Dystooppinen tieto

Aloitetaan. 

Tapahtui kerran maailmassa, maailmassa, jossa kaikilla länsimaisilla ihmisillä oli mahdollisuus päästä mihin tahansa tietoon käsiksi. Jokainen pystyi hakemaan sellaista tietoa, mikä oli ennen vain eliittien hallinnassa.

Pitäisikö todeta meidän kaikkien kuuluvan nyt eliittiin, koska meillä on mahdollisuus tietoon?

Onko tietoa siis liikaa, vai kertooko tämä vain siitä, että se tieto mikä on "TIETOA", on vain liian raskasta. Kertooko koneet meille kaiken sen olennaisen faktan tästä maailmasta? Sen tiedon, minkä aikaisemmin on tehnyt erehtyvä ihminen. Jätämmekö menneisyyteen rasittavan ajattelun, koska olemme kehittäneet sijaisajattelijan ja -pureksijan?

Onko meillä toivoa?

On tuo sellainen kysymys, johon voimme vastata yksilökohtaisesti, mutta sekin on täysin mahdotonta, mikäli nyt luet tätä tekstiä.
Siksi vastaan tuohon kysymykseen sekä että. Samalla vaikutan omalla mahdollisella tavalla sinun sähköimpulsseihin. Jotta voisimme saada mahdollisen käsityksen mahdottomasta muutoksestamme tällä planeetalla, on tarkasteltava ympäristöä ilman filtteriä.

Tuijottelu tilastoihin ei käytännössä merkitse mitään, sillä luvut eivät valehtele, mutta lukujen laatija valitettavan usein tekee sen. Jos tarkastelisimme ilmiöitä ilmiöinä, voisimme tehdä yhteistyötä skaalautuvasti läpi ennakkoluulojen ja käsitysten.

Dystooppinen kuvaus maailmasta johdattaa meidät kuvittelemaan ja sitä kautta myös toteuttamaan dystooppista maailmaa. Se, mitä markkinoilla tapahtuu, on saanut meidät polkemaan rattaita siihen suuntaan, missä dystopia toteutuu. 

Mutta, jos haluaisin luoda utopiaa, niin se ei myy yhtä hyvin ja joutuisin luopumaan omista eduistani. Mikä sitten on minun etuni, jos ei saa sanottua tärkeitä asioita, josta kaikkien pitäisi olla perillä. Joudun toteuttamaan negaatioita pärjätäkseni nykyisessä ajassamme. 

Poseeraan polttavilla puheenaiheilla ja olen todella huolissani ilmastosta, sananvapaudesta, ylikuluttamisesta ja tietenkin, mikä nyt on polttava päivä puheenaihe. Teen tämän kaiken vain siksi, koska impulssini johdattelevat tekemään minua näin. Tästä voisi tehdo johtopäätöksen. Ettenkö osaa hallita omaa elämääni, kun olen impulssien vietävänä. Niin, sitä voi tietenkin pohtia, tai kysyä lähimmäiseltä rakkaaltaan, joka kulkee matkassamme.

Vielä muutama sananen täydellisyydestä. Mitä, tai mihin pyrimme täydellisyyden tavoittelulla? Kun olemme nostaneet täydellisyyden ensisijaiselle sijalle. Olemmeko menettäneet järjen, kun tuhlaamme aikaa rosojen silotteluun? Onko meidän tavoite peittää monimuotoisuus ja inhimillinen kauneus täydellisyyden alle? Onko luonnollinen ja luontomme korvattava järjestelmällisellä ja matemaattisella kaavioilla?

Kuten huomaatte, niin ei tämäkään teos ole täydellistä, eikä sen pidäkään olla. Sanat repsottavat ja pyrkivät hakemaan omaa paikkaansa. Kliseeksi totean tämän olevan täydellistä.