Turre

Oli melko lähellä saada kiinni ajatuksesta, mutta taas se katosi meren syvyyksiin.
 Olen kahlannut merenpohjassa, kyntänyt alitajuntaa ja nyt tunne melko tyhjä kaikista uskomattomista käänteistä.
Kehoni viestii väsymyksestä, jokainen raaja tuntuu painavammalta kuin kivireki, pääkin on yksi Haminan kaupunki.
Nyt päässä sykkii ajatus siitä, että kuinka pitkään olen ollut merenpohjassa, olen ilmeisesti menettänyt ajantajun, ja ilmeisesti jonkin osan itsestäni.
Ilmenee toinen ajatus, että olenko vieläkin merenpohjassa kampailussa omista ajatusmalleista, ajatuksista ja mitkä niistä ovat minun ajatuksiani?
Tuskinpa kukaan muu osaa vastata tähän kysymykseen paremmin kuin minä itse, enkä minä osaa vastata itselle esitettyihin kysymyksiin!
Turhuus on tullut vastaan aivan liian monta kertaa, jopa niin monta, että voisin antaa turhuudelle jo oman nimen, se voisi olla Turre. 
Joka kerta kun tapaan Turren, niin hän ei todellakaan ole mikään positiivinen kaveri, se tulee joka kerta samalla tavalla, siis yllättäen.
Se saattaa kävellä ohitse, ylitse, alitse tai tulla suoraan päin naamaa ja olen aina yhtä varautumaton.
Toisaalta tunnne Turre alkaa pikku hiljaa olemaan niinkin tuttu, että sen kanssa on oppinut elämään, mutta olisi mukavaa jos Turre varoittaisi tulostaan.
Mutta mikä tunteista varoittaa enne tuloaan, ei kovinkaan moni, ei ainakaan ne, mitä minä osaan tunnistaa!

Se mitä kaikkea siellä pohjalla tapahtuu on vaikea sanoilla selittää, mutta yritän kuitenkin.

Harmauden eri sävyt alkavat näyttämään kirjavalta sateenkaarelta jossa ei ole kuin Turren valitsemat värit.
Pitkää ja tasaista asfalttia joka jatkuu silmänkantamattomiin.
Vanhoja lahonneita portaita, mitkä hädin tuskin edes kestävät katsetta, saati niiden päälle astumista. 

Tämän pohjalta kun alkaa uudelleen rakentamaan omia pilvilinnoja, niin ne linnat näyttävät vanhoilta filmeiltä ja Tsernobylin ydinvoimalalta.

Täytyy todeta, että töitä kyllä riittää, mikä on tietenkin hieno asia, ei tarvitse olla tumput suorana työttömänä!
Joudun törmäämään toiseen ongelmaan, mistä aloittaisin ensimmäisenä?
Korjaanko lahonneet portaat jotta pääsisin nuohoamaan piipun, vai lakaisenko vuosien mittaan kertyneet jätteet lattialta?
Valinnan vaikeus ajaa minut toistamaan ne samat virheet, mitä olen tehnyt vuosien mittaan aina uudestaan ja uudestaan.

Pahin vastustaja jonka olen kohdannut ja taistelen jatkuvasti vastaan voittamatta, niin kuinka ollakkaa se on aika.
 Turre tulee taas vastaan, kuinka kerkeän tehdä kaiken työn ennen kuin tiimalasin hiekka on valunut?
En mitenkään kerkeä lakaisemaan sitä heikan määrää joka valuu nopeammin kuin osaan edes kuvitella!

Vaikka pidänkin hiekkakylvystä, mutta kun minun tiimalasin hiekanjyvät ovat nyrkin kokoisia ja teräviä, niin kuin on veitsenterä.
Voi sanoa sen hiekkakylvyn olevan kaikkea muuta, kuin lootuskukan lempeää kosketusta.

Voi Turren Turre, onko mitään tehtävissä, auttaako suola parantamaan haavat jota olen itselleni aiheuttanut?

Auttaako veitsen kääntäminen, jotta vielä näkisin ainoan ja kaiken hengissä pitävän tähden loiston?