keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Musiikki

Musiikki on tuonut hämmästyttävän paljon mielihyvää, rauhaa ja elämän tarkoitusta.

Voisimmeko edes kuvitella maailmaa missä ei olisi musiikkia?

Omalla kohdallani ajatus olisi täysin absurdi ja voin väittää, että monet ovat tästä asiasta minun kanssani samaa mieltä.

Maailma ilman musiikkia olisi kuin lintu ilman siipiä, leijona ilman hampaita tai kala ilman kiduksia.

Musiikilla on voima, mikä saa meidät tuntemaan yhteenkuuluvuuden tunnetta, toisaalta pelkoa, hämmennystä ja suuria pieniä tunteita.

Musiikki on aina kokeellista, niin kuin tuntuu olevan kaikki tässä elämässämme, mikään ei ole täydellistä vaikka siihen pyrimmekin.


Musiikki lukeutuu sivistyksen yhdeksi korkeimmaksi asteeksi, sillä musiikki ja sivistys kulkevat käsi kädessä.

Musiikilla kerrotaan jokin tarina, johon kätkeytyy lähes aina jonkin sortin viisaus sekä mysteeri, minkä sitten tulkitsemme omalla menneisyydellämme.

Musiikki on ja pysyy, aina niin pitkään kun ihminenkin on, ja vielä pienen hetken senkin jälkeen.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti