Vapaus?

Kuu on herättänyt pedot henkiin, eikä auta laki, ei uskomukset, eikä totuus, ellei kansa saa rauhassa toteuttaa omia unelmiaan.

Pelkoa on viljelty riittämiin.

Onko välttämätöntä aloittaa uusi sota rauhan puolesta, jos on, niin voimme unohtaa rauhan!

Vaihtoehtomme käyvät päivä päivältä vähäisemmiksi, sillä ajatusmaailmat eroavat niin suuresti toisistaan ja vapaus on nykyisin vain pelkkä sana, niin kuin monet muutkin, mitä käytetään markkinointikikkana.
Jos emme pysty pitämään valtion sisällä rauhanomaisuutta, yhtenäisyyttä, saati diplomaatisuutta, niin lopputukokset ovat kaootiset.

Kysymys kuuluu, että mitä nykypäivänä tarkoitetaan vapaudella?

Onko se sitä, että saamme valita, mitä puemme, luemme, syömme, puhumme, vastustamme, tuemme, taikka ylipäätään teemme?

Edellä mainitus olivat yksinkertaisesa muodossa vapaudesta, mutta jos mietimme vapautta syvällisemmin, niin mitä kaikkea sieltä tarkaaottaen tarkoitetaan?

Joko kaikki tietvät tasantarkaan, mitä on vapaus, tai sitten kukaan ei tiedä, mitä sillä tarkaaottaen tarkoitetaan.
 Epäilen molenpia, sillä itse sanon tietäväni, mitä on vapaus ja samaan aikaa joku on minua vastustamassa.
Tuntuu jopa typerältä sanoa olevansa oikaessa, sillä olen aina jossain määrin väärässä, tosin riippuen siitä, missä satun lausumaan totuudesta tai vapaudesta.

Voin puida vain omalta kohdaltani näitä asioita, jotta pääsisin syvemmälle itse vapauden totuuteen, on siis kysyttävä itseltäni, olenko vapaa?
Euroopassa olemma saaneet mielestäni vapaasti valita mihin suuntaan olemme menossa, mutta nyt olemme tulleet tiettyyn päätepisteeseen, jossa puntaroimme vapauden uudelleen.

Voin sanoa olevani vapaa, mutta sanonko sen vain siksi, että  minut on aivopesty nykyisellä euroopalaisella järjestelmällä?
 Mistä voin olla niin varma, että minua tai meitä ei olla aivopesty valtiojohdon toimesta.
Ja että, miksi näin tehtäisiin, niin kysymykseen ei ole kovin vaikea vastata, sillä kansalta halutaan peitellä tai kaunistella asioiden todellisuutta.
Se on tietenkin järkevä tapa pitää kansa jossain ruodussa, mutta siihen sisältyy suuri mutta.
Jos peittely ja salailu jatkuu pitkään, niin horjuttaa se luottamusta ja yhteen kuuluvuutta.


Ymmärrämmekö kuinka eri järjestelmät ajavat meitä aina johonkin suuntaa, ja ymmärrämmekö sen mihin se meitä johtaa?

Liitymme johonkinkin järjestelmiin varsin vähäsin perustein, tietämättä järjestelmän todellista akendaa.
Voiko sitä pitää järkevänä kehityksenä, että luotamme sokeasti johtajiin, joita ei kiinosta pätkääkään, mitä tapahtuu kun 100 ihmistä on jakamassa yhtä leipää.

Pyydän, miettikää vielä pieni hetki ennen valintaa.