Yksinäisyys on taakka.
Se on piru olkapäällä, joka musertaa omatunnon ja tulevaisuuden näkymän.
Yksinäisyyden kuiluun tippuminen on yhteiskunnan taakka, mutta kukaan ei näytä siitäkään huolimatta tuovan pimeyteen valoa.
Mitä pidempään pimeydessä vaeltajat vaeltaa, sitä enemmän himmenee myös heidän soihtu, jolla soihtu vielä roihuaa.
Missä on yhteisöllisyys?
Sanoa saatamme mitä tahansa, sillä kuka muistaa meidän sanamme parin viikon kuluttua, muuta kuin he joka pahoittavat mielensä.
Mikä on ollut aikaisemmin lupaus, on nyt pelkkä vitsaus.
Vitsaus heille jotka vaeltavat tälläkin hetkellä tunnelin ahdistavassa pimeydessä.
Vitsaus tunnolisuudesta, johtajuudesta ja lupauksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti