keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Kyklooppi

Yksi silmäinen Kyklooppi tuijottaa minun edessäni. Hän pyrkii näyttämään minulle vahtoehdotonta suuntaa ja väittää sitä ainoaksi vaihtoehdoksi. Hän pyrkii estämään kaikilla keinoilla pako suunitelmat. Hän saa monet uskomaan omiin tarinoihinsa ja näin kasvattaa epäuskoisuuden aikaa. 

Kykloopin tuijotus aiheuttaa pelon sekaisia tunteita, en ole kykeneväinen toimimaan, siksi veltostun ja luovutan. Hänen sanomisissaan ei ole painoa, ei ennen suurten massojen pitämistä sitä vitsinä. 

Kyklooppimainen ajatus suuntaus tuhoaa meiltä meidän demokratian, yhteneväisyyden, yhteistyön ja yhteiskunnan. Mitä enemmän alkuperäinen ajatus jää peittoon, niin sitä varmemmin palvelemme Kyklooppia ja sen ideologiaa. 

Jos vain iloitsemme ja annamme demokratian rapistua pelkästään siksi, että toiminta on ja näyttää absurdilta teatterilta. Silloin tiedämme Kykloopin onnistuvan vallan kaappauksessaan. 

Annamme vallan sellaisiin käsiin, jossa ei pyydellä armoa, ei toivoa, ei inhimillistä ymmärrystä virheistä. Annamme vallan Kykloopille, jolla on oikeus käyttää kansaansa orjina ja pesurätteinä. Annamme vallan yhdelle ideologialle. Annamme vallan yhdelle aatokselle, jolla ei ole mitään tekemistä nykyisen järjestyksen suhteen. 

Kykloopilla on jo valtava armeija. He ketkä sinne ovat joutuneet, omasta mielestään päässeet, niin ovat vailla omaa tietämystä tilanteesta. Heillä ei ole oikeutta valita, tai olla mitään muuta mieltä, mitä Kykloopin suuntaus on. 

Sulkeudumme maailmalta sellaisella hetkillä, kun maailma meitä kutsuu. Sulkeudumme itseltämme. Sulkeudumme toisiltamme.


Hyökkäys vastaan tarkoittaa hyökkäystä omia ajatuksia vastaan, sillä Kyklooppi käyttää populismia pitääkseen omat joukot tyytyväisen vihaisina. He tietävät, kuinka hallitaan, sillä kaiken sen kurjuuden he laittavat vastustajiensa piikkiin. Loistava tapa hallita on väittää kurjuuden johtuva jostain muusta, kuin omasta puutteellisuudestaan, tai rakenteiden huonosta huollosta ja pidosta 

On helppoa väittää ja yksinkertaistaa asioita sellaisena aikana, kun jokaisesta suunnasta tahdotaan kahmia valtaa. On helppoa sortua säännöttömyyteen ja selittää sitä itsellen siten, että kaikki muutkin tekevät niin. On helppoa sokeutua ja sotkeutua Kykloopin tahtoon. 

Mutta, jos olet vapaus taistelija, niin tulet kyseinalastamaan sanontani. Tulet keihäälläsi puhkaisemaan yksisilmäisen katsonnan. Tulet Kuninkaan viimeisestä toiveesta. Tulet tekemään selvää heistä, ketkä tappoivat kuninkaasi rauhan aikana. 


Aikamme, jossa satyyri pappi julistaa uhraavan henkensä Jumalille. Vaikka uskomme ei olekaan Jumalallinen, tai ajatus timanttisen kirkas, niin ostamme ajatuksen. Teemme ajatuksen vaihdoin kantin kääntyessä toiseen positioon, koska niin vain toimimme. 

Sillä ei ole merkitystä, mikä positio on, koska, jos se on suosittua, niin tahdomme saada siitä palasen. Uskomme taipuu sellaiseen asentoon, mistä monet akrobaatit olisivat kateelliseia. Uskomme on henkiin jäämisen kannalta tärkeä ajatus näin ajan kollegtiivina.

Silti, jos annamme ajan tehdä meille entropia suurellisuuden työn siistimättä ja huolehtimatta järjestyksestä, niin hukumme omaan tuotokseemme. 

   



maanantai 2. joulukuuta 2019

Kehitys matka

Olen epämuotoinen ameeba keskellä itsetuhoista kansanjoukkoa. Olen monistuva solu, alla taivaan pilvi liekkien. 
Olen koodi toistuvassa järjestelmässä, vailla suurempaa merkitystä.

Tekojeni tarkoitus on pyrkiä pitämään vakaus, yhdenmukaisuus ja tasaisuus taattuna. Tarkoitukseni on huomaamaton, niin kuin olisin kiveä hiova vesi, tai maahan maatuva muovi.

Ikuisuuteni on käsittämätön, niin käsittämätön käsite aikani on. Sen aika, tämän ajan aika, ajan aika käsite on käsittämätön. Se on koskematonta pintaa, samalla tuhoavaa ja kaikkea koskettavaa. 

Näkymätöntä aine, sen voima on peruuttamaton ja kerralla tuomitseva. Muutos on välttämätön, niin on myös minun pyrkimykseni vastustaa näkymätöntä.

Olen armottoman kovan armoilla, enkä tule saamaan armoa, en vaikka millä yrittäisin keinotella. 

Olen suuruudenhullu rakentaessani tikkaat taivaaseen, kun kiipeän yli ionosfäärin.

Olen punoutunut tähtikartalle ja näin matkaan planeetalta toiselle.

    





sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Dystooppinen tieto

Aloitetaan. 

Tapahtui kerran maailmassa, maailmassa, jossa kaikilla länsimaisilla ihmisillä oli mahdollisuus päästä mihin tahansa tietoon käsiksi. Jokainen pystyi hakemaan sellaista tietoa, mikä oli ennen vain eliittien hallinnassa.

Pitäisikö todeta meidän kaikkien kuuluvan nyt eliittiin, koska meillä on mahdollisuus tietoon?

Onko tietoa siis liikaa, vai kertooko tämä vain siitä, että se tieto mikä on "TIETOA", on vain liian raskasta. Kertooko koneet meille kaiken sen olennaisen faktan tästä maailmasta? Sen tiedon, minkä aikaisemmin on tehnyt erehtyvä ihminen. Jätämmekö menneisyyteen rasittavan ajattelun, koska olemme kehittäneet sijaisajattelijan ja -pureksijan?

Onko meillä toivoa?

On tuo sellainen kysymys, johon voimme vastata yksilökohtaisesti, mutta sekin on täysin mahdotonta, mikäli nyt luet tätä tekstiä.
Siksi vastaan tuohon kysymykseen sekä että. Samalla vaikutan omalla mahdollisella tavalla sinun sähköimpulsseihin. Jotta voisimme saada mahdollisen käsityksen mahdottomasta muutoksestamme tällä planeetalla, on tarkasteltava ympäristöä ilman filtteriä.

Tuijottelu tilastoihin ei käytännössä merkitse mitään, sillä luvut eivät valehtele, mutta lukujen laatija valitettavan usein tekee sen. Jos tarkastelisimme ilmiöitä ilmiöinä, voisimme tehdä yhteistyötä skaalautuvasti läpi ennakkoluulojen ja käsitysten.

Dystooppinen kuvaus maailmasta johdattaa meidät kuvittelemaan ja sitä kautta myös toteuttamaan dystooppista maailmaa. Se, mitä markkinoilla tapahtuu, on saanut meidät polkemaan rattaita siihen suuntaan, missä dystopia toteutuu. 

Mutta, jos haluaisin luoda utopiaa, niin se ei myy yhtä hyvin ja joutuisin luopumaan omista eduistani. Mikä sitten on minun etuni, jos ei saa sanottua tärkeitä asioita, josta kaikkien pitäisi olla perillä. Joudun toteuttamaan negaatioita pärjätäkseni nykyisessä ajassamme. 

Poseeraan polttavilla puheenaiheilla ja olen todella huolissani ilmastosta, sananvapaudesta, ylikuluttamisesta ja tietenkin, mikä nyt on polttava päivä puheenaihe. Teen tämän kaiken vain siksi, koska impulssini johdattelevat tekemään minua näin. Tästä voisi tehdo johtopäätöksen. Ettenkö osaa hallita omaa elämääni, kun olen impulssien vietävänä. Niin, sitä voi tietenkin pohtia, tai kysyä lähimmäiseltä rakkaaltaan, joka kulkee matkassamme.

Vielä muutama sananen täydellisyydestä. Mitä, tai mihin pyrimme täydellisyyden tavoittelulla? Kun olemme nostaneet täydellisyyden ensisijaiselle sijalle. Olemmeko menettäneet järjen, kun tuhlaamme aikaa rosojen silotteluun? Onko meidän tavoite peittää monimuotoisuus ja inhimillinen kauneus täydellisyyden alle? Onko luonnollinen ja luontomme korvattava järjestelmällisellä ja matemaattisella kaavioilla?

Kuten huomaatte, niin ei tämäkään teos ole täydellistä, eikä sen pidäkään olla. Sanat repsottavat ja pyrkivät hakemaan omaa paikkaansa. Kliseeksi totean tämän olevan täydellistä.