Viheriöiden keskellä, lehtipuiden ja pensaiden iloitessa kesästä.
Tuuli puhaltaa puihin niin, että puut notkuvat kuin latinonaisen lanteet.
Ihailen luonnin epäjärjestyksellistä järjestystä, se toimiin sinfonian lailla, aina jotain yllättävää ja kaunista.
Ihailen meidän suurinta taiteilijaa, maailmaa joka näyttää ja keksii monimuotoisuudellaan aina hienoinpia ja taas hienonpia kokonaisuuksia.
Olkoon sää tai vuodenaika mikä tahansa, niin aina on jotain mistä kirjoittaa, maalata, piirtä, mitä nyt pieni ihmismieli ikinä keksiikään.
Kaiken mitä näen, kuulen, tunnen, maistan ja haistan, niin kaikki ne ovat tämän suurentaiteilijan luonnosta.
Meille pienemmille taiteilijoille on annettu mahdollisuus käyttää näitä mahdollisuksia, mitä saamme olla hyvin kiitollisia ja meidän tulisi kunnioittaa tätä maailmaa.
Jos emme kunnioita maailmaamme, niin ei sekään kunnioita meitä.
Jos vielä jatkamme saastuttamista samaan tahtiin niin kuin aikaisemmin, niin kuin sanonta kuuluu, paha saa aina palkkansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti