Merkitys

Kun istuu paikollaan ja tuijottaa kaukaisuuteen, niin voi nähdä maiseman, mutta kun istuu pitkään, niin voi löytää merkityksen.

Vaikka maisema on muuttumaton, niin aika katsojan silmässä muuttuu, sen merkityksen maisemaan verkkokalvon taustaan asettuu.

Pysähtynyt tuntee näkevän, kun näkevä tuntee tunteen värit.

Liike, jonka paikoillaan ottaa, on näkymätön harppaus näkemään sisäistä tunnetta.

Maiseman taakse asettuu kolmas silmä, näkevän kuvitus näkemästä realisoituu.

Polttomerkki

Olen edessäsi polvillani, nöyrän mielen takaavana varjona aihetta kannan. Yksittäisen vastuun jokaisella nikamalla ja jänteellä vieritän, sen tunnen kehossain. 

Hengitys sisään, ulos, on saanut merkityksen, kun kruunu asettuu henkiseen temppeliin.

Näkymättömän vitsauksen haltijat tuovat kalterit omiin koteihinsa.

Häkin tie tulevaan, tuleva häkistä tulee karenteenia tukemaan.Tuki tielle häkistä tulee kuulemaan, mitä kruunu tieltään tuhoaakaan.

Istuin, jossa kruunu kimaltaa, on sen kaaos kauaskantoisin merkki tulevaisuuteen.

Kruunun polttomerkki lihaan, niin tiedämme musteen painuvan, historiankirjan painavan, elämän kohtaamme.
  

Valkoinen huone

Makaan ajatellen, vasten kirkasta valoa tylsistyn harmonisesti, kuin olisin elänyt ikuisuuden. Tämä yksinäisen hetki saa katseen vaeltamaan valkoisella seinällä, ilman kiintopistettä.

Ajatukseni eivät voi päästä täältä pakoon, sillä huone on niin valkoinen, että ne näkyisivät seinällä tahroina. Enkä usko, että ajatukseni olisivat niin kirkkaita, etteikö ne näkyisi seinällä varjona.

Yksi niistä on kukkaruukun mullassa, tuon karmean kasvin alla, joka irvistää minulle ilkeästi. Toinen oviaukolla, joka muistuttaa jatkuvasti olemassa olostaan noilla yksinkertaisilla karmeillaan.

Käytävä, jonka poikki astelen tähän valkoiseen huoneeseen, niin kirskuva valo morsettaa, S O S. Korjaaminen olisi yliarvostettua, sillä näkeehän käytävällä liikkua. Sitä paitsi, mehän tunnemme jokaisen askelman tässä rakennuksessa.

Jos nyt ponnistaisin lujasti, niin osuisiko pääni kattoon, kun välillä ajatus antaa supervoimia. Välillä ajatus on niin painava, että se ottaa korvista kiinni ja vetää naamaa asfalttia pitkin.

Apropoo löytyy kaapin päältä, tuon karmivan kasvin vierestä, mutta siihen ei saa koskea ilman hanskoja. Apropoo käy haamuna kastelemassa kasvin ja poistuu oitis paikalta.

Makaan näiden ajatusten ympäröimänä ja koen kysymysten kilpavarustelun kohdistuvan yksityiskohtiin. Paljon sanottuaan suo syvenee ja rimpuilu upottaa painavimman kiven.

Aikamme

Pimeä kauhutalo keskellä myrskyisää merta. Keskellä muuttuva tarina, kun ympäröivät aallot tukevat muutosta. Kuohunta nousee yli laitojen, kun ei olekaan pysyvyyttä arkisissa toiminnoissa.

Rakennamme ristiriidan taloa keskelle kaupunkia, vasta sitten tajuamme olevamme ongelmissa.

Säännöt eivät ole ajassa kiinni, tulkinnat harhautuvat perinteisiin, vaikka perinteitä pommitetaan suruttomasti.

Tietomme tuskasta elää vahvana, vaikka tunteet eivät olekaan tiedon peruspohjaa. Tunteet harhauttavat talossa liikkujan aistihavainoillaan ja intensiivisillä impulseillaan.