikkä katsotko lämmittävää ajatusta sympaten, vai puetko toisen idean päällesi ilman aluspaitaa.


Mitä sinä, niin vähäpätöinen, voisit tehdä pienin ajatuksin, jotka ovat autenttisen puhtaita ja vilpittömiä, ja tuoda esille koko maailman nähtäväksi?

Henkäys

Fraasina fraktaali toistuu edessäsi.

Kirjan huuto, jakaja, varas, tosittaja jakaa toden. 

Kylmä virta, vesiputos huuhtoo laivueen miehistön väärästä suunnasta tähtiin katsoessaan. He saivat ansionsa mukaan, niin maissa puhutaan. Heistä ei jäänyt mitään muuta kerrottavaa, kun kartta työpöydän laatikossa oleva merkintä. 

Merkintä osoittaa heidän matkaavan edelleen pyhässä meressä. Bermudan kolmion haamut nousevat usvana Meksikonlahdesta ja virtaavat pilvissä salaisuuksina. 

Tippa taivaalta johdattaa henget eloon. Tippa kasvattaa tulvan toiselle puolelle maata, toisella puolella palaa viljat ja kasvusto. 

Raapivat kynnet ovat saaneet selän verille, jalat uuvuksiin fraktaalisesta umpikujasta. Nousevat seinät peittyvät hienosta silkistä, jotka värähtelevät hennoimastakin henkäyksestä. 

Tila vain vähenee ja majakan valo hidastuu hetkeen. Pimeään yöhön kirmaavat haamut kokoontuvat neuvottelemaan kohtalostamme. 

Tietoisuus haamuna olosta häviää herätykseen. Aivan, mitään ei tapahtunut, sitä toistat ja toistat, kunnes sinnittely taidot katoavat tuuleen. 

Vapaus tietoiseen tietoon rajoittuu.

Piste

Reunat on täyttynyt ikuisuuden jatkumolla. Kierros kierrokselta lähestymme pisteen keskiötä, yhä kiihtyvämmällä vauhdilla. Linjat ja rajaukset ovat näennäisesti kohdillaan, mutta tarkastelussa ollen suora ei ole enään suora. 

Kohteemme heijastaa valon kupolista jokaislella katsonnalla yli tai ali tarkasteltavaa. Eikä näytä siltä, että näiden väliin jäisi muita vaihtoehtoja. 

Piste, jota nyt tarkastelet                    .                    on heijastus ruudussa.

Mikä on saattanut pisteen keskelle ruutua, tai miksi sen pitää valita paikkansa sanojen välistä. 

Saat vastauksen vain katsomalla.

Tämä pieni ja lähes olematon piste pitää ympäsitönsä kasassa. Ilman tuota pistettä, tämä eikä mikään tämän ympärillä olisi juuri nyt mahdollista. 

On siis nähtävä mahdollisuus yksikköjen ja monikkojen skaalautumisessa.  

Luontomme

Ensiksi sanotaan, tässä olemme, tässä me teemme sen kaiken olevaisen, tekeväisen ja meneväisen. Olemus olemassa, olematta olevainen on se ydin. Minne ja missä? Ei kellään ole siihen vastausta, ei kellään ole sellaista sanaa sanottavana, että voisi näyttää olevan olevaista.

Toiseksi pyöriminen ja heiluminen kuuluvat luonnon omaan skaalaan nimeltä luonto. Luonto on suuri sana, sillä voidaan viitata moneen ja moninaiseen yhteyteen sana muodosta kaikkeus. 

Nämä epäselvät ilmaukset saavat meidät hämmentymään omasta kyvystämme tulkita asioita omalla kannallamme. Ne tuovat ja vievät meitä milloin mihinkin tiloihin. Ne kertovat meidän elämää ja niin haurasta mieltä, joka on uskomaton, mutta vahvassa uskossa kaikkeen näkemään. 

Meidän rönsyilevät sielut.

Saavatko ne, tai he rauhaa tässä maalistuneen painovoimaisessa maassa?
Kysymyksiä kysymyksen perään on tapana sanoa, jos on tietämätön. On myös tapana sanoa, että tietämättömät tietää, joka aiheuttaa ensisijaisesti ristiriidan, jopa omasta sanomisistamme.

Sanomalla luonnoillemme kiitos ja näkemiin. Kohtaamme suuren, mahtavan, silmittömän ja kukkivan lootuksen aukeavan lopulta viimeiseen kukkaan.

Näemme maahan painauteneet urat edessämme. Näemme siemenet, jotka puskevat kohti meidän suurinta, nimeltään valo. Sekin on täysin kiistämätöntä, että meistä jokainen tulee kohtaamaan suurimman valon, riippumatta siitä, että mitkä olivatkaan sinun surkeimmatkin taustasi. 

Ei mikään ajatus, tai aate tule halkaisemaan ykseyttä.

Tarkkailija

Puhdistuksen kieli osoittaa pisteen päähän.

Pohjattomat silmät seuraavat toimintaa ja raja-aita upotetaan näkymättömiin. Kuva, jonka piirrät silmät ummessa, niin saat viitteet toimia täällä maassa. Piirustuksesta on vaikea hahmottaa sen merkitystä ja se onkin pitkään täysin merkityksetön kappale huoneen seinällä. 

Tarkastele epävakaata piirustusta, alat huomaamaan sen puhuvan sinulle omaa kieltään. Kieltä, jota alat lukemaan, on se merkitysten kieli. Voit tiputtautua vapautuneesti tuohon neljäkulmaiseen sammioon.

Hetkessä unohdat maailman reaaliteetit ja muistat todellisen luonteen, joka olet ollut ennen syntymääsi. Kuitenkaan et voi tuoda sieltä mitään olennaiseen ruumillisuuteesi. 

Vapauden sanat sijaitsevat portin molemmin puolin, jotta voit valita itselle sopivan vaihtoehdon. Päätöksesi jälkeen on mahdotonta peruuttaa, tai vaihtaa suuntaa. 

Ennen laajentumista on tapahduttava supistuminen.

Sitä kohti olemme menossa, joka on tällä hetkellä suurin ja kaunen, mutta se on harhautusten tie. Ole tarkkana jatkossa, sillä sinä voit olla ainoa ja ratkaiseva tekijä tulevassa jatkossa.

Viesti

Kysymys tulevaisuudelta. Mitä sinä tuot meille nykyisyyteen?

Jos vastaisin tulevaisuudesta yhteenkin kysymykseen, niin se hajottaisi yhteiskunnan järjestelmän. Se tuhoaisi ja vääristäisi menneisyyden, jota ei olla koskaan eletty. Se olisi vain pelkkä muisto, mitä kukaan muu ei muista. 

Muistoilla olemme rakentaneet kaiken tämän ympärillemme, niin miltä se voisi tuntua, kun se romahtaisi ympäriltämme kuin korttitalo. Vastauksia maksetaan verellämme. Vastauksia haetaan kirjoja lukemalla, ei niinkään tukistajaa tukemalla.

Voit vielä vaikuttaa!

Aikakautemme on vielä otollinen vaikuttamiselle, mutta vielä hetken ennen ohikulkevaa ajatusten aaltoa. Muista, vielä on aikaa toimia, tai jopa kääntyä kurssi styypuuriin, sekä nostaa valkoiset purjeet ennen murskyä.

Emme tahdo jäädä myrskyn silmään rukoilemaan selviytymistämme, emme tahdo kaatua sekasortoon. 
Vaikka sanotaan, ettei olla valmiita, niin silloin emme ole koskaan  ja se kertoo pelkuruudesta ottaa haasteet vastaan. 

Viimeistä rakettia ei olla vielä ammuttu taivaalle, mutta ne loppuvat pian, mikäli annamme sumun nousta kansojen välille tuhoamaan elämän perinnettä.

Jos viesti ei ole tarpeeksi selvä, niin toivon, että unohdat koko tekstin ikuisesti.

Kynnys

Kynnys kasvaa sietämättömäksi odottavalla, siksi olisi toimittava nopeasti, mutta maltilla hillitysti. Toimintomme hetkessä syö itsensä elävältä, kun elävä toimii liikkeessä kuluen myös liikkumatta. 

Oikeita ohjeita ei koskaan ole ollut, eikä jatko-ohjeita tuota tekevänä.

Tekevä tekee oman karttansa, niin viitat näyttävät suuntaa menevälle. 

Olevalle matka olemattomaan. Tulevalle matka tuntemattomaan. Tietäjille hetken rauha hetkeen.


Kynnys kasvaa kertoimena paineen alla toistuvaksi hiileksi. Kertoimena lasku painaa hiukan hiekan lasista tiimaan. 

Kellosta viima viisari ratkaisee hitaimman voittajan.
Kellosta kantautuu rasittava naksutus faaraon torniin.

Hiljaa toistuva humiseva kilahtelu jatkuu. 

Armoton tyhjiö

Armoton tyhjiö.

Mieli.

Väitän, että jokaisella ihmisellä on elämässään sellainen vaihe, jossa tuntee äärimmäistä tyhjyyttä. Se ajaa ihmisen synkkiin ja syviin vesiin ajelehtimaan, joskus jopa hyvin pitkiksi ajoiksi. 

Vaiheilu pimeydessä saa ajattelemaan lopullista tuhoutumista ja äärimmäistä väliinpitämättömyyttä itsestään, sekä ympäröivästä maailmasta. Tämä vaihe ihmisen elämässä on kuitenkin elämän tärkeintä aikaa, vaikka se tuntuu aivan järjen vastaiselta ajatukselta, ainakin pimeässä ajateltuna.

Millä täytät omaa tyhjiötäsi, sillä elämä antaa alitajuisen suunnan jatkaa täytettyyn suuntaan. Se, mitä musta aukko imee itseensä, sitä se myös sisältää ja sitä se käyttää voimavarana pyörittääkseen omaa ekosysteemiään.

Mielen musta aukko sisältää sen kuonan, jota illan pimeimpinä aikoina märehdit suu täynnä suklaata. Mustan aukon mysteeri on liian lähellä nähtäväksi ja tarpeeksi kaukana tarkasteltavaksi. 

Armottoman tyhjyyden tunne paljastaa elämän todellisen luonteen. Se on siis kaikista illuusioista puhtain ja autenttisin tunne karuimmassa elämässämme. 

Jos tyhjässä ei syntyisi mitään, niin miten selitetään tyhjästä syntynyt Maailmankaikkeus ja idea siitä?

Musta aukko elämän selityksenä on meidän kaikkeuden sydän, joka sykkii, imee ja synnyttää uudistaakseen tarkoituksetonta elämää. 

Nimi on vaikein

Voi, kun olisi jotain kaunista sanottavaa. Jotain filosofian ja runouden nektariinia. Jotain ymmärrettävää ja mystistä, elävää, luonnollisen elämän sanomaa.

Voi, kun vain ymmärtäisin, etten ymmärrä filosofiaa.
Voi, kun vain ymmärtäisin, etten ymmärrä runoutta.
Voi, kun vain ymmärtäisin, etten ymmärrä elämää.

Olisipa ideani idealistisen pehmeä villatyyny.
Olisipa päiväuneni makea matka maailman ympäri.
Olisipa hetki kesän kaunen lampi.

Olen unohtanut sen sanottavan matkalla, kun sanoin aikaisemman sanottavan. Katosi ajatus, enkä voi olla enään varma sanoman olleen koskaan edes olemassa. 

Olen kai kätkenyt jotain sisälleni, enkä saa sitä sanotuksi. Olenko sitten lähellä sitä ratkaisua, jota en kuollakseni saa muistiini?

Maku

Aiheen aiheuttaja on aiheuttanut aikaansa suurimman ilon. Se on aiheuttanut toistoillaan toistamattoman todellisuuden. 

Aiheen ympärillä leijuu hikinen ja kiimainen ilmapiiri. Se on verta, hikeä, mutta ei kyyneltä. 

Aiheen todistajat ovat olleet toistaiseksi salassa. Se vie heidät tänään ja huomenna iloitsemaan toisistaan.

Tulevaisuutta katsoessaan toiveet ja haaveet vielä toisilleen pilvien harsoa. Se on vielä turhaa miettimistä, mutta aikaansa kohdatessa järkevää todellisuutta.

Hetket liikkuvat siivillä. Hetket hetkestä katoavat unisiin silmiin, toisiin silmiin katsoessaan onkin jo aamu. Sen verran pirteänä voi painaa seuraavankin yön valvoen kanssasi.

Tahtoni sanelee kummia, mutta sinä tulet ymmärtämään tämän, sekä tämän ja seuraavan tulevaisuuden pointin.

Monta tulkintaa

Tutkin vanhat muistivihkoni ja mietin, että missä vaiheessa kirjoitin tämän päivän tapahtuman. Tuosta suttuisesta ruttuisesta tekstistä koitan tulkata itselleni vanhoja ajatuksiani. Koitan löytää jotain viitteitä virtaviivattomasta ajatuksen juoksusta. Mutta, nähtävästi aikaisempi eletty elämä korjaa virheensä tulevassa menneisyydessä.

Koitan kääntää tekstin helposti tulkattavaksi pamfletiksi tälle ajalle tarkoituksettomaksi. Kuitenkin toistan kaikkeuden perus sykliä pyrkimyksilläni ja joudun aloittamaan alusta. 

Joudun kaivaman kellolle kuopan, jotta aika hidastuisi. Toisen kellon lennätän taivaalle, jotta jäisin kahden ajan väliin toteuttamaan paradoksia. 

Kuitenkin tieteellinen näkemättömyys ajan elämästä uupuu ontuen. Se on jatkuvasti läsnä, mutta ei anna koskettaa itseään missään käsityksessä.




Käsittämättömyys aiheen vierestä rakentuu itsestään. Se kasvaa kasvamatta ilman järkeilyä, järkyttääkseen itse kirjottajan.

Itsensä toistaminen almanakkaa seuraten tuntuu olevan samaa aikaa. Tuntuu aika vievän ensiksi järjen sen tutkijalta. Näyttää se vievän puolustuskyvyttömältä ajan puolustajalta hengen jokaisella yrittämällä. 

Tälläkin kertaa psyykasin itseni saavuttamaan ratkaisua aikamme ongelmaan, mutta aika vei jälleen voiton. 

Ajan riiston nopeus määrittyy toistojen ja vaiheilujen yhteen lasketusta summasta, josta vähennetään tiimalasin pudonnut hiekka. 

S

Se inhimillinen ihminen on aikanaan kuulunut paratiisi sieluihin. Se on ollut puhdasta vettä. Se on ollu kasvattamassa sademetsää. Se on ollut pehmeätä höyryä ilmassa. 

Kysymys sielusta on vastaus kysymyksessä. Sielu on neste kiinteänä maassa, ilmassa hengitettynä ulos kehosta.

Se inhimillinen Maailma musertuu kehon painosta. Se jää kasvattamaan egoaan ja yliminää. 

Se voimistuu "menestyksestä" tuottaa "hyödyllistä" arvoa elämälle.

Katse

Hepo viitoittaa reitin tiestään, taivalletusta tarinan kielestään. Sen pointin helppo poni pomppii pallomeren aalloissa. Aikaan on helppo saada kupliva ilma väreilemään energiakentässä. Vaikkei kenttää tavalla voi väistää, sillä se virtaa jatkuvasti sisältämme lävitse. Se virtaa verenä suonissa pakonomaisena pakotettuna tekemään tehtäväänsä. Tarkoitus tavalle annettu tavalta valta kannettavana ulos ilmaan. 

Siemen keväästä kesään kerkeävät kukat purjehtia kukkimaan. Siivellinen räpäyttää muistonsa takaisin puistoon.

Penkillä odottava aika odottaa seuraavaa tulevaa, tuleva tulevaa odottaa. Olennainen olematonta kaipaa, kaipuu kurkkua kuristaa, kurki joutsenlammen itselleen julistaa. 

Tuutulaulun tahdistin tahdittaa tahdittoman sydämmen paikoilleen. Pakoileva olemus kohdistaa peilinä katseesta toiseen, toisen peilistä itse peiliin. 

Uneni

Uneni arvoitusten labyrintti. Availen ovia tietämättä, että mitä niiden takana on. Avautuu uusia Maailmoja josta en tietä mitään, ja olen mennyt aina kauemmaksi lähtöpisteestä, kadottaakseni jotain itsestäni. Kuitenkin matkalla on tarttunut peikkoja mukaan, mutta  mitä peikkoja, niin ilmenevät ne vasta myöhemmissä näytöksissä.

Ne kaukaiset Maat, merien taivaat huuhtelevat mielen uuteen kohtalon kohtaamiseen. Ne Pienet yksiyiskohdat paikoittanin koituvat todellisuuden ilmentymiksi, vaikka niillä ei ole sen suurempaa merkitystä.

Kujajuoksut kaikkineensa ovat horjuttamassa henkistä mielen rauhaa, kun ei tiedä matkan määränpäätä, eikä edes aloitus preesenssiä.

Sivuseikat väreilevät fyysiseen Maailmaan niin voimakkaasti, että aika ajoin on antauduttava voimakkaalle pelolle. 

Sen pelon myötä voi ymmärtää, etten taaskaan saanut otetta havittelemastani. Kun kuvitteli saavansa kiinni, niin hetki hetkessä huomaa hamuilun pakenevan yhtä kauas kaukaisuuteen aikaisemmasta. 

Joka kerta sielä käyn, mutta joka kerralla muisti ei pelaa, koska tietoisuus jostain käsittämättömästä on liian suuri taakka. 
Siellä on harhaan johtavia viitteitä. Ja jos niitä alkaa liian innokaasti seurata, niin huomaa kompastuvansa omiin lakseisiinsa. 

Eikä siellä tunneta fyysisä rajoitteita, ei samankaltaisuuden lakeja, ei tämän Maailman mekaniikka, eikä loogisuuden realiteettiä.

Siksikö se on niin absoluuttisen kiehtovaa rajattomuuden tunnetta, että nämä merkit loppuvat kesken sitä selittäessäni. 

Milloin olen lentokoneesta hyppimässä. Milloin mereen pohjaa siintämässä. Milloin tornin nokaan kiipeämässä. Milloin avaruuden aukkoihin kiitämässä. Milloin missäkin olen, niin on jossain olatava.

Tietääkö tietään

Tietämättömyys on ansa, tietoisuus siitä on rasittava taakka ajatuksissa. Siispä toistuu sukupolveltlta toiselle erheet eri muodossa. Mutta, miksi tietämätön tästä kertoo?

Toistan vain entropian määräämätöntä ja ankaraa lakia, jolle olen alentuva ymmärtämään ymmärtämätöntä entropiaa.
Enemmän tai vähemmän olen osa entropiaa, joten voisin naiivisti ajatella ymmärtäväni jotain asiasta, mutta kuinka väärässä sitten olenkaan, kun julista jotain todeksi?

Julistaessani totuutta elementeistä, olen joutunut kauemmaksi asian ytimestä. Hyvin perustelemalla voisin saada kannatusta mille tahansa aiheelle, mutta koska voisin olla täysin varma toiseudesta?

Jos en itselleni pysty todistamaan tai vakuuttamaan elämän metafyysistä olemassa oloa, niin onko sitä olemassa?

Vastausta kysymyksiin on usein suppea, vaikeasti ymmärettävä tai niin pitkästi ja kuivasti selitetty, ettei kukaan jaksa sitä lukea.

Nämä ovat logiikkaa käyttäen sellaisia kysymyksiä, että joudun käyttämään suuren osan elämästäni näiden pohtimiseen. Siitäkin huolimatta, etten tulisi hamaan loppuun asti ymmärtämään itselle esitettyjä kysymyksiä, niin saan kuitenkin valtavan hedonististsa nautinnon. 

Voisi vain jatkaa kysymyksien esittämistä, koska se näyttää olevan tietämättömän tarkoitus. 

Todellisuutta vastaan taistelijat

Tietämättömät tunteet ja tilat vaikuttavat tulkintaan. Pyrkimys edetä edelleen järjettömän jäljille on kaukainen haave, jota pyrkii pyristelemään ulos päästään.

Palikka ei käänny, ei vaika heilauttaa puolelta toiselle, ei ravistellen, eikä rieputellen. Mihin tämä ajatus blanttu vie sinut tässä Maailmassa? 

Kun tämä todellisuus on painostavan läsnä, niin läsnä, että tiedät mistä on kyse.

Todellisuus on liian herkkä ottamaan väkivaltaa vastaan, ja jää siksi piiloon. Todellisuutta on kohdeltava sen arvojen pohjlta niin, että vain todellisuus tietää tietämättömyyden.

Miten voi saavuttaa todellisuutta, jos on vain kuvitelma todellisuutta? Se kuvitelma on todellisuutta, ja vain kuvitelma todellisuudesta toteutuu. Missä on todellisuuden toinen puoli, jos se jää aina toisen varjoon ja näyttäytyy vain yksinkertaisena?


Tämänkö takia todellisuus taistelija tapetaan ensimmäisenä näkemyksistään? Hänet tuomitaan valehtelijana ja petturina kanssakulkijoilleen, sekä nostetaan vääryysä hänen leimakseen.

Hän ja Psykonautti

Hän ja Psykonautti.

Eihän meidän tarvitse selitellä mitään, sillä näemmehän kaiken tämän meidän edessämme. Kaiken liikkuvan ja liikkumattoman elämän edessämme omilla silmillämme. 

Se, mitä minä näen, niin tulee poikkeamaan sinun näkemästäsi. Ei tarvitse kuitenkaan vielä huolestua, sillä minun näkemäni ei vielä toistaiseksi siirry tälläisenä sinun päähäsi. 

Kuitenkin varoituksen sanoja tulevasta on hyvä viljellä, jos vaikka viliinnyt ajatuksesta ja harhaudut uskomaan mitään tällaista.

Psykonautti matkallaan perustelemassa omaa suuntaansa hänen rajoittamaa matkantekoaan. Liikkumattomanan liikkuva nautti kertoo asiansa liikkeen ajasta. Hän ei ole koskaan nähnyt vastaavanlaista tapahtumaa tapahtuvan, koska on nauttinut psykonautti.

Oliko järjellistä sanomaa tunnustettava, kun järjellisyys määräytyy meriiteistä ja erinäisistä saavutuksista!

Eihän nauttina voi olla järjellinen olento oikeassa hyvinvointiyhteiskunnassa. Vai voiko?

Kuka määrittää oikean ja väärän?

Kuka määrittää oikean ja vasemman?

Hän sanoo, ettei yhteiskunta voi toimia, mikäli siellä ei ole sääntöjä, määräyksi ja rangaistuksia lain noudattaville ihmisille, humaaneille ja humanoideille.

Vai korkea lentoista!

Ei ollenkaan, sillä jos muistatte, niin olemmehan painovoiman pakottamana maankamaralla visusti kengät jalkoihin sidottuna. 

Niin, mikä sinut sai sitten suuttumaan, kun en voi sinua mihinkään pakottaa?

Ja olen jo kerran antanut sen varoituksenkin.

Ketä luulet siis huijaavasi? Ketä muutakaan kuin itseäsi! Kuulenko sinun sanovan jo, että loogisuus on jäänyt unholaan keittelemään kahvia. Ai en. No enpä tietenkään, sillä kaikki tämä on häneltä ja hänen psykonautiltaan. 

Tästä eteenpäin nautti on mystisyydessä haaveileva aikakausi. Aikaa haaskaava ja aikaansaamaton psykonaama.

Leikkivä aikuinen hävittämässä aikuiselle kuuluvia normeja, joista muut ovat valmiiksi pahoillaan, kun kuulevant hänen saapuvan.

Onneksi elämä on niin yksinkertaista, kun sen antaa itselleen olevan. Nimen omaan olevan. Niin yksinkertaista, huoletonta, stressivapaata maata, että sinne uskaltaa istuttaa oman plantaasin.

 Mille olet antamassa arvojasi?

Sille ja sille olet myös antaumuksesi antamasi. Hän, kun kuulostaa vakuuttavalta ja uskomattoman uskolliselta urholta, jota voisit seurata vain siksikin, että tarina on muottiisi sopiva.

Uskomattomuus romuttuu juuri siihen pisteeseen, kun kuvittelet ratkaiseen kuution. Kuvitelma on, tai ei ole. Tarkasteltuna edessäsi kuuluisi näkyä tarkkaakin tarkempi absoluuttinen tyhjyys kuutiosta.

Näin ollen hurjasteluun jää koukkuun ja tahto sanoo, että paina lisää kaasua. Tahto tekee sen, mitä tahdon mahdille on antanut valtaa. 

Lopettaminen siis tuntuu loputtomalta abstraktilta spiraalilta, jonka funktoit muuttuvat juuri ennen niiden loputonta alkua. 

  

Ei ole hulluutta

Ei ollut hulluutta oksentaa aakkosia muoviämpäriin. Ei myöskän ollut hulluutta löytää itseään ämpäristä, näiden villien aakkosten ympäröimänä. Eikä ollut hulluutta aivastaa ämpäriin niin, että laidat vääntyivät vokaaleista. 

Menin törmäämään WC Ankkaan. Hän mulle avasi suunsa ja sukelsin Ankan kitaan. Liuttelin kurkkua pitkin vatsahappoihin ja pesin hapolla kainaloni. 

Kuinka siinä sitten kävikään. Kainalot hikeentyivät ja hetkessä seison kainalo metsässä. Huvittava Leijona moikkaa minulle harjaten harjaansa ja apinamies svgengaili lijaanilla paikalle. 

Apinamies karjaisee ylväästi kerran. Paikalle paukkii pikimetsästä punainen Norsu, kaataen tikkari tikapuita

Norsu heittää voltin ja täyttää kärsänsä vedellä. Suojaudun jäätelötuutin taakse, sillä huomaan kärsässä olevan paineen vielä suureempi, kuin painekattilassa. 

Eikä ollut enään mitään tehtävissä, kun Norsun kärsä pamauttaa masiivisella paineella muumilaakson ikkunat säpäleiksi.

Muumipeikko herää uniltaan, ja Pikku Myy herättä mymmelin katsomaan taivaalta roikkuvaa kärsää. 

Muumilaaksossa näyttää tulevan kevät, kun kukat puhkeavan unimaiseen kukkaan. 

No eipä täällä jaksanut kauaa liukumäkeä liukua, kun huomaa Apostolin kelluvan punaviinissä ja laulamassa Ruotsalaisia juomalauluja.

Mitähän muuta täältä ämpäristä vielä löytyisi?

Ohjeita.

Kaikilla tuntuu tänä päivänä olevat jokin kanta, tai mielipide asiaan kuin asiaan. Se tuntuu kuitenkin jostain syystä täysin turhalta tunkea omaa päätään hissin väliin. Varsinkaan silloin, jos kyseessä on huomion hakuisuus, tai peräti pätemisen tarve pareman tiedon puutteesta. 

Tähän ilmiöön törmää jatkuvasti mediassa ja internetin ihmemaailmassa. Ärsyynytään kannanotoista ja mielipiteistä, se on usein täysin turhaan. Sillä teidämmehän, että jokainen klikki ja tykkäys saa aikaan meissä mielenhäiriön, näin jos sanotaan kärjistäen.

Vaihtoehtoisesti voidaan lopettaa kokonaan median tutkailu ja jäädä paitsi mehukkaista uutisista. 

Parannettaisiin mielen laatua ja ainakin vähennettäisiin media ähkyä. Mutta kuinka, kuulen sinun kysyvän?

Vaihtoehtoja kyllä on! Heitä puheliin seinään, tai jätä puhelin laskut maksamatta. Hanki itsellesi ärsyttävä työ, jossa hajoilet ympäristöön ja työyhteisöön. Hommaa jokin vakava tauti, niin omat ongelmat ovat suurempia, kuin ympäröilällä Maailmalla.
Ryhdy joupoksi, ja juo aivosi pellolle, niin ei tarvitse ymmärtää ihmisten puhetta pätkääkään. Viittuile vastaan tuleville ihmisille ja käyttäydy asiattomasti julkisilla paikoilla, niin saat sisältöä elämääsi.

Näitä kyllä riittä. Jos kuitenkin haluat lisää elämän ohjeta, niin otathan yhteyttä alla näkyvään numeroon.

Puh: 040 66666666 

Pieniä suuria Ongelmia

Ensimmäinen: Minä. Ongelma olen minä itse omineen harhoineen ja uskomuksineen. Eikä voi sivuuttaa pelkoa ja traumoja pois kuvioista, ei ainakaan silloin, kun puhutaan ongelmista.

Toinen: Toiset ihmiset. Lähtökohtana on muiden harhaluulot ja niiden yhteen sovittaminen. Koska emme voi vaikuttaa muiden toimintoihin, niin se aiheuttaa ristiriitoja. Kuitenkin ristiriita lukeutuu myös itseensä ja omaan ideologiaan.

Kolmantena: Ympäröivä Maailma. Ympäröivä Maailma on vaikeiten hallittavissa, toisin sanoen täysin mahdotonta. Kyseessä on siis ihmismieltä ahdistava ilmastonmuutos. Mahdottomalta tuntuva ja hallitsematon aika on käsillä, mikäli emme pysty saamaan suuren ihmisjoukon voimaa toimimaan samansuuntaisesti.

Helppoja ratkaisuja on aina, mutta olisiko sellaisia, mitkä olisi oikeasti hyödyksi kokonaiselle ihmislajille. 

Kerron, että on tietenkin, mutta ongelmakseni tulee hyötyminen. Ajatus hyötymisestä on suuri muuri, joka olisi nyt murrettava. On monia esimerkkejä muurin murtumisesta. On syytä myös vastustaa muureja, jotka pyrkivät erottamaan ja lisäämään ihmisten tuskaa.

Jotta asia ei olisi vielä tarpeeksi epäselvä luettavaksi, niin kertoja kertoo tarinaa vastarinnasta, joka odottaa hetkeään. 

Kysymysten vuori on tiedettävästi massiivinen, eikä huippua meinaa erottaa hälvenemättömän sumun jaloista. Joten on annettava syy seuraukselle ja seuraukselle syy. Seurauksena on harhautettu kysymys, kun vastaaja vastaa absoluuttisiin kysymyksiin väistellen omaa agendaa.

Etkö vieläkään ole saanut tarpeeksesi virheelisyydestä?

Ilmeisesti et, sillä luet edelleen itseään toistavaa loppumatonta mantraa. Sillä kaikki aikaisempi voi olla pelkästään pieni punainen kupla, jota olen seurannut liian tarkasti ja harhauttanut itseni.

Lisäksi, tai mitään lisäämättä aikasi ei ole merkannut minulle mitään. Ja koska et pahoittanut mieltäsi äskeisestä lauseesta, niin voit provosoitua sivuilla, missä tunnet itsesi viisaammaksi.