Hei Hei

Taas joku saatana juoksee perässäni himoiten minun henkeä. 
En kerkiä nähdä hänen kasvojaan, mutta näen hänellä olevan haulikko, jolla tähtäilee kuumottavasti minua kohti.

Hetken matkaa juostuani karkuun havaitsen pienehkön mökin mäen laidalla, menen sisään ja löydän puukon hellan vierestä.
Otan puukon jotta voisin turvautua tuolta saatanan hullulta metsästäjältä.

Jatkan matkaani puukko kädessä metsän uumeniin, jotta voisin väijyttää haulikko miehen.
Löysin oivan risukasan, jonka alle piilouduin puukko rystyset valkoisena puristaen ja odottaen sekopäätä.

Pitkiä minuutteja olla tiedostamatta sekopäänä olinpaikkaa. 
On todella hysteerinen olo olla risukasassa ja odottaa tappajaa.

Aivan kuin jotkin eläimen vaistot alkaisivat herätä sisälläni ja ryömin risukasasta. 
Samalla kun ryömin pois adrenaliininin täyttämänä ja itseluottamusta puhkuen, niin näen tuon tappajan parinsadan metrin päässä.

Hiippailen häntä kohti ja hän minua, merkillisiä tässä on, ettei hän olisi havaitsevinaan minua.
Olemme jo melko liki, eikä hän ole vieläkään ampunut minua.
Viimein olemme kasvotusten, mutta mikä on vielä merkillisenpää on se, että hän kantaa minun kasvojani.

Tuijotan itseäni syvälle silmiin ja sitten kaikki pikakelauksella taaksepäin, huomaan olevan taas alussa.

Ajatuksen virrassa

Se, mitä ajattelet toisesta, niin on heijastumia itsestäni, aivan kuin peili sanojen muodossa.
Kannattaakin pohtia omia ajatuksia, tai lähinnä ajatusmaailmaa suhteessa toisiin ihmisiin.
Tämä keino paljastaa mahdottoman määrän tietoa omasta itsestäsi ja hetkessä huomaamme ymmärtävän itseämme paljon paremmin.

On sanottava, ettei voi ymmärtää toisia, jos ei ymmärrä itseään.
Vaikka ihminen on mahdottoman ristiriitainen olento, niin ristiriitoja voi purkaa ja pitää purkaa.

Ilman sisäistä ristiriita tuskin kehittyisimme paremmiksi yksilöiksi
Ristiriitaisuus on siis hyvästä, jos se käytetään oikeisiin elementeihin, nykyiseen, turvalliseen, tulevaisuuteen ja epävarmaan.
Katseen pitäisi jatkuvasti olla tulevaisuudessa, epävarmalla alueella, syystä että pystyisimme ennakoimaan ja välttämään tämän hetken virheemme katselemalla horisonttiin.

On kuitenkin mahdotonta ennustaa tulevaa, mutta mitä enemmän ennakoimme, sitä paremmin hallitsemme tilanteet nyt, kuin myös jatkossa.
Mitä enemmän ennakoimme, sitä turvallisemmalta näyttää tulevaisuutemme kaikilla elämän osa-alueilla.

Tärkeää on kuunnella ihmisiä mahdollisimman laajasti, sillä totuus ei ole mikään yksikkö, vaan kokonaisuus.

Kokonaisuuteen kuulumme me kaikki, meillä kaikilla on oma totuus ja kaikki yhteen summattuna tulee esiin todellinen TOTUUS!

Minä ja mieli

Kello: 20.31

Ulkona oli satanut ensilumi, kylmä viima vinkuu mökin kattorakentaisiin ja kynttilät valaisivat tuvan seinustoilla.
Minä ja mieleni istuimme keskellä narisevaa lattiaa.
Mieleni totesi ajoittain, että lattian alla olisi ollut jotain, ja että katto ei tule kestämään tätä myrskyä.
En kuitenkaan välittänyt mielestäni, tukahdutin mielummin mielen kun olisin kuunelut sitä tässä myrskyssä.

Kello: 22.54

Istun edelleen lattialla, mieleni on saanut minut valtaan ja alkaa syöttämään minulle skenaariota kuulemistaan äänistä.
Yritän vastustaa mielen mielenvikaisia ajatuksia tietämättömyydestä ja pimeydessä piilevistä haamuista.

Kello: 23.21

Tiedänkö jotain, tiedänkö?
Jos tiedän, niin silloin tiedän minäkin.
Ei, en todellakaan tiedä, sillä alitajuntani on vihollinen, mutta myös paras ystäväni.



Kello: 00.03

Lyön kylmään lattiaan kolme kertaa, saan vastauksen nopeasti.
Lattian alta kuulen kolme iskua, en kuitenkaan säikähdä, sillä kuvittelen sen olevan mielen temppuilua.
Kuulen parin hetken kuluttua uudestaan kolme iskua, enkä tietoisesti iskenyt lattiaan.

Kello: 00.16

Karmivaa huuto puskee lattian raoista niin, että kynttilät sammuvat seinustoilla, istun pimeydessä ja tunnen jonkin lähestyvän ovi aukkoa.

Kello: 00.31


Ukko, perkeleen ukko seisoo tappara kädessä ja toisessa kädessään soihtu. 
Hänen silmänsä ovat valkoiset, niin kuin ensi lumi.
Kasvot kylmät, niin kuin tämä vanha lattia, ja hänen liikkeensä muistuttavat minun mieltä.

Kello: 00.35

Suljen silmät, olen hereillä unessa ja unessa hereillä, niin on sumu paljon selvempää unessa.

-------------------------------------?------------------------------------------

Tuijotan tähtiä pitkään, niin pitkään, etten ole varma onko tähdet todellisia.

Yksi kirkas tähti peittää himmeämmät tähdet taakseen, näen vain hetkittäin pieniä välähdyksiä noista pimeistä tähdestä.

Ovatko ne tähtiä, vai pelkkiä pisteitä taivaalla?

Voin kuvitella nämä pisteet yläpuolellani olevan mitä vain.
Jokaisessa pisteessä voi olla elämää ja mielikuvituksessa se on todella rikasta.
Jos pystyn kuvittelemaan toista maailmaa, toista elämää, niin olen luonut yhden maailman lisää.

Tähdet ovat kuvaamassa meidän maailmaa.
Mitä enemmän ajattelemme toisijaista maailmaamme, niin näin sytytämme himmeät tähdet valoon.

Mitä enemmän ajattelen maailman olevan paha, sitä pahempi siitä myös tulee.
Täytyy siis olla tarkkana omasta maailmasta jossa elää.

Ole tarkkana omasta ajatuksesta, se on tärkeintä mitä meillä on!

Kaksoisolento

Minä ja kaksoisolentoni.

Minä, joka kutsun kaksoisolentoa joksikin toiseksi, niin onkin osa minua.

Kaksoisolento tietaa ja tuntee minut, mutta minä en tunne häntä.

Voisiko olla niin, että hän on nyt kirjoittamassa tätä tekstiä ja minä olen toissijainen tässä luomisessa.

Kaksoisolento, jota pidämme pelkkänä mielikuvituksena, niin sitä se on parhaimmillaan.

Jos kuvittelen olevan hiekkarannalla kylmä juoma kädessä ja auringko kimaltelee merenpintaan.

Olen luonut mielessäni maailman, maailman joka on minulle totista totta.

Mutta, jos yritän luoda kuvaa tyhjyydestä, niin se on mahdotonta, sillä tietoisuuteni ei tiitä tähän.

Vaikka tietoisuus riittäisikin, niin ei ole sanoja millä selittäisin tyhjyyttä, sillä sitä ei voida verrata mihinkään.

Tyhjyys ja aika ovat saman kaltaisia käsitteitä.

Olemme luoneet ne itselle sopiviksi, mutta niitä ei voida koskettaa, nähdä tai hallita.

Pystyn siis luomaan mielessäni maailmoja menneestä ja tulevasta, ne ovat yhtä totta kuin on tämäkin todellisuus.

Tietenkin sillä erotuksella, että mitä minä kuvittelen on minun todellisuus ja maailma.

Sinulla oma mieli, mielikuvitus ja maailma.

 

Hajatelmia 6.

Käsitteet jota emme vielä tiede, ne ovat niitä josta kannattaa ottaa selvää.

Sillä jos tietää käsityksen tarkoituksen, niin osaa myös hyödyntää sen käytäntöön.

He ketkä käyttävät tiedon joka on käsillämme, niin he ovat etulyöntiasemassa aina siihen asti kunnes otat käsitteen omiin käsiin.

Mutta muista, jos haluat haastaa, niin silloin on tiedettävä myös käsitteiden sivuvaikutukset. 

Vaikutukset itseesi, toisiin ja yhteiskuntaan, mitä haluat tehdä tiedolla, sen voi käyttää niin moneen eri tarkoitukseen.

Tarkoituksena voi olla hankkia rahaa, auttaa, parantaa maailmaa tai mitä nyt keksitkin tälle "luonnonvaralle".

Tottakai toivomme, että tieto, joka on käsillämme käytettäisiin mahdollisimman hyvin.

Siitä voidaan olla montaa eri mieltä, mikä on hyvin käytetty tieto.

Kuitenkin toiveena on, että tieto ja tieto taitomme käytettäisiin yhteiskunnan edistämiseen. 

Tieto joka edistää minua, sinua ja meitä, on se paras tieto ja parhaiten käytetty tieto.

+

Käsitteiden ymmärtäminen vaatii halua ottaa asioista selvää ja olla kiinostunut käsitteistä. 

Käsitteiden ymmärtäminen ja niiden hyödyntäminen vaatii myös lahjakkuutta.

Lahjakkuuden käsite lyhykäisyydessään on armoton harjoittelu ja lapsenomainen uteliaisuus.

Muistakaa vielä, tieto joka on tänään paikaansa pitävää, niin ei tarkoita sitä, että se olisi paikaansa pitävää vielä huomenna.

Mystisyys

Mitä kaikkea nuo taivaan tähdet kätkevät taakseen?

Kenties toisen maailman salaisuudet.
Ajatuksen sammaloituneen. Kirveen makaavan vajan nurkassa. Yksinäisen kynttilän pöydällä.
Vihaisia sotilaita kyynel silmässä odottamassa käskyä tuntemattomaan.
Lintuja vapauteen vangittuna.

Oitis odottaa tähdenlennon, toivoa saa mitä odottaa.
Orion halkaisee taivaan yhdellä iskulla ja taivas ratkeaa.

Valinnanvapaus

Valinnanvapaus tuottaa valinnan vaikeutta.

Valinnanvapaus on tietyillä sektoreilla myrkkyä, sillä tuotteiden ja pelveluiden lisääntyminen johdattaa ihmismielen shokkiin.
Valintojen maailmassa kun elämme, niin on syytä olla tarkkana nykypäivän valinnoista.
Valinnan jonka teemme tänään, niin voi vaikuttaa todella hyvältä, mutta kymmenen vuoden kuluttua asia voi näyttää aivan toiselta.
Toisaalta elämää sekin on jos sattuu tekemään vääriä valintoja, mutta virheistä taitaa kuitenkin oppia kaikista eniten.
Pointti taitaa olla siinä, että otammeko opiksemme tekemistämme virheistä, vai toistammeko ne aina uudestaan.

Valinnanvapauden vaikeudet alkavat ilmentymään elämässämme aina siitä lähtien kun teemme ensimmäisen valintamme, siis hyvin varhain.

Yksinäisyys

Yksinäisyys on taakka.
Se on piru olkapäällä, joka musertaa omatunnon ja tulevaisuuden näkymän.
Yksinäisyyden kuiluun tippuminen on yhteiskunnan taakka, mutta kukaan ei näytä siitäkään huolimatta tuovan pimeyteen valoa.
Mitä pidempään pimeydessä vaeltajat vaeltaa, sitä enemmän himmenee myös heidän soihtu, jolla soihtu vielä roihuaa.


Missä on yhteisöllisyys?

Sanoa saatamme mitä tahansa, sillä kuka muistaa meidän sanamme parin viikon kuluttua, muuta kuin he joka pahoittavat mielensä.
Mikä on ollut aikaisemmin lupaus, on  nyt pelkkä vitsaus.
Vitsaus heille jotka vaeltavat tälläkin hetkellä tunnelin ahdistavassa pimeydessä.
Vitsaus tunnolisuudesta, johtajuudesta ja lupauksista.

Puu

Jos puun juuret on mädätetty vain pitääkseen ylimmät oksat terveinä, niin kuinka pitkään puu pysyy kasvattamaan lehtiä?

Juuret ovat puun tärkein osa. Ilman niitä mitään ei rakennu, eikä lehdet kasva.
Vahinkoja syntyy aina silloin, kun unohdamme perusasiat, jotka ovat välttämättömiä.

Jos maaperää ei ruokita, niin juuret nahistuvat.

Rungon tehtävä on kerätä voimia juurille, jotta runko olisi pystyssä vielä myrskyn jälkeenkin.

Terve puu ei pelkästään näytä hyvältä, vaan on myös vankasti maassa kiinni.
   

Uni

Näen kasvoja joita en tunnista. 
He katsovat minua ja minä heitä.
On hyvin pimeää, mutta kaikki on hyvin selkeää samettista lunta.
Näen unta, toistan vain nähneeni unta, kunnes herään uuteen uneen.
Usvasta nousevat heinäseipäät kohoavat ylleni tehden portin.
Vaaleat pilvet kaatuvat porttien päälle, portit syttyvät tuleen ja tuli nielaisee minut mukanaan.
Herään jälleen toistavani toistuvaan uneen.

Sarvikuono

Olin taas matkalla, kävelin kapeata hiekka tietä pitkin, vasemmalla puolellani oli ohutta metsää, oikealla puolella oli pieni vaalea koju.

Kävelin kojua kohti ja huomaan kojun pöydällä olevan sadoittain tinasotilaita jotka olivat aseteltu millin tarkuudella omiin riveihinsä.

Pöydän takana seisoo Sarvikuono, joka sanoo järjestäneen kaikki tinasotilaat niille paikoille, johon aikojen alussa Aleksanteri Suuri olisi ne sijoittanut.

Hetkessä Sarvikuonon millin tarkka työn oli kumossa, tunnen maan tärisevän, kuin olisi ollut maanjärjestys.

Sekä se valtava ilmavirta joka ohitseni pyyhkäisi, tuntui olevan voimakkain vuosisataan.

Käännän katsettani varoen vasempaan ja huomaan jättiläismäisen Sarvikuonon aivan aivona.

Hän puhaltaa ja puuskuttaa kohti kukkulaa.

Tilasotilas Sarvikuono lähti seuraamaan tätä järkälettä ja minä heidän perään.

Pian saavuimme asfaltti tielle joka johti kukkulan huipulle, huipulla järkälemäinen Sarvikuono karjui ja puhalsi kaiken ympäriltään kumoon.

Sarvikuono toteaa, tämä on vasta alkua, jos et ole valmistautunut, niin jääköön tämä sinun viimeiseksi.

ZEN

On minulla mahdollisuus käyttää metallia, maata, puut, vettä ja tulta, mutta en omista mitään.

En omista mitään muuta kuin ajan, jolla ei ole omaa olemusta.

Maailma on yksin omaa minun mieltäni, tämä on totuus, joka pätee jokaisen elävän ja tiedostavan olennon suhteen.

Oikeisto

Valtionvalta katselee korokkeelta kuinka köyhien perheelisten lapset syövät kynsiään.
Perheen vanhemmat voivat nähdä herrojen olkien kohottelun, ja kuulla harmaan kiven läpikuuluvaa kirskuntaa.

Se kaikki, mitä aikaisemmat sukupolvet ovat saaneet aikaan, näytetään kaatuvan, niin kuin korttipakka.
Olemme tulossa murrokseen, jossa jaetaan kansamme kahteen ryhmään.
Tyytymättömyys, nälkä ja tuloerot tulevat kasvamaan seuraavien vuosien aikana, mikäli oikeistolaista vallankaapausta ei pysäytetä.

Olen todella ihmeissäni porvareiden kannatuksesta, sillä en tiennyt, että Suomessa on varakkaita näinkin paljon.
Olen aina luullut porvarin tarkoittavan RIKASTA henkilöä!
Kuinka moni porvareiden kannattavista tuntee olevan niin rikas, että on varaa pyyhkiä persettä kultaharkoilla?  

2017

Elämä on kuvitelmaa, harhaa jota luulemme osaavan hallita.
Tuhoamme ympäristöä, eläimiä ja lähestulkoon kaiken, tämänkin jälkeen joku uskaltaa puhua ekologisesta tulevaisuudesta.
Missä ihmeen maailmassa nämä ihmiset elävät, väittävät tulevaisuuden olevan valoisa, katsokaa ympärillenne!

Ei näytä menevän kovinkaan pitkään, että alamme uskomaan omiin harha käsityksiin, eikä siitä ole kovin pitkä matka uskoa fiktiivisiin tarinoihin.
Vaikka väitämmekin, etteivät nämä tarinat heilauta meitä puolelta toisella, niin siinä vaiheessa olemme jo takertuneet omiin harha käsityksiin.

Onhan sekin samantekevää, että mitä jätämme jälkeemme, kunhan saamme pumpattua kaiken hyödyn eläimistä, ihmisistä ja luonnosta.














 

Mitä opetat?

Säännöt ja opetukset joita annamme nuoremmille, niin emme itse pysty pitämään omista säännöistämme kiinni.
Sanomme, että näin ja näin kuuluu toimia, mutta itse kuitenkin toimimme päinvastoin.
Sitten odotamme hyvää ja sivistävää käyttäytymistä nuoremmiltamme, vaikka oma käytöksemme ei eroa nuoremmistamme.
Suurimmmat erot ovat olettamuksissamme ja päivisissä askareissa, askareet jotka ovata itse ikäisilleen ikänsä mukaisia.

Olemme laatineet tietyt säännöt lapsille/ nuorille.

Laadimme säännöt kotiintuloajoista, puhelimen ja intternetin käytöstä, nukkumaanmenoajoista ja monesta muusta, vai laadimmeko?

Tukahdutamme lapset yltiömäisellä kiihkoilulla, joka ajaa maailman klobaaliin kehittämättömyys kierteeseen.

Intteraktiivisuus on muutanut ja mullistanut maailmankuvaa.
Yksisuuntainen intteraktiivisuus tuhoaa kyvyn ajatella itsenäisesti ja vähentää harkintakykyä.
Kaksisuuntainen intteraktiivisuus saattaa pahimillaan johtaa radikalisoitumiseen.

Ilman sääntelyä ja rajoitteita ei voida olettaa sivistystä! 

Nuku lapsi nuku.

Nuku lapsi nuku.

Yöt ovat pimeitä, laita silmät kiinni ja uneksi.
Uneksi itsesi uneen, uneksi yön usvan läpi nähden tulevaisuus.

Ole mitä tahdot.
Ole mitä olet.
Ole mitä luovempi.

Lennä purppura pilviin, niin kuin kotka, ui kalojen kanssa syvään mereen, juokse gasellien kanssa kilpaa savanneilla.
Käy avaruudessa galaksien pyörteissä, sukella mustaan aukkoon päästen uuteen ulottuvuuteen.

Nuku lapsi nuku.

Temppeli

Temppelin ovet ovat olleet auki, mutta nyt ne on muurattu betonilla umpeen.
Temppelin kattoa peittää paksu sammal kerrostuma.

Seison temppelin edessä yksi jalkaisen joutsenen kanssa, katsomme temppelin uumeniin ja muistelemme menneitä.
Vannoimme valan temppelin puolesta, vannoimme valan toistemme puolesta.

Temppeli oli koti, sydän ja sielu.
Nyt temppeli on suuri kivikasa ylväineen pylväineen, jossa päivä on kääntynyt yöksi.
Muistomme lepää näissä kivissä, ne muistot liitävät ja kuiskailevat ikuisuuden kanssa.

Kuulemme enkelten laulua, se solisee kuin purot, koskettaa kuin hellä ilma ja rauhoittaa kuin tuli.
Kuulemme ja näemme kaiken sen, mitä ei voi millään ostaa, ei lahjoa, eikä kiristää.
Olemme Temppelin lähteellä, lähteellä joka piti olla pelkkä legenda, legenda johon haluttiin viimeiseen asti uskoa.
Temppeli on sen aina tiennyt, mutta ei koskaan siitä kuiskannut, ei vaikka muurit murtuivat.

Temppelin henki on kaikki nämä tapahtumat ennustanut ja ennustaa edelleen.
Mitä temppelin henki ei tiedä, sitä ei tiedetä.

Miete.

Olen antanut mielen levätä hetken kaikista maailman uutisista ja olen tehnyt erään havainnon.

Olen paljon rauhallisempi ja tuntuu kun olisi paljon helponpi hengittää.

Asia joka häiritsee tietämättömyydessä on se, että on ulkona monestakin keskustelusta, mutta sen ei pitäisi olla suomalaiselle mikään ongelma. 

Satuin katsomaan uutisia pitkän tauon jälkeen, uutisista tullut tieto ei tuonut mitään mielihyvää, sain siitä piru vieköön ahdistusta.

Aloin suorastaan säälimään ihmisiä, joiden on pakko tietää kaiken maailman sodista, sillä niistä nämä uutiset kertovat toistuvasti.

Paraneeko maailma katsomalla ja kauhistelemalla uutisia, tuoko jollekin mielihyvää näiden tapahtumien traagisuus?

Jos jokin todella nauttii katsella telkkarista sotaa, niin hän on kehittänyt itselleen oivan psykoosin.

Uutiset tekevät meistä kerta keralla enemmän apaatisenpia, vaikka tilanne pitäisi olla päinvastainen.

Onko kukaan huomannut kuinka eläimellisiä todella olemme, pääaiheet ovat sota, rauha, köyhyys, ruoka, juoma vesi, kuolema, terroristi ja Donald Trump.

Onko se kehitystä, että propakandalla lietsotaan ihmisiin pelkoa?

Jos sanotaan, että meillä ei ole propagandaa, niin sehän on jo vale, tässä on hieno alku aivopesun aikakaudelle.

Lähettimet josta seuraamme aivottomasti maailmaa, jossa tapetaan ja pommitetaan ihmisten ja eläinten koteja, niin voisi sanoa sen olevan aivopesua.

Olemme totuttautuneet syöttämään lähettimistämme aivoihin paskaa, joka tekee meistä väliinpitämättömiä. 

Niin kauan kun olemme valmiita syöttämään ja turruttamaan aivomme skeidalla, niin pitkään kaivamme itsellemme kuoppaa.

Ja mitä syvemmälle kuoppaa kaivamme, niin sitä vaikeampi sieltä on nousta.

Mielenterveys.

Mielenterveys näyttää horjuvan itse kullakin.
Psykiatri jonot venyvät vieläkin mahtavammiksi, mitä sitten venäjän armeija.
Ihmettelemmekö, että mistä moinen mahtaa johtua, mielestäni tämän asian suhteen ei tarvitse ihmetellä.
Suurimmat tekijät väittäisin olevan ruoka, Internet pelit ja päihteet.

En pidä minään ihmeenä sitä, että nuppi käy ylikierroksilla, sillä solumme ei osaa käyttää nykyistä ruokaa jota syömme.

Pelit jota pelaamme, ovat ne niin koukuttavia, että unohdamme ympäröivän maailman.

Päihteillä hukutamme tunteet joita emme halua käsitellä.  

Jokainen näistä kolmesta liiallisena yliannostuksena on vaaraksi henkiselle terveydelle, että fyysiselle terveydelle.
Neljänneksi tähän voidaan vielä nostaa työstä johtuva stressi, ja stressistä laukeava masennus...

Lääkkeet jota popsimme kuin karkkia ja kuvittelemme, että ne tulevat parantamaan meidät, niin siinä olemme todella väärässä!
Kehomme joka viestii meille jatkuvasti jostain tilasta ja usein se tila on puutostila, niin menemme ja otamme pillereitä tukahdutaakseen kehon viestit.

Tarpeeksi lääkkeitä syötyään todetaan toinen vaiva ja pillerien syöminen kasvaa, mutta niin kasvaa myös riski sairastua vieläkin vakavammin.
Miksi sitten väitän näin, siksi että lääkeaineet tappavat meidän oman vastutskyvyn, toisin sanoen oma bakteerikanta häviää.

 
 


 

Rivit

Ahdasmielisyys piinaa edelleen ihmiskuntaa, vaikka tietoa on enemmän tarjolla kuin koskaan.
Onko se sitten niin, että tieto on piilotettu rivien väliin?
Jos rivit eivät miellytä, tai ne ovat jostain syystä sairastuneet, niin annetaan ahdasmielisyydelle lisää tilaa.
Valitaan kanavat jotka mielyttävät meitä ja sulkeudutaan omaan kuplaan, onhan siellä kaikkein turvallisinta.
Tietämättömyys on se tämän päivän valttikortti, tietämättömyys valaisee tien kohti pilvilinnoja.
Pilvilinnat joihin sulkeudumme somasti, on itse rakkautta kasvatettu roimasti.

 


 

Tyhjyys

Ruutu ammottaa tyhjyyttään, se muistuttaa yhtä pitkää nälkävuotta.
Se muistuttaa vuotta jonka loppua ei silmin näe. On se muistuttamassa meitä meidän yksinäisyydestä.
Tyhjyys on muistuttamassa niistä kauniista sanoista joita emme kuule.

Tyhjyys ei ole tyhjää, se on täytetty ajatuksistamme, mitkä eivät koskaan kantaudu kuuleviin korviin.

Ne ajatukset jotka halusimme jakaa, ovat muuttuneet ilmaksi.
Vain hetkessä ovat ajatukset ilmaan saastuneet, tiputtavat ne surumieliset aikeet yksi kerrallaan meidät polvilleen.

Heinäkuu

Sininen taivas, keltainen kuu, vihreät puut.

Kaikki onkin aivan uutta ja puhdasta.
Jokainen aalto on timanttisen kirkkaita.
Tuuli on pehmeä ja lämmin.
Aurinko säteilee säästämättä rakkautta.
 

1 2 3 4 5 6 7 8 9 0

Yksi piste toisen perään, toinen kerää ja toinen välistä vetää.
Eikä kunnioitusta kolmannelle elävälle ilman veitsen terää.
Sitten kun herää, niin neljäs on aloittanut naltuttamaan narsistin suulla.
Viides astuu vastaan vierotusoireista säikähtäneenä ja astuu ohi oman askelman.
Kuudes kuulee kauheimmat uutiset ja käpertyy pellavapeiton pehmeään huomaan.
Seitsemäs on saalistajan säkenöivä pakkomielle elämälle ja kuolemalla.
Kaukainen kasi kuuluttaa valheita vielä keskiyön jälkeen.
Vaatimaton ysi yrittää pitää pakkaa kasassa ja vahingossa kaverinsa nakkaa.
Nolla on viimeinen jonka päälle huolet kaadetaan.

1 2  3   4    5     6      7        8         9          0

Paska.

 Taas tuo tumpelo tuijottaa minua peilistä.

Mitä ihmettä hän haluaa? 

Kävisi edes parturissa ja ajaisi pois tuon skäkän.

Tuijotus vain jatkuu, eikä ilmekään ole värähtänyt viimeiseen varttiin, kerran hän nosti käden kaivaakseen nenää.
Olen näkeväni hänen nenäkarvan heiluvan, niin kuin se olisi kaappikellon heiluri.
Menee pieni hetki ja huomaan kulmararvojen vienon värähdyksen, kulmakarvat säikähtivät postimiehen tuloa postiluukkuun.
Näen sivusilmällä, että lattiallani makaa taas kasa karhukirjeitä. Ensimmäinen ajatus on, että sain lisää paskapaperia.
Toinen ajatus tulee vasta sitten kun ne ovat jo käytetty itse pyhimmän pyyhimiseen.
Paskamaiset laskut ovat kirjaimellisesti paskassa, niin on myös sormeni ja tietokoneen näppäimet...

Kun usein sattuu, niin siihen tottuu, ja mitä enemmän sattuu, niin on sanottu sen vahvistavan. 

Olen.

Olen kuunellut itseäni viisaanpia.
Olen kuullut tarinoita rakkaudesta, kuolemasta, menetyksestä ja mielen maisemista.

Olen ollut heikko särkyvä kristalli lasi.
Olen ollut vahva kallio kauan ennen lohkeamista.

Olen tehnyt ja mennyt, maistanut ja haistanut, tuntenut ja turtunut.
Tänään on se päivä, päivä jolloin olisi syytä nostaa itselleen hattua.

Sankarit.

Sankarit päivän, sankarit yön, sankarit nyt, sankarit läpi elämämme työn.

Niin kuin J. Karjalainen lauloi, ollaan sankareita kaikki....

Olemme selvinneet vaaroista ja syvistä haavoista.
Olemme selvinneet maamme pölyisistä pyörteistä.

Nyt saamme nostaa hattua sankareille heidän urhollisuudestaan ja heidän päättäväisyydestään.

Kiitos ja kuittaus jokaiselle sankarille.



 

Musiikki

Musiikki on tuonut hämmästyttävän paljon mielihyvää, rauhaa ja elämän tarkoitusta.

Voisimmeko edes kuvitella maailmaa missä ei olisi musiikkia?

Omalla kohdallani ajatus olisi täysin absurdi ja voin väittää, että monet ovat tästä asiasta minun kanssani samaa mieltä.

Maailma ilman musiikkia olisi kuin lintu ilman siipiä, leijona ilman hampaita tai kala ilman kiduksia.

Musiikilla on voima, mikä saa meidät tuntemaan yhteenkuuluvuuden tunnetta, toisaalta pelkoa, hämmennystä ja suuria pieniä tunteita.

Musiikki on aina kokeellista, niin kuin tuntuu olevan kaikki tässä elämässämme, mikään ei ole täydellistä vaikka siihen pyrimmekin.


Musiikki lukeutuu sivistyksen yhdeksi korkeimmaksi asteeksi, sillä musiikki ja sivistys kulkevat käsi kädessä.

Musiikilla kerrotaan jokin tarina, johon kätkeytyy lähes aina jonkin sortin viisaus sekä mysteeri, minkä sitten tulkitsemme omalla menneisyydellämme.

Musiikki on ja pysyy, aina niin pitkään kun ihminenkin on, ja vielä pienen hetken senkin jälkeen.


 

Pimeyden yö

Noitarummut ovat soineet kaksi päivää sitten, mustat henget varjostaa kuun valossa.

 Ihmisjoukon on määrä mennä pimeään metsään suojellakseen itseään.

Jos pimeyden henki osuu kohdallesi, tietää se välitöntä kuolemaa.

Jos nostaa pääsi muiden yläpuolelle, on määränpääsi synkkä tuonela.

On ylitettävä silta, huppu syvällä päässä niin, että silmäsi peittyvät.
Jos näin ei toimi, on noidalla pääsy vapauden torviin.

Matkalla.

Kaukaa kauenpan on taas unelma onnesta, onni onnetomuudesta selvisin.

Senkin verran kaukaa on haettu haukut toisen niskaan, ettei kyennyt kaunaa kantamaan.

Kantaako jalkani vielä tämän matkan kotini mietteissäni, itkevien pilvien illassa.

Valaisee aamu aurinko jo ennen kotiin pääsyn.

Sammunut on lyhty pylvään soihtu enne ohi menevää elämää.

Vihdoin silmieni avattuna löydän tarkoituksen päädyn.

 

 

Yön

Yön vaellan läpi laivojen, metsien, vuorien, pilvien, sekä näen, mitä on tulossa kautta unien.

Kirkasta ja hämärää vuorotellen, pimeys valoa ennen, jälkeen jätetyt säteen lemmet.

Tulevat, menevät ja olevat hetken katoavat silmissä, päivää katsotaan reunalta pilvien.

Odotamme noutajaa, jonka tulemme kohtaamaan ennemmin tai myöhemmin. 

Yön vaellan varjoissa, aivoissa ja kankkulan kaivoissa.
Menen nukkumaan, jotta voin herätä taika maailmasta.
 





 

Konflikti

 Konflikti ja sen synty.

Yksi paikka, paljon ihmisiä ja tarpeeksi väärää informaatiota, niin nämä johtavat konfliktiin.

Elämme tällä hetkellä informaatio aikaa, mutta on tullut vahva tunne siitä, että mitä enemmän informaatiota on, niin todellisuudessa se ei näy.

Jos tahdomme vähentää tai hillitä konflikteja, niin paras lääke siihen tuntuu olevan hiljaisuus!

Toisaalta, jos ei ymmärretä hiljaisuuden voimaa, niin emme voi välttyä konflikteilta.
 Tämä vetoaa intternettiin, kuin myös konkreetisissa ihmissuhteissa.....



Kuka sanoo pitävän konfliktin hallussa, vai onko konflikti hallitsematonta?

Kun sanotaan, että ennen sotaa on konflikti, niin sodan synnyt ovat peräisin hallitsemattomista konflikteista, siis puutteellisesta tiedosta johtuvia väärinkäsityksiä.
Näin ollen saadaan helposti ajatus, että eihän meillä pitäisi olla konflikteja saati sotia, kun tietoa on enemmän, mitä laki sallii.
Kuitenkaan kyse ei olenkaan pelkästä tiedosta, vaan kyse on todellisesta fakta tiedosta, joka on hukkumassa maisemoituihin iskulauseisiin.....



Kenen pinna antaa myöden, ja kenen pinna kiristyy niin, että kohottaa nyrkkinsä muiden yläpuolelle huomioimatta tapahtuman merkittävyyttä?

Vaikka konfliktit ovatkin puhdistusta, niin valitettava usein konfliktit etenevät aivan liian pitkälle.
Se, mistä tietää että konflikti on mennyt liian pitkälle, niin on unohdettu mistä konflikti johtui, koska aiheita on kaivettu lisää esille.
Ne aiheet jotka nousevat esille ja sanotaan olevan putteelista vastapuolella, niin hyvin usein sen onkin oma peilikuva.
 

Vapaus?

Kuu on herättänyt pedot henkiin, eikä auta laki, ei uskomukset, eikä totuus, ellei kansa saa rauhassa toteuttaa omia unelmiaan.

Pelkoa on viljelty riittämiin.

Onko välttämätöntä aloittaa uusi sota rauhan puolesta, jos on, niin voimme unohtaa rauhan!

Vaihtoehtomme käyvät päivä päivältä vähäisemmiksi, sillä ajatusmaailmat eroavat niin suuresti toisistaan ja vapaus on nykyisin vain pelkkä sana, niin kuin monet muutkin, mitä käytetään markkinointikikkana.
Jos emme pysty pitämään valtion sisällä rauhanomaisuutta, yhtenäisyyttä, saati diplomaatisuutta, niin lopputukokset ovat kaootiset.

Kysymys kuuluu, että mitä nykypäivänä tarkoitetaan vapaudella?

Onko se sitä, että saamme valita, mitä puemme, luemme, syömme, puhumme, vastustamme, tuemme, taikka ylipäätään teemme?

Edellä mainitus olivat yksinkertaisesa muodossa vapaudesta, mutta jos mietimme vapautta syvällisemmin, niin mitä kaikkea sieltä tarkaaottaen tarkoitetaan?

Joko kaikki tietvät tasantarkaan, mitä on vapaus, tai sitten kukaan ei tiedä, mitä sillä tarkaaottaen tarkoitetaan.
 Epäilen molenpia, sillä itse sanon tietäväni, mitä on vapaus ja samaan aikaa joku on minua vastustamassa.
Tuntuu jopa typerältä sanoa olevansa oikaessa, sillä olen aina jossain määrin väärässä, tosin riippuen siitä, missä satun lausumaan totuudesta tai vapaudesta.

Voin puida vain omalta kohdaltani näitä asioita, jotta pääsisin syvemmälle itse vapauden totuuteen, on siis kysyttävä itseltäni, olenko vapaa?
Euroopassa olemma saaneet mielestäni vapaasti valita mihin suuntaan olemme menossa, mutta nyt olemme tulleet tiettyyn päätepisteeseen, jossa puntaroimme vapauden uudelleen.

Voin sanoa olevani vapaa, mutta sanonko sen vain siksi, että  minut on aivopesty nykyisellä euroopalaisella järjestelmällä?
 Mistä voin olla niin varma, että minua tai meitä ei olla aivopesty valtiojohdon toimesta.
Ja että, miksi näin tehtäisiin, niin kysymykseen ei ole kovin vaikea vastata, sillä kansalta halutaan peitellä tai kaunistella asioiden todellisuutta.
Se on tietenkin järkevä tapa pitää kansa jossain ruodussa, mutta siihen sisältyy suuri mutta.
Jos peittely ja salailu jatkuu pitkään, niin horjuttaa se luottamusta ja yhteen kuuluvuutta.


Ymmärrämmekö kuinka eri järjestelmät ajavat meitä aina johonkin suuntaa, ja ymmärrämmekö sen mihin se meitä johtaa?

Liitymme johonkinkin järjestelmiin varsin vähäsin perustein, tietämättä järjestelmän todellista akendaa.
Voiko sitä pitää järkevänä kehityksenä, että luotamme sokeasti johtajiin, joita ei kiinosta pätkääkään, mitä tapahtuu kun 100 ihmistä on jakamassa yhtä leipää.

Pyydän, miettikää vielä pieni hetki ennen valintaa.






 





 


 

Täysikuu

Ketkä samaa kuuta katsoo, kuljettakoon kuu heidät yhteen.
Tulkoon kuun valo ja valaiskoon sen, mitä aurinko ei valaise.
Nähkää yössä kirkastuva kuu, joka näyttää enemmän, mitä olisitte voinut edes kuvitella.

Vihreä keidas

Viheriöiden keskellä, lehtipuiden ja pensaiden iloitessa kesästä.
Tuuli puhaltaa puihin niin, että puut notkuvat kuin latinonaisen lanteet.

Ihailen luonnin epäjärjestyksellistä järjestystä, se toimiin sinfonian lailla, aina jotain yllättävää ja kaunista.

Ihailen meidän suurinta taiteilijaa, maailmaa joka näyttää ja keksii monimuotoisuudellaan aina hienoinpia ja taas hienonpia kokonaisuuksia.

Olkoon sää tai vuodenaika mikä tahansa, niin aina on jotain mistä kirjoittaa, maalata, piirtä, mitä nyt pieni ihmismieli ikinä keksiikään.

Kaiken mitä näen, kuulen, tunnen, maistan ja haistan, niin kaikki ne ovat tämän suurentaiteilijan luonnosta.

Meille pienemmille taiteilijoille on annettu mahdollisuus käyttää näitä mahdollisuksia, mitä saamme olla hyvin kiitollisia ja meidän tulisi kunnioittaa tätä maailmaa.

Jos emme kunnioita maailmaamme, niin ei sekään kunnioita meitä.
Jos vielä jatkamme saastuttamista samaan tahtiin niin kuin aikaisemmin, niin kuin sanonta kuuluu, paha saa aina palkkansa.












 

Matkalla avaruuteen

Hei haloo, onko siellä ketään?

Kuulen oman huutoni ennen kun ammun raketin taivaan tuuliin.

Missä kaikki ovat, miksi olen lähettämässä rakettia avaruuteen?
Vain pieni hetki ennen kun olen avaruudessa. 
Näen punaisen planeetan johon rakettini on kohdistettu, minun tulisi kääntää kytkin keski asentoon juuri oikealla hetkellä, tai muuten koko retki on pilalla.
 Otan kytkimen käsiini ja odotan lähtölaskentaa, joka alkaa kymmenestä alaspäin.

Hikikarpalo valuu selkäpiitä pitkin, käteni vipisevat kuin tehosekoitin konsanaan.
Jännitys valtaa kehon, lähtölaskenta on käynnissä, jokainen sekunti tuntuu pelottavan pitkältä, pidemmältä kuin Elviksen lahkeet.
En oikein tiedä miten päin olisin, mutta ei kai sillä niin väliä, sillä avaruudessa se on samantekevää.

Sekunnit ovat kuluneet vähiin, kohta siis rytisee ja kovaa.
Puristan rystyset valkoisena kytkintä, viimeinen sekunti värähtää ja puristan kytkintä kaikin voimin yhteen, klik, kytkin napsahtaa.

Olen matkalla punaiselle planeetalle, helpottunut huokaus ja hajutkin on sen mukaiset, kuumuus oli niin kova, että poltti minun perskarvat.
Taas yksi huoli vähemmän, nimittäin ei tarvitse enään käyttää skrabaa ulostuksen jälkeen.
Kuitenkin sehän on ollut suurin huolenaiheeni tälle matkalle lähdettyäni.

Huolet sikseen, edessäni paistaa valtava punainen planeetta, aavemmainen ja kammottava hiljaisuus näyttää vallitsevan tätä paikkaa.
Hiekkaa, heikkaa ja vielä kerran hiekkaa, sitä on silmänkantamattomiin.
Tämä paikka näyttä siltä, ettei täällä kovin usein vierailla, tai jos vieraillaan, niin tämä ei ainakaan ole mikään suosittu lomakohde.
Vaikka en näen sille mitään estettä, jos täällä olisi kaikki tarpeelinen, kaikki mitä ihminen tarvitsee, vessa, jääkaappi ja telkkari ja ehkä pari hyvää kirjaa, siinähän on viihdettä kerrakseen.
Hyvä tavaton meinasin aivan unohtaa aivojen jatkeen, puhelimen, ilman sitä ei missään nimessä tultaisi toimeen.

Tehtäväni täällä on luoda uusi siviilisaatio, tehdä uusi maailma ja aivan uusi tulevaisuus.
Mahdollisuuksia on vain yksi, niin kuin aina ennenkin ja aikaa ajallisesti, en siis haaskaa aikaa enempään.


Jääköön punaisen planeetan arvoitus vielä toistaiseksi auki, mutta annetaan ajan kuljettaa meidät sinne, mihin se meidät kuljettaa.











 

Luomisen tuska

Tuijotan tyhjää ruutua ja yritän keksiä seuraavaa aihetta, mutta aivan turhaan, minne kaikki ideat ovat kadonneet?

Luomisen tuska, ajatus katkos ja ruusupuska?

Tuntuisi aivan typerältä kirjoittaa mitään, mutta silloin kun on vahva tunne, että kyllä se sieltä idea kohta sieltä pintaan nousee, niin ei nousekaan!
Pääni huutaa tyhjyyttä ja narisee aivan kuten rasvaamattomat saranat.
Päässä kolahtaa ja luulin saavani idean, mutta ei, se oli vain kaljapullo minkä olin jättänyt sängyn laidalle.
Kurkotan sängystä katsoakseni lattialta kohoavaa vaatevuorta, kysymys kuuluu, kuka hitto täällä sotkee?
Vielä parempi kysymys on, että kuka täällä siivoaa? 
 Enhän minä toisten sotkuja luutua!

Tuo vaateruori on ilmeisesti ollut tuossa jo pidemmänkin aikaa, sillä se näyttää liikkuvan itsestään.
Saisinkohan jotenkin usutettua sen menemään pesukoneeseen ja vielä niin, että se laittaa pesukoneen päälle.
Pesun jälkeen se kuivattaisi itsensä ja sitten menisi kauniisti viikattuna vaatekaappiin.
Ei pitäisi olla liikaa vaadittu tuolta kasalta, eihän se ole tehnyt muuta kun maannut tuossa lattialla kuukausitolkulla.

Ehkä taas yksi hulluimmista ideoista alkaa kouluttaa vaatekasoja samalla tavalla, mitä muut kouluttaa koiraan. 
Mielestäni käytännön läheinen taito laittaa vaatteet ruotuun, sitäpiaitsi tällä taidolla voitaisi säästää monta parisuhdetta suuremmilta kriisiltä!

Taas yksi syvä huokaus, käännän pääni toiseen suuntaan, mitä silmäni ovat taas todistamassa?

Käppyrä leipä, ketsuppipullo ja vanhaksi mennyt avokaado, mutta ei siinä vielä kaikki, sillä tiskejä on niin paljon, että tiskiharjasta ei ole tietoakaan!
Jahka jaksa nousta sängystä, niin olisi varmaan parasta etsiä tiskiharja, niin saisin taas levollisen mielen.


Onpahan taas aikoihin eletty, alan tarkastelemaan asunnon yleistä kuntoa, voisin sanoa tämän olevan kaoottisen kalkkuna lauman jäljiltä!

Hetkinen?

Kerkesin melkein säikähtää, että kaapin takana olisi ollut kuollut Kalkkunan, mutta ei mitään hätää, sillä sehän on.
Kuinkahan tuo raukka on tuonne kaapin taakse joutunut ja miksi se on minun asunnossa?
Jään tuijottamaan tarkemmin ja huomaan, että ei se mitään kuollut ole, taitaa kalkkunalla olla vain astetta kovempi kanuuna.
Mutta täytyy sanoa, että on Kalkkunalla pokkaa juoda minun viinit ja vielä jäädä minun asuntoon mellastamaa!
Eikö kukaan opeta näille Kalkkunoille mitään käytöstapoja?



Melko perinteinen aamu.
 
 


 
 




 
 

Turre

Oli melko lähellä saada kiinni ajatuksesta, mutta taas se katosi meren syvyyksiin.
 Olen kahlannut merenpohjassa, kyntänyt alitajuntaa ja nyt tunne melko tyhjä kaikista uskomattomista käänteistä.
Kehoni viestii väsymyksestä, jokainen raaja tuntuu painavammalta kuin kivireki, pääkin on yksi Haminan kaupunki.
Nyt päässä sykkii ajatus siitä, että kuinka pitkään olen ollut merenpohjassa, olen ilmeisesti menettänyt ajantajun, ja ilmeisesti jonkin osan itsestäni.
Ilmenee toinen ajatus, että olenko vieläkin merenpohjassa kampailussa omista ajatusmalleista, ajatuksista ja mitkä niistä ovat minun ajatuksiani?
Tuskinpa kukaan muu osaa vastata tähän kysymykseen paremmin kuin minä itse, enkä minä osaa vastata itselle esitettyihin kysymyksiin!
Turhuus on tullut vastaan aivan liian monta kertaa, jopa niin monta, että voisin antaa turhuudelle jo oman nimen, se voisi olla Turre. 
Joka kerta kun tapaan Turren, niin hän ei todellakaan ole mikään positiivinen kaveri, se tulee joka kerta samalla tavalla, siis yllättäen.
Se saattaa kävellä ohitse, ylitse, alitse tai tulla suoraan päin naamaa ja olen aina yhtä varautumaton.
Toisaalta tunnne Turre alkaa pikku hiljaa olemaan niinkin tuttu, että sen kanssa on oppinut elämään, mutta olisi mukavaa jos Turre varoittaisi tulostaan.
Mutta mikä tunteista varoittaa enne tuloaan, ei kovinkaan moni, ei ainakaan ne, mitä minä osaan tunnistaa!

Se mitä kaikkea siellä pohjalla tapahtuu on vaikea sanoilla selittää, mutta yritän kuitenkin.

Harmauden eri sävyt alkavat näyttämään kirjavalta sateenkaarelta jossa ei ole kuin Turren valitsemat värit.
Pitkää ja tasaista asfalttia joka jatkuu silmänkantamattomiin.
Vanhoja lahonneita portaita, mitkä hädin tuskin edes kestävät katsetta, saati niiden päälle astumista. 

Tämän pohjalta kun alkaa uudelleen rakentamaan omia pilvilinnoja, niin ne linnat näyttävät vanhoilta filmeiltä ja Tsernobylin ydinvoimalalta.

Täytyy todeta, että töitä kyllä riittää, mikä on tietenkin hieno asia, ei tarvitse olla tumput suorana työttömänä!
Joudun törmäämään toiseen ongelmaan, mistä aloittaisin ensimmäisenä?
Korjaanko lahonneet portaat jotta pääsisin nuohoamaan piipun, vai lakaisenko vuosien mittaan kertyneet jätteet lattialta?
Valinnan vaikeus ajaa minut toistamaan ne samat virheet, mitä olen tehnyt vuosien mittaan aina uudestaan ja uudestaan.

Pahin vastustaja jonka olen kohdannut ja taistelen jatkuvasti vastaan voittamatta, niin kuinka ollakkaa se on aika.
 Turre tulee taas vastaan, kuinka kerkeän tehdä kaiken työn ennen kuin tiimalasin hiekka on valunut?
En mitenkään kerkeä lakaisemaan sitä heikan määrää joka valuu nopeammin kuin osaan edes kuvitella!

Vaikka pidänkin hiekkakylvystä, mutta kun minun tiimalasin hiekanjyvät ovat nyrkin kokoisia ja teräviä, niin kuin on veitsenterä.
Voi sanoa sen hiekkakylvyn olevan kaikkea muuta, kuin lootuskukan lempeää kosketusta.

Voi Turren Turre, onko mitään tehtävissä, auttaako suola parantamaan haavat jota olen itselleni aiheuttanut?

Auttaako veitsen kääntäminen, jotta vielä näkisin ainoan ja kaiken hengissä pitävän tähden loiston?

Mars mars

Torvien soidessa on matkalla ratsuväki, torvien soidessa paikalle on kirmannut kylän väki.

Uljaasti joukko marssii vaikka läpi harmaimmankin kiven.

Uljaasti kohtaavat pahimmat pelkonsa.

Jos maamme lippu liehuu takaisin rintamalta tultuaan, niin voitto kotiin tuotu, näin nyrkki korkealle kohoaa

Jos musta lippu liehuu takaisin tullessaan, niin tappion sanomaa se viestii, koko kylä suru rinnassaan.

Eivät sotilaat kotikonnuillaan pelkoa näytä, eivät kyyneleitä päästä, eivätkä tunteitaan näytä.

Eivät tatoisi kotiaan jättää, eivät päätään takaisin kääntää, ennen kuin voiton riemu rinnassa roihuaa.

Identiteettikriisi.

Identiteetikriisi, valinta on minun, oletko leijona vai hiiri?

Johtaja vai johdettava?

Antaja vai vastaanottaja?

Vihollinen vai samanpuolinen?

Yksinäinen vai porukassa?

Masentunut vai iloinen?

Mihin pyrin, mitä tavoittelen?


Tiedänkö mitään, vai onko kaikki ajatukseni jonkun toisen?

 Vaikka kaikki ajatukset ovatkin käytetty, niin mikä minua estäisi ottaa hyvät ajatukset haltuun, jos ajattelen niiden hyödyllisyyttä.
Tai kuinka paljon siitä voisi olla minulle ja muille hyötyä käyttää parempaa ajatusta, parenpia ajatuksia minulla on juuri nyt!

Ajattelen maailmankaikkeutta, niin mieleen tulee turhuuksien turhuutta siitä, että olemme mitättömiä parasiittejä.
Vaikka olemmekin maailmankikeuden parasiiteja, niin täytyy muistaa, että jokaisella parasiitilla on myös tehtävä, vaikka se olisi kuinka mitätön.

Olisi varmasti helpompaa elää ilman tietoisuutta itsestään tai maailmasta, tai siitä, että mitä kaikkea täällä maailmassa tapahtuu.

Mutta ilman tietoisuutta emme tuskin olisi koskaa saavuttaneet ihmiskunnassa mitään, toisaalta olisiko sillä ollut mitään seusuaalista merkitystä, ehkä on ehkä ei.

Tietoisuudellamme olemme saavuttaneet paljon pahaa, mutta myös hyvää. Olemme oppineet välittämään ihmiskunnan eloon jäämisestä, mutta unohtaneet sitä myötä ympäröivä maailman.

Turhuutta on ruikuttaa tietoisuudestamme tai kehosta minkä olemme saaneet käyttöön tällä planeetalla, koska ne ovat meidän ainoat! 



Haluanko sitten käyttää ainoa mahdollisuuteni hävittää todellisen minäni huumeilla, fiktiivisillä hahmoilla tai lahkoilla?

En voi tietenkään kieltää sitä, etteikö se minäni voisi löytyä edellä mainituista, mutta väitän, että persoonallisuuteni tulee muutumaan kriitisesti. Muuttuuko se hyvään vai huonoon suunaan, se taas on jokaisen omasta elämän tilanteesta kiinni!



Mistä saan tietää kuka minä olen, pitääkö minun silti hakeutua huumeiden, fiktiivistien hahmojen ja lahkojen pariin saadakseni tietoa itsestäni?

Kun muistamme, että olemme oman elämän herroja ja päätösvalta on meidän omissa käsissämme omasta elämästämme, niin näin olemme jo voiton tiellä.



Minkälaisen haluan nähdä itseni, vai olenko sellainen kun haluan olla?

Katson peiliin ja näen jonkun tuijottavan, on todettava sen olevan minä. Näen virheet kasvoillani, ne virheet ovat tehneet minusta se mikä olen, ja olen tyytyväinen. En anna mielen johteiden vielä hallitsemattomasti niihin ihanne kuviin jota tulee päivittäin vastaan!


Vai olenko sellainen, mitä muut minusta haluavat? 

Katson uudestaan peiliin ja taas joku tuijottaa, mutta ne virheet ovat ajanut minut tekemään tekoja, mitkä ovat johtaneet minut miellyttämään muita enkä tule kokemaan tyytyväisyyttä.
En tule kokemaan tyytyväisyyttä, koska olen tukahduttanut perimmäiset ajatukseni humputuksiin.



Onko se halusta, vai meille syötetyistä rooli malleista muodostunut kuva mieleemme, että mitä haluaisimme olla?

Mitä roolimalleja meilli ikinä onkaan, niin emme kai halua olla tismalleen samanlaisia kuin roolimallimme ovat.
Jossain vaiheessa ajaudumme repimään hiuksia päästi koska emme pysty koskaan olemaan samanlaisia. Hyvä ohje tähän on ottaa ne parhaat ideat ja vielä hyödyntää ne.
Vähentäkää omaa taakkaanen huomisesta ja huomatkaa, että kyllä se sieltä tulee.


Silloin kun tämä kuva mielessä ei kuvaa samaa, mitä tällä hetkellä olen, niin siinä on kriisin tynkää!

Kun alan pyrkimään tiettyyn suuntaan huumeiden, fiktiivistien hahmojen tai lahkojen kautta, niin unohda minäni ja vahvistan minä kuvaani valheeseen!

Nykypäivänä meidän on helppo uppoutua erinäisiin sankareihin ja fiktiivisiin ajatusmalleihin, mitkä sitten juurtuvat syvälle meidän ajatuksiin.

Kaikki me haluamme olla jotain, haluamme olla tärkeitä ja haluttuja, rakastettuja ja kauniita.

Varjo vain

Olenko mitään, jos en tunne mitään.

Jos olisin pelkkä varjo tuulen viemänä, painuisin piiloon aina auringon laskiessa taivaanrannan taa.

Nousisin ennen kellon soittoa, sivelisin höyhenellä kasvojasi ja paijaisin sinut takaisin uneen.

Matkaisin kanssasi maailmanääriin, minne matkasi ikinä johtaakaan, olisin sinun varjosi.

Olisin kanssasi ilot, surut, nousut ja laskut, vaikka et näkisi minua milloin.

Kuulisin kaikki sinun huolet ja murheet, vaikka et niitä ääneen lausuisikaan.

Opastaisin sinut pois vääriltä poluilta, opettaisin sinut menemään kohti auringon nousua.

Että mitä

Olen taas liikkeessä, mutta en oikein tiedä mihin suuntaan menisin.
Viimeiset pari päivää olin jumissa taloissa, missä ei ollut ovia tai ikkunoita.
Pysähdyin katsomaan miltä näyttää nykypäivän meno, muutosta ei sinäänsä ole tapahtunut, mutta huomasin ihmisten olevan poissa tästä maailmasta.
Missä välissä olen tipahtanut tästä kelkasta pois?
Jos joku saa tämän viestin media tyrskyn tyrskyistä, niin toivoisin, että joku voisi kertoa missä olette!
Toivoisin myös kuulevan, että onko tämä mysteeri maailma niin paljon hienompi paikka, että sinne kannattaisi matkustaa?

Onko jollakin tietoa siitä, että kuinka paljon tämä matka tulee maksamaan?
Onko mahdollista saada mielen terveys takaisin, jos en olekkaan tyytyväinen matkaan. 
Onko mahdollisuus saada paluulippua, jos on, niin mistä niitä saa?

Pyrkimys ja määränpää on vielä täällä maailmassa hieman epäselvää, niin onko se siellä toisessa maailmassa jollain tasolla selkeämpää?
Kuulin pikkulinnuilta, että se olisi itsenä pönkittelyä, mainostamista jopa huoraamista, mutta enhän minä tiedä asian laitaa.
Kuulin myös sen, että jotkut hakeutuvat julkisuuteen saadakseen valtaa ja parempia taloudellisia voittoja!

Onko asia sitten näin, en tiedä. 



  

Laakso

Yö on taas saapunut laaksoon, pienet asukkaat ovat kömpineet koloihinsa.

Kynttilät puhallettu sammuksiin, yön pimeys on valloittanut laakson, ja rauha sitä myötä kyläilee.

Hetken päästä voi nähdä laakson rinteen takaa nousevan auringon, se herättää pienet asukkaat taas uuteen päivään.

Tumuiset silmät hierotaan auki, ennen kun jatketaan siitä, mihin eilisen työt jäivät.

Toistoja toistojen perään, kunnes annetaan ajatuksen lepää. 


 

Hiljaa

Sano se, mitä sinulla on sanottavaa, sen jälkeen ole hiljaa, niin kuin et olisi mitään sanonutkaan.

Vaimeita huutoja kadun kulmista, mitkä eivät kantaudu edes lähimpään allikkoon.

Vaikka kuulisimmekin, niin väliinpitämättömyys on valloittanut katumme ja sieluttomuus paistaa läpi sydänten.

Unohdetut unhoitamme mediamyrskyn toimesta, vauhtimme vain kiihtyy, eikä enään ole aikaa, ei edes itselleen!

Tunne

Enkö voisi avautua näyttämään tunteitani, olenhan vain yksi olio maan pinnalla.

Turhaan patoamme tunteita sisällämme, turhaan ahdistumme syvimmistä tunteistamme.

Yhteiskuntamme on rakentunut niin, että meidän täytyy näyttää olevamme vahvoja yksilöitä ja se altistaa meidät heikkouksille.

Vahvuutta on näyttää oikea olemuksemme, vahvuutta on olla oma itsensä, vahvuutta on myöntää heikoutemme.

TUT

Sivistyksen kolminaisuus, TUT, kolme tapaa oppia, opettaa ja vastaanottaa tietoa.

 TUT

- Tiede 

- Uskonto

- Taide


Kun tämä kolminisuus saadaan yhdistettyä toisiinsa, niin olemme paljon lähempänä tietoisuutta itsestämme ja toisistamme.

Jokaisella on jokin syy, tehtävä ja tarkoitus, millä asioita näyttää, selittää tai todistaa.

Tällä kolmikolla on kuitenkin yhteinen tarkoitus ja määränpää, se parantaa meidän olosuhteitamme niin, että kaikilla olisi hyvä elää.

Emme kuitenkaan pääse tavoitteisiin, jos jokin kolmikosta jää paitsioon tai jopa unohdamme sen kokonaan.

Absoluuttiseen tasapainoon on kuitenkin mahdotonta päästä, mutta tärkeintä on pyrkiä täydellisyyteen.

TUT, sen voi myös ymmärtää näin, älyllisyys, henkinen ruoka, ja luovuus.

Kaikkea näitä tarvitsemme jotta pidämme itsemme terveenä, hyvinvoivana ja skarppina.

Kun sisäistää tämän kolmikon ja pitää ne vielä suhteessa toisiinsa, niin vain ihmisen rajallisuus on meitä rajoittamassa minne ikinä pyrimmekin.

Kohtaamme joka päivä tämän kolmikon erinäisissä muodoissa ja tilanteissa vaikka emme edes ajattele näitä.

Kolmikko on niin kiinteästi arjessamme kiinni, että kävelemme lähestulkoon onnemme ohi ja kaikkien ihmeiden läpi näkemättä, mitä olemme saaneet aikaan!

"Hajatelma"

Kuinka paljon meillä on estoja, mitä emme uskalla näyttää vai siksi, että pelkäämme paljastuvan tai paljastavan itsemme.

Vaikka toimintamme ei välttämättä olekkaa tietoista, niin toimintamme perustuu pelkoihin. 

Se tarkoittaa sitä, että lukittaudumme taloon eikä kukaan kuule ääntämme.

Se tarkoittaa sitä, että astumme kierolle poluille kerta toisen jälkeen.


Aika näyttää ja käyttää meidät loppuun ja siten meidän mielen terveys tulee väistämättä kärsimään.

Haluammeko asettaa jotain tiettyjä rajoja sille, että kuinka meidän tulisi elää joidenkin muiden asettamilla ehdoilla?

Haluammeko tuhota toisiamme turhanpäiväisellä paasauksella ja täten murskata suuria unelmia vain siksi, että toimimme ilman tietämystä?

Mihin on kadonnut moraali. 

Mihin on kadonnut yhteisön henki, vai onko sitä koskaan edes ollut?

Onko järkevää rajoittaa ajatus maailmansa tiettyyn piiriin ja tiettyihin lähteisiin?

Jokaisella on omat lähteet, mistä sitten hankkii tietonsa ja vetää johtopäätöksensä niiden pohjalta.


Siinä ei ole mitään väärää, mutta joskus olisi hyvä jättää sanomatta ja miettiä mitä sanoo!

27.2

Päivän tuuliset tunnelmat tulevat,
 tuolla jostain ne hevosella ratsastaa,
 katsastaa kalliot, niin kuin kannet laivojen.

Maailmassa jossa joku aatteen tajuaa,
vähemmän ja vähemmän hamuaa,
rakkautta todellista haluaa.

Mitä joskus vihaan kääntynyt,
mieltä pahuudella vääntänyt,
nyt sieltä tietä pois kääntynyt.


 






 
 

Novelli

Kettu katselee metsän siimeksessä ja tarkkailee ympäristöään.

Kettu kuulee kaukaa askeleita. Pian näkymään marssii Jussi, kuokka olalla ja jalassaan pitkävartiset saappaat.

Jussi on taas tulossa suolle, Kettu toteaa itsekseen. Kunnes paikalle saapuu

Pöllö, parhaalle paikalle, metsän siimekseen josta on näköala Jussin suolle.

Jussi laittaa kuokan heilumaan niin, että Kettu tuntee kuinka tanner

tärisee.

Pöllö tarkkailee Jussin povitaskusta pullottavaan pulloon ja lipoo nokkaansa.

Pöllö on tarkka juoma tauoista ja Jussi ottaa hympsyn joka neljännes tunti.

Ketun mieleen juolahtaa, että voisivat Pöllön kanssa niistää tämän pullon ja kertoo aikeestaan pöllölle.

Pöllö on ideasta sulkiaan myöten innoissaan ja syöksyy alas puusta, kettu alkaa kertomaan salakavalaa ideaansa kumeisesti.

Pöllö on pelkkänä korvana ja samalla pyörittelee päätään, etteivät muut eläimet metsän siimeksessä satu kuulemaan ryöstö retkestään, sillä Pöllö on hallituksen puheen johtajana eikä se tekisi pöllön maineelle hyvää jos sattuisi jäämään kiinni.

Kettu kertoo, sitten kun Jussi ottaa kohta perinteisesti pidemmän ryyppy tauon ja avaa eväänsä, niin silloin on meidän paikka iskeä.

Pöllö, sinä olet tähystyspaikalla kun eväät avataan ja minä menen häiriköimään Jussin ruokahetkeä ja yritän saasa jussin huomion herpaantumaan.

Kuin olen saanut Jussin huomion, niin on sinun paikkasi iskeä. Kipuat kuusen latvaan

ja syösyt, kun kotka konsanaan.

H-hetki lähestyy.

Ketun häntä alkaa vispaamaan vimmatusti ja Pöllön silmät suurenevat entisestään.

Pöllö huhuilee alas, nyt on aika laittaa töpinäksi. Kettu hiipii lähemmäksi saalistaan ja Jussi huomaa ketun, johonka reagoi välittyömäsi.

Kettu tärisee pelosta, kun Jussi örveltää housut kintuissa ja kädessä kuokka ja toisessa tämä himottu pullo.

Pöllö näkee tilaisuuden tulleen ja ennen syöksyään ajattelee, nyt tai ei koskaan.

Kettu huutaa, ei vielä! Mutta Pöllö ei kerkeä enään vaihtavaa kurssia ja syösyy suoraa Jussin syliin.

Kettu pyörii paniikissa ympyrää ja yrittää ottaa omaa häntäänsä kiinni ja toistaa itselleen, “nyt on tilanne päällä, nyt on tilanne päällä!”

Pöllö “kiljuu” Ketulle, tule nyt taivaantähdet soikoon auttamaan pullo on jo puolliksi minulla, vaikka jussilla on tiukka ote Pöllöstä ja aikoo ottaa pöllön mukaan.

Jussi survoo pöllön reppuunsa ja lähtee kotiin iloisesti lompsien.

Kettu luikkii pakoon lähinpään pensaaseen ja toivoo, ettei kukaan kerennyt nähdä mitä juuri tapahtui.

Jussin mökki oli toisella puolella metsän siimestä jossa laittaa padan porisemaan.

Jussi avaa reppunsa ja huomaa Pöllön olevan Käki kännissä tai tässä tapauksessa Pöllö huuruissa.

Jussi oli laittanut Pöllön ja pullon samaan reppuunsa, jonka pöllö oli sitten ruustänyt matkan aikana.

Kettu oli seurannut koko matkan etäämällä peläten, että joutuisi jussin kouriin.

Kettu kurkkii pienestä huuruisesta ikkunasta, nähden Pöllön makaavan pöydällä ja kiemurtelvan, josta Kettu on kauhusta kankeanpi kun kanki Kaikkonen.

Jotain on tehtävä, toisaalta jos Pöllö on pois pelistä, niin silloinhan minut nimitetään metsän siimeksen uudeksi puheenjohtajaksi tuumi Kettu ja kirmasi pois paikalta.

Jussi otti kirveen käteen ja löi sen puu pölkkyyn pöllön viereen, pöllö ei jaksanut välittää koska oli saanut vuosisadan parhaimmat hömpsyt.

Pöllö kysyy jussilta, etkai meinaa syödä minua?

Jussi vastaa nauraen, en tietenkää, olen ollut pitkään yksinäinen ja kaipasin vain seuraa ja samalla pahoittelee kovakouraista kohtelua.

Pöllö ymmärtää yskän ja toteaa, että voimme olla ystäviä, onkan sinulla tuota ilolientäkin pannut täynä, kun olen niin perso tälle juomalle.

Näin Pöllö ja Jussi ystävystyi ja sai toisistaan elinikäisen ystävyys suhteen ja alkoivat keittämään yhdessä ponua.

Ketusta tuli metseän siimeksen uusi puheenjohtana ja kärtii kovasta sterssistä tullutta masennusta.