Tiedostamaton

Tiedostomattomastani tietoni hankin,
mutta sinulle se on pelkkä vale. Se on tyhjä kumiseva ahjo, joka huutaa tyhjyyttään. Samalla rännistä tippuva pisaran oksa putoaa maahan, katkeaa päreiksi homehtuen. Kaivaa olemassaoloaan jutuista juuristaan. Kaivaa olemustaan, olematonta, outoa, uuvuttavaa totuutta.

Jotain suun suullista totuutta haemme. Kolmannella askeleen käsi köyryllä kampeamme toistemme ylle. 

Sillä ensimmäisellä, ensimmäiselle annoimme kaikkemme, toiselle toista totuutta, tuurista kolmas kiittää ajastasi. Kaivamme itsemme uudestaan vanhasta uudesta vajasta, toinen toisillemme olemme lainassa. Tässä ja nyt. Tulevassa sanotaan niin sanotusti, sanoitetusti sanomme toistemme olevan toisillemme.

Pelkästään pieni unohdus kostautuu. 

Rakkaudesta en osaa puhua ääneen. En tahdo nähdä sinun surua, enkä tahdo nähdä sinun pettymystä kasvoillasi. 

En tahdo sano tahdon, koska tahtoni tahdon toivoa. Se toivosta tulkittuna tulkitaan toivottomuutena. Tästä eteenpäin kerromme jokaisen lauseen kuudella, jotta on jotain millä huudella.

Kuka

Tuskista juokset puskiin, 
kuskin paikalla junttaat puntit, 
pukin paikalta puhaltamassa sulkiin.

Ja juu, näetkö tuon puoli kuun, 
puoli hullun kuun, 
puoli tutun nähdessä käännät suun.

Kierähdät väitteen, 
lähdet kotiin kanssa vatsan väänteen, 
tämän illan käänteet.

Jäätkö näkemiin näkemään näkyjä, 
kellä oli tänään kävyn lisäksi kätyjä.

Puetko päällesi puseron, 
kurkkua kiristävän lukema Tubecon, 
on väärän värinen pusero.

Lukemasta innostut, 
sinua haukkumalla hiillostut, 
vielä viikko sitten tästä kiihotuit.

Liioittamalla liihotat Talebaani videon, 
vitosesta vedät egosi vetoa, 
koitat vain kasvatella omaa kekoa.

Syksyn temppeli

On syksyinen ja hämärä yön alku.

Vaellamme siellä metsään, 
minä ja muutama minun persoona.

Löydämme lehtien peitosta vanhan lahonneen oven. 

Oven takaa valjastuu kiviset portaat kellariin, 
tuumimme hetken ja astumme alas hämärään.

Hetken jäässä jälkeen tajuamme löytäneen kellari temppelin.


On vaikea selittää tuttua tunnelmaa, 
meidän lisäksi tunsimme sen, 
että siellä oli vahva vetävä voima.

Taulut seinällä esittivät elävää kuolemaa, 
kynttilät mennyttä lämpöä, 
seinät raihnaista aitaa, 
koko temppeli oli eletyn ajan aikaa.

Nurkassa vilkuilevat hautakivet, 
edessämme tyhjä seinä, 
tunnelmasta väsyneenä heitän selkäni lattiaan.

Päätöksen sanottua yövymme täällä, 
kysyvät katseet painavat päämme sumuun, 
nukkuvan mielen tuuduu.

Jonka tarinan täällä kuulet, 
peittäköön ne teidän silmät ja huulet, 
kellot lyönnin kerran kuulet.

Unohdin jo tekstin alun,
unohdin käveltyäni kävely kadun,
unohdin takaisin tulon ja paluun.

11704

Järjettömyyden kasvu valtaa aikeet, 
vie kahlitut kalheet mukanaan, 
voisit sanoa olevan ihan kukavaan.

Tämä tästä sanoutuu irti, 
oletko kuulaasti ajautunut filmi, 
leikatessaan pirulta päätä irti.

Mikä, kuka oli rajalla, 
särkyneen sielun tallot tahalla, 
avautuu vallan uusi kanava.