Voi, kun olisi jotain kaunista sanottavaa. Jotain filosofian ja runouden nektariinia. Jotain ymmärrettävää ja mystistä, elävää, luonnollisen elämän sanomaa.
Voi, kun vain ymmärtäisin, etten ymmärrä filosofiaa.
Voi, kun vain ymmärtäisin, etten ymmärrä runoutta.
Voi, kun vain ymmärtäisin, etten ymmärrä elämää.
Olisipa ideani idealistisen pehmeä villatyyny.
Olisipa päiväuneni makea matka maailman ympäri.
Olisipa hetki kesän kaunen lampi.
Olen unohtanut sen sanottavan matkalla, kun sanoin aikaisemman sanottavan. Katosi ajatus, enkä voi olla enään varma sanoman olleen koskaan edes olemassa.
Olen kai kätkenyt jotain sisälleni, enkä saa sitä sanotuksi. Olenko sitten lähellä sitä ratkaisua, jota en kuollakseni saa muistiini?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti