Lukemattomat

Umpikuja. Yksi kuvitelma sinisen taivaan alla, on olla ja siksi olen tässä. Jossain tuolla on huominen, niin uskon yön peittelevän tulevan huomisen. Jossain tuolla on paljon puhutut puheet, ideat ja haaveet, siksi olen tässä. Jossain tuolla on mennyt maailma, suru ja haikeus toisilleen tuntemattomana. Jossain tuolla kaksi tuntematonta kohtaa ja tuntee tuntemattoman. 

Kuvitellen umpipähkään kuumat hiilet käsissä, taivas ei pudonnut ja seison tiukasti maankamaralla. Kuvitelman voima on nielaiseva, kuin valaan kita ja maata järisyttävä uutinen. 

Mikä on osakseni totta...

Totta on fiktio, lampaiksi pukeutuneet sudet, väärinpäin lentävät linnut, sekä hymyyn kätketty viha. Sekä lukemattomat päivät, jotka eivät koskaan sarasta, vaan jäävät lukemattomaksi kirjahyllyyn.

Tuolla julistavat viisauttaan vailla todeksi elettyä elämää, elämättömät jeesustelevat uskottavasti, jopa niin että itsekin uskovat.

 

Siis kuka onneton uskoo onneen, jos ei tunnista kärsimystään. Niinpä onnensa ansainnut tietää kuinka helvetinliekit korventaa ja puristaa sielua kasaan. Onko onnettomalla järkeä pätevämpää syytä uhrata tulevaisuus, vain koska mahdollisuus luo tilanteen?

Maailma on yhtä ivaa, mutta onneksemme se jakaantuu tasaisesti, sitä saa maistaa rikas, ruma, köyhä ja kaunis. Olkoon siis iva meidän yhteinen onnemme.