sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Valkoinen huone

Makaan ajatellen, vasten kirkasta valoa tylsistyn harmonisesti, kuin olisin elänyt ikuisuuden. Tämä yksinäisen hetki saa katseen vaeltamaan valkoisella seinällä, ilman kiintopistettä.

Ajatukseni eivät voi päästä täältä pakoon, sillä huone on niin valkoinen, että ne näkyisivät seinällä tahroina. Enkä usko, että ajatukseni olisivat niin kirkkaita, etteikö ne näkyisi seinällä varjona.

Yksi niistä on kukkaruukun mullassa, tuon karmean kasvin alla, joka irvistää minulle ilkeästi. Toinen oviaukolla, joka muistuttaa jatkuvasti olemassa olostaan noilla yksinkertaisilla karmeillaan.

Käytävä, jonka poikki astelen tähän valkoiseen huoneeseen, niin kirskuva valo morsettaa, S O S. Korjaaminen olisi yliarvostettua, sillä näkeehän käytävällä liikkua. Sitä paitsi, mehän tunnemme jokaisen askelman tässä rakennuksessa.

Jos nyt ponnistaisin lujasti, niin osuisiko pääni kattoon, kun välillä ajatus antaa supervoimia. Välillä ajatus on niin painava, että se ottaa korvista kiinni ja vetää naamaa asfalttia pitkin.

Apropoo löytyy kaapin päältä, tuon karmivan kasvin vierestä, mutta siihen ei saa koskea ilman hanskoja. Apropoo käy haamuna kastelemassa kasvin ja poistuu oitis paikalta.

Makaan näiden ajatusten ympäröimänä ja koen kysymysten kilpavarustelun kohdistuvan yksityiskohtiin. Paljon sanottuaan suo syvenee ja rimpuilu upottaa painavimman kiven.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti