Ooppera

Kansallisylpeys alleviivataan oopperan takahuoneessa. Ylpeytemme kansana vaatii yliyksinkertaisen fraasisinfonian.

Ylpeytemme aarrearkku on kätketty ilmaisevaan käytökseen.

Hurraa, hurraa, hurraa tuntemattomat sielut. Aploodein saattelemme esikuvamme saippuateatteriin, taiteen hylsyventtiiliin, kuohuvaan painekattilaan. 

Puhallettuaan toiveripsen onnenkaivoon, toive palaa toteutumattomana, mutta onnen toive toteutuu. 

Hämmästeleville hämmentyjille tarjoillaan salvaa mädäntyviin haavoihin, jotta kieli ja pää pysyisi teräväksi tylsistyneenä toistajana. 

Viisautta kielellä ilman sanoja, paidassaan kaulusten viisaus kaikkoaa palvontaan ja tunnistettuihin fraaseihin. 

Kapinalliset hirttävät sellon kattokruunun valaistessaan ehdottomuuden omana lakinaan. 

Sota julkisuudesta, mellastavat torvet, rummut pärisevät tahtia taustalla, kun viulun kielet katkeilevat kansanylpeydestä. 

Lavasteiden arkkitehti kirjoittaa tarinan, sen tarinan tunnetuista, kadehdituista, voittamattomista, juonikkaista hengen väreistä. 

Ylistetään kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta. Puolustetaan kansaa valittuna, vallasta humaltuneena juoppona. Kuollaan puolustaessamme, arvon säilyttääksemme kuolemme arvottomana murhaajana. 

Pyhimys

Mistä aloittaa, näkymät ovat näppäinten alla. Missä sinä olet silloin, kun jotain todellista tapahtuu? Kuuletko sinä tuon suhinan, suhinan, joka melkein kuuluu? Menetkö torille juhlimaan, kun on siihen aihetta? Käytkö katsomassa vanhempiasi ja sukulaisia? Kampaatko tukkasi aamuisin? Noudatatko nukkumaanmenoaikoja, vai ovatko ne unohdettuja muistoja lapsuudesta?

Mistä tämä kertoo jos ei itsestään? Oliko tarkoitus, vai tarkoituksella muistot lyömässä toisiaan kilpaa? Sanon ääneen sen perkeleen, joka tahtoo syökseä sisältäni kannullisen kiusaavaa ajatusta. Hän sanoo tuntevansa minut ja minun ei pitäisi kuulla, tai kuulua tähän joukkoon, mutta minkä sille voin. Olenhan minäkin ihminen, tai ainakin olen kuvitellut olevani. Ja aina se sama, se sama tylsä, tylsempi mielen syvyyksistä tuleva ankeuttaja painaa meidät maahan. 

Jos vain voisin, jos vain voin. Tarkkaan harkittu sana saa meidät resonoimaan, mikäli ei kadottaisi itseään säännöllisesti. Sanasta jatkamalla eteenpäin, koska ei tunneta takaperin menemistä, olemme lineaarinen sukkula kohti tuntematonta. Halut erotellaan yöksi ja päiväksi, sekö on määräämässä arvomme? 

Vaikka monikaan ei ole käynyt avaruudessa, me silti elämme tähtien ja sen pölyn seassa. Siellä, tai täällä, olen minä ja sinä karvaton apina. Arvaamattomat suunnat. Suunnistan ilman kompassia korpeen ja olen jälleen aavistuksen päässä lähtöpisteestä. Mikään ei voi olla turhauttavampaa, ei yhä tylsistyttävämpi työ, ei yhtä väsyneempi yö. 

Monologimme Jumalalle, kuulemattomille korville, poispäin kääntyville kasvoille. Yhä syvempi häpeä, eivät he ole oppineet, eikä käsien ristiin laittaminen tuo kasvoja takaisin. Sanotaan hänen olevan kuollut, tai lieneekö hukkuneen omaan luomukseensa. Yhä uudestaan palataan juurille, siemenen istuttajan käsivarsille, kunnes unohdetaan tuska. Käsitetään tekomme, kun pyhimys jää miettimään olemustaan.

Odotus

Ajat on ajaton, mitä ajaton on, kun aikaan aikaiseen herään. Käsiään käsittämätön, hän kädetön kärsii kädellisten otteesta. Näkijä nähdessään, hänen aikakäsite häiriintyy. 

Katsokaa nyt, maailma paljastaa itseään kerros kerrokseltaan, mutta hienovaraiset pinnat hälvenevät hiljakseen. Niin, tuolta taivaalta putoavasta pisarasta saadaan valtameri, kun kuu imaisee rantaviivan horisonttiinsa. Pilvien peittämät käsitykset jätetään odottamaan ukonilmaa, tai peräti trombia.

Mielummin kielletään, tuomitaan anonyyminä asiantuntijana. Nämä ironisoivat lampaanpäät reväyttävät suunsa ja sarkastiset kilpikonna ottavat luodit kilpiinsä.

Tabun rikkojat asetetaan ennakkotapausasemaan. Niin rohkeaa, he sanovat, ja pakenevat paikalta.

Perusjärjestykseen ja sen sääntöön kuuluu avata ja sulkea toinen. Tasapainottomuus perustuu perusteettomaan jakamiseen, sekä pääsemättömän rajan ylianalysointiin. 

Aavistava odotus pyöräkellarin ovella. Koska voi polkaista täyteen vauhtiin tukka hulmuten? Koska odottavan aika on pitkä, niin odottava elää aikaansa pidempään.

Vielä kolahdusta vailla, vailla viittä, vailla heilahtavaa ruutulippu, vailla vaanivaa katsetta. Syy ja seuraus, seurauksen syystä jää yksi neljästä pois.