11

 Minä...

Olen henki, hengitän. 

Olen, en kukaan, vain olen.

Olen hahmo, hahmotelma käsityksiä. 

Näkymä

Katsokaa, kuinka muurit murtuvat ja vuorikukat puhkeavat sammaleen alta. 

Katsokaa, kuinka vesi virtaa solassa ja kuiskuttaa lorujaan. 

Katsokaa, vain katsokaa näkymää, niin huomaatte.

Riekaleinen sielu

 Kun on liian tyytyväinen, onko kyse siis väliinpitämättömyydestä, vai itsensä kanssa sopusointuun pääsemisestä? Vai kenties jostain aivan muusta? Onko kenties pyrittävä tilaan, jossa harmonia kumartaa syvään?

On viisautta ymmärtää itseään, tämän pitäisi olla ilmiselvää, niin kuin on hengitettävä ilma, tai auringon valo. Pyrimmekö korkeampaan ja ylevään totuuteen omalla, vai muiden kustannuksella? Kuinka tärkeää on olla oikeassa ja omaksua mielipiteitä saavuttaakseen voitto? Kenelle siis annamme mielipiteen vapauden vapautuaksemme itse vastuusta?

Se mihin tukeudumme heikkouden hetkellä on kertova ihmisestä enemmän, kuin voiton remakassa. Sanotaan, että on voittavan huuma sokaiseva ja järkeä horjuttava voima, mikäli on tunteensa itsestään ulkoistanut. 

Itsestään etääntynyt syyttää mieli hyvin toisia ja näin syleilee vihamielisyyttään, kuin rakasta lastaan. Antaa vihan riehua ja saattaa itsensä tyytyväisyyteen hetken vallan tunteestaan. Näin tyhjenee ihminen ja riekaleinen sielu käpertyy hapettomaan pimeään avaruuteen ilman suuntaa.

Tarvitsemme tilaa liikkuaksemme, ilmaa hengittääksemme, sekä ilmatilaa ajatuksille. Valoa eteenpäin menemiselle ja kasvamiselle. Niinpä niin usein vapauden eteen asetamme suurimman esteen, siis itsemme. 

Sanotaan, että sitten kuin on hyväksynyt kuoleman, on mahdollista elää hyvää elämää. Ja, kun päästää kaarnaveneen menemään laineiden mukana niin, ettei hampaita kiristä, niin saa vapauden. Kun päästää irti mielen pakotteista ja sen luomista rajoitteista, voi tuntea syvää tyydytystä.

Kiire

 Minne on niin valtava kiire? 

Aamu valkenee, kun se valkenee, mikäli se on valjetakseen. Niin myös ilta hämärtyy ja peittää valon itseensä. Mutta, minne kiirehtiä? Eikö järjestys vallitse tässä ja vain tässä? Voiko huominen antaa minulle jotain mitä minulla ei vielä ole? Entä eilinen, onko sille mitään mitä minulla ei ole? 

Pakkomielle, kiire hävittää ympäristönsä ja inhimillisyyden ympäriltään. Tuho on kiireen polttoainetta, se ruokkii itse itseään. Jos jokin on pakko, se kätkee sisäänsä ahdistusta ja pahoinvointia. 

Kiire on suosittu illuusio, josta ei tahdota päästää irti, sillä ajatellaan menettävämme kontrolli. Kontrollin menettäminen luo käsityksen kaaoksesta ja se taas pitää meitä otteessaan. 

Järjestämme, lokeroimme, pyrimme pitämään kiinni illuusioista niin kovaa kiinni, ettemme enää tunne peilistä katsovaa.

Mihin olemme matkalla? Mikäli ei osata tähän vastata, ei meillä pitäisi olla mihinkään kiire. Emme kai eksyneenä säntäile paikasta toiseen kuluttaen arvokasta energiaa. 

Eksyneen on mahdollista kohdata todellisuus sellaisena kuin se on, se vain on!  

Jos tosi olevainen on, ei se tunne kiirettä, ei mieli pakota toimintaan, ei mieli tunne olevaista. Mieli tekee ja tahtoo, uskottelee  olevaisuuden tyhjänpäiväiseksi toiminnaksi. Siksi mieli rullaa ja ottaa olemattomia asioita esille ja pitää niitä tärkeinä egon sanelemana.

H...