Minä ja mieli

Kello: 20.31

Ulkona oli satanut ensilumi, kylmä viima vinkuu mökin kattorakentaisiin ja kynttilät valaisivat tuvan seinustoilla.
Minä ja mieleni istuimme keskellä narisevaa lattiaa.
Mieleni totesi ajoittain, että lattian alla olisi ollut jotain, ja että katto ei tule kestämään tätä myrskyä.
En kuitenkaan välittänyt mielestäni, tukahdutin mielummin mielen kun olisin kuunelut sitä tässä myrskyssä.

Kello: 22.54

Istun edelleen lattialla, mieleni on saanut minut valtaan ja alkaa syöttämään minulle skenaariota kuulemistaan äänistä.
Yritän vastustaa mielen mielenvikaisia ajatuksia tietämättömyydestä ja pimeydessä piilevistä haamuista.

Kello: 23.21

Tiedänkö jotain, tiedänkö?
Jos tiedän, niin silloin tiedän minäkin.
Ei, en todellakaan tiedä, sillä alitajuntani on vihollinen, mutta myös paras ystäväni.



Kello: 00.03

Lyön kylmään lattiaan kolme kertaa, saan vastauksen nopeasti.
Lattian alta kuulen kolme iskua, en kuitenkaan säikähdä, sillä kuvittelen sen olevan mielen temppuilua.
Kuulen parin hetken kuluttua uudestaan kolme iskua, enkä tietoisesti iskenyt lattiaan.

Kello: 00.16

Karmivaa huuto puskee lattian raoista niin, että kynttilät sammuvat seinustoilla, istun pimeydessä ja tunnen jonkin lähestyvän ovi aukkoa.

Kello: 00.31


Ukko, perkeleen ukko seisoo tappara kädessä ja toisessa kädessään soihtu. 
Hänen silmänsä ovat valkoiset, niin kuin ensi lumi.
Kasvot kylmät, niin kuin tämä vanha lattia, ja hänen liikkeensä muistuttavat minun mieltä.

Kello: 00.35

Suljen silmät, olen hereillä unessa ja unessa hereillä, niin on sumu paljon selvempää unessa.