Minä, joka kutsun kaksoisolentoa joksikin toiseksi, niin onkin osa minua.
Kaksoisolento tietaa ja tuntee minut, mutta minä en tunne häntä.
Voisiko olla niin, että hän on nyt kirjoittamassa tätä tekstiä ja minä olen toissijainen tässä luomisessa.
Kaksoisolento, jota pidämme pelkkänä mielikuvituksena, niin sitä se on parhaimmillaan.
Jos kuvittelen olevan hiekkarannalla kylmä juoma kädessä ja auringko kimaltelee merenpintaan.
Olen luonut mielessäni maailman, maailman joka on minulle totista totta.
Mutta, jos yritän luoda kuvaa tyhjyydestä, niin se on mahdotonta, sillä tietoisuuteni ei tiitä tähän.
Vaikka tietoisuus riittäisikin, niin ei ole sanoja millä selittäisin tyhjyyttä, sillä sitä ei voida verrata mihinkään.
Tyhjyys ja aika ovat saman kaltaisia käsitteitä.
Olemme luoneet ne itselle sopiviksi, mutta niitä ei voida koskettaa, nähdä tai hallita.
Pystyn siis luomaan mielessäni maailmoja menneestä ja tulevasta, ne ovat yhtä totta kuin on tämäkin todellisuus.
Tietenkin sillä erotuksella, että mitä minä kuvittelen on minun todellisuus ja maailma.
Sinulla oma mieli, mielikuvitus ja maailma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti