sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Taukohuone

Olen vuorella pilvien yläpuolella, näkisin kaiken, jos pilvet eivät estäisi näkymääni. Olen paikalla kanssanne ja kuulisin kaiken, jos kuulokkeet eivät olisi korvillani. Olen läsnä, mutta ei kiinnosta tämä ylenpaattisuus.

Menen mennäkseni eteenne ja vilkuttelen tullessani. Tiedän teitä ärsyttävän suunnattomasti minun olemukseni, mutta siitähän minä nautin. Nautin negatiivisesta maineestani suunattoman paljon. Nautiin siitä niin, että pieraisen hississä lähtiessäni ja jätän kahvikupit pöydälle lojumaan.

Näen teidän silmistänne, että haluaisitte ehkä tehdä tuttavuutta, mutta en jaksa vaivautua moiseen posken venyttämiseen. Olen kuunnellut teidän puheita ja tiedän sen, kunka paljon puhutte moista potaskaa muista ylistäen omaa tilaanne. Hehkutte kuin yliviritetty hehkulamppu, kun pääsette juoruamaan toisen asioita. 

Oletteko koskaan miettineet, mihin teidän puheenne johtavat?
Oletteko koskaan miettineet, mikä teidän puheenne vaikutus on?
Oletteko koskaan miettineet, kuka teidän puheitanne kuuntelee?

Sama kai se on mihin, mikä, tai kuka, sillä jos olette niin ylpeitä. Ei silloin tarvitse miettiä kenenkään muiden tunteita, tai mitä muut ajattelevat, sillä ylpeys painaa tälläiset asiat roskakoriin.

Nostamalla äänenvoimakkuutta puhessa saatte mainiosti tilaa omalle ajatuksellenne ja saatte sellaisen tunteen, että olette tärkeitä. Tosin, eihän siinä mitään jos se saa teidän olonne hyväksi, mutta se on todella ahdasta ajatella vain itseänne. 

Mikäli tämä kuulostaa itsekkäältä, niin voin sanoa, että seura on tehnyt kaltaisekseen. Joten kellä on seuraava puheenvuoro?



  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti