Purjehdi puheensorinan lävitse, onnelliset ohrat nousevat päähän. Ulkona katseet eivät sammu, katson tähtiin, kun pullon korkissa lepää ruuvi. Työkaluille olisi tarvetta, ei kädellä korkkia pois poisteta.
Äänestä tietää meiningin, tietää piilopaikan ja sen sijainnin. Tietää nyrkin iskun, sen veljeyden salaisen sävelen.
Jakoavaimella saadaan auki, se on välineiden ruhtinas, tiedättehän te sen. Tiedättehän te myös monta muuta välinettä, mutta tiedätte tekin vain yhden. SE ON SE.
Jorina hatusta nostaa kuohuvaa, päästään vielä hyvään nosteeseen. Tili näyttää positiivista, silmät näyttävät tankotanssia tanssivalta apinalta.
Maskuliinisuuden vuoksi pidetään jäykkänä. Eikä saa ymmärtää väärin, sillä faktat ovat radalla, eikä selibaatissa. Jotain väärää, koska jätetään keskustelut.
Jostain syystä päässä jyskyttää tyyssias, vaikka ei ymmärrä kokonaan sen taydellistä merkitystä. Tyyssias avaa oven niin sanottuun narniaan.
Kaiken jälkeen kukaan ei enää istu meidän pöytään, en edes itse haluaisi olla tässä, mutta edustan tietenkin iteäni. Edustan yksilön maskuliinisuutta, edustan yksilöllisyyttä.
Lopulta siirto toiseen valuu käsistä lävitse, rahat katoavat läpeensä, he kauhistelevat. He ottavat silti vielä yhden. He jättävät veden, väliveden pois kategoriasta.
Eivät asiat jääneet sikseen, kun pröystäily nostetaan tuopin yläpuolelle. Käden liikkeellä näytetään suuntaa, harmaantuneena lakin alta.
Jos tilataan vielä yhdet. Annetaan sirpaleiden lentää. Pointtina ollaan me ja meidän taskujen kaivelu seuraavaan. Seuraavaan kovaan kylmään nauruun. Seuraavaan huikkaan kuikkaan taksin kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti