torstai 26. syyskuuta 2019

Päiväkäsky

                                    Mestari: Lin

                                    PÄIVÄKÄSKY.

                                              26.09.2019


Ennen huomista jokaisen on nostettava miekkansa tupestaan ja olla valmiina leikkaamaan vasemman käden nimetön. Käskyn noudattamatta jättäminen johtaa koko käden menettämiseen.

Auringon noustessa voitte halutessanne jättää vielä viimeiset viestinne varjoillenne, voitte nousta vielä kerran temppelin portaille kunnioittamaan edesmenneitä.

Ryhmittyessänne ennalta määrätyille paikoillenne, pidämme sovitun rituaalin, jonka lälkeen olemme valmiit kamikaze upotukseen.

Pukekaa päällenne kolmesilmäinen huivi, riisukaa sen alta pieni punainen pallo. Peseytykää temppelin pyhässä kylvyssä yksi kerrallaan, jonka jälkeen tuhotkaa temppeli.

Seuratkaa matkijalintua aina x risteykseen saakka ja ottakaa uusi suunta korpin katseesta. Pidätelkää ajatuksenne korpin lentoon lähtemisen, niin olette hetkessä saavuttaneet varjonne.

Unohtamattomana asiana pidämme katsetta katsoa taakse, sillä vain taakse katsomalla opit ja samalla peset kasvosi. 

Kysyisin vielä, että kuinka moni muistaa, mutta teidän ei tarvitse enne seuraavaa aamunkoittoa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti