Lapiot kantoon

 Minkä viestin annat vaikuttaa ja päästä vavisuttamaan luitasi? Täällä mielikuvien maailmassa olemme sätkynukkeja vailla tulevaa pohjaa. Antaessamme tuomioita osattomille, tulemme astumaan  korkkiruuvin päälle, näin älinäsoppa on valmis. Erotuomarit, nämä käytännöntutkijat ovat tietenkin auttamatta myöhässä, kun efektit ovat juopumassa jo seuraavista seuraavilla kierroksilla.

Kuplivat kaikukammiot, samalla kun arvoja pyyhitään siellä minne aurinko ei ainakaan kovin monelle paista. Poikkeuksia on tiskissä ja niistä on tullutkin arvojemme karkkikauppa. 

Lapiot kantoon, teemmehän asioita yhteisen hyvän puolesta, muttei hyväntekeväisyyttä sentään. Sehän on yhtä rikollista ja syntistä, kuin muotista poikkeaminen. 

Kautta Danten helvetin realistitkin kuulostavat dystooppisilta okkulteilta selvitäkseen arjesta. Oli myös nähty laihialainen lintu lentävän väärinpäin. Sekä raivokas käki kukkumassa ja lohi pyydysverkkoon hukkumassa. 

Kello käy, kello käy. Käänteen tekevä perhosen isku käänsi joukollisen päitä ja kuin huomaamattaan sattuivat siemaisemaan parillisen myrkkyä. Oksalla seurannut kobra tanssii ukkosen riehuvien urkujen tahdissa. 

Aivan kuin olisimme joutuneet ekspressionismiseen pyörteeseen ja sitä kautta huutavan taulun sisään. On sanomattakin selvää, ettei ole niin selvää kun epäselvää järjestystä.

Kellä sitten selväpäisyys voidaan todeta, on myös synkkyydessä poteva ja niin roteva potero. Tässä viisaudessa kuuntelemme simpukankuoren tasaisen epäselvää kohinaa, saadaksemme tarkoituksen takaisin.

Menemme vaikka tuulikaappiin, tai tungemme ilmastointikanavaan, päästessämme pakoon tukehduttavaa ilmaa. Kädet puuhkassa, nenä noessa odotamme kaartia halkaisemaan tukahduttavan muutoksen. 

Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. 

Valtameressä ajelehtiva mieli

Alfa, siis äänen avaus.

Mitä sanotaan? 

Kiitos ja näkemiin, eikö niin?

Nyt pitäisi olla valmista, kurkkuni on ammollaan kuin pilvetön taivas. 

Huomaatteko, nyt on hiljaista, niin kuin enkelit olisivat hakeneet väsyneet sielut lepäämään. 

Ristiriidat vetävät toisiaan puoleensa, meidän aikamme tulee ja kasvamme sammalta. 

Miten mahtipontista, surullista virttä kuulemmekaan jukebokseista. 

Nyt olisi hyvä.

Toivosta puhuminen olisi haihattelua, niin kuin yrittäisin itseäni lohduttaa. Yritän ja yritän, jotta tavoittaisin epätoivon. Sieltä varmasti löydän sen jonkin. En voi sanoa, mitä löydän, kun en tiedä mitä etsin.

Sanomme; mutta sitten kun, niin sitten. Mutta, mitä sitten? 

Sanomme valmistuvamme, koska käsityksemme ajassa antaa siihen vaatimuksen ja nöyrrymme tietämättä paremmasta. 

Tutkimme kivet ja kannot, annamme nimet ja merkitykset, niihin sisältyy olettamukset jatkuvuudesta. 

Merkitysten vaakakuppi ristitään himmeliksi, sillä siltä se näyttää kollektiivisessa mielessä. 

Mielessä asiat näyttävät kummalliselta ja kun näin sanon, niin muutun juoksevaksi vedeksi. Vedeksi, joka virtaa rinnettä pitkin hakeutuen suurempaan kokonaisuuteen. 

Ei muuta, kuin valtameressä ajelehtiva mieli, tuulen kosketus, auringon lämpö ja kuun veto. 

Täällä olen tarpeeton, itseään läpinäkyvä ja jokaista muotoa matkiva. Kylmä, kuuma, pehmeä ja kova kuvaavat olemustani.

Aikamme myyttejä rakastetaan ja niiden kanssa syleillään, niin kuin huomista ei olisi. Eikä sitä olekaan muualla kuin ahneudessamme. Tämä paikka jonne asettaudumme hinnalla millä hyvänsä. Tämä paikka on läsnä ja hönkii niskaan. 

Niinpä odotettavaa on, ettei koskaan ole niin sopivaa paikkaa mielessä, jonne häirikkö ei löytäisi tietään. Joko se usuttaa meidät nypläämään jotain, tai vetää imurilla pöydän tyhjäksi. 

Oli se kumpi vain vaihtoehdoista, niin tuloksena on reklamaatio ja suusta pääsee sammakoita. Kuinka olemme saattaneet unohtaa ruokkia sammakot, jotta pääsevät  vallattomina karkuun. Myöhemmin jäämme miettimään ja kyselemään, että olisitteko mahdollisesti nähneet selkärankaani. 

Se siitä sopukasta, se siitä eilisestä. 

Satama

Siitä, kun tiesin sanoa kaiken ääneen. Kun tiesin olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kun osasin katsoa massojen näkökulmasta, mahdollisuudet olivat rajattomat. Kun liikkeet ja aistit ovat synkronoituneet samalle taajuuudelle, niin hallinta on helppoa. Painotukset, intonaatio tilanteen mukaan luo tunnelman tiloihin, joissa sitä ei osattu odottaa. Siitä me muistamme toisemme, merkityksistä, yllätyksistä ja huomioimisesta. Asiat kuulostavat helpoilta puhuttuna, tai kirjoitettuina, mutta unohdamme, että mielikuvituksesta toteutukseen on vielä muutama porras kivuttavana. Teemme suunitelmia tulevaisuuteen ja haaveilemme, se on meidän ihmisten luonnetta. Reiagoimme nopeisiin impulsseihin, koska siitä saadaan tyydytystä. Mitä, jos voisimme olla läsnä ja keskittyä tehtäviimme syventyen ja kiinnostuen, unohtamatta keskittymistämme?

Sanovat ympäröivät ärsykkeet meille sitä maailmaa, jossa kuvittelemme olevamme, ei sitä, mikä olisi edullisinta. Koska kuvittelemme ja samalla aliarvioimme mahdollisuuksia, niin paljoakaan ei jää käteen. Tiedämme sanonnan, että tekemättömät työt painavat mieltä ja ahdistavat, miksi et niitä tekisi? Mikä on se syy, että jätämme askareet kesken, tai kokonaan tekemättä? Onko se meihin ohjelmoitu alkuasetus, vai kenties vuosien kokemuksien yhteenlaskettu summa?

Pyörimme mielessä harmaantuvin silmin, koska olemme unohtaneet, mitä/ miten ajatuksia käytetään. Koska asiat kuulostavat naurettavilta ja liian yksinkertaisilta ollakseen totta. Tai, että niihin pitäisi käyttää aikaa miettimiseen, niin olemme ankkuroineet mielemme tiukasti satamaan, koska siellä on turvallista. 

Meille turvallisuus on, niin mitä se oikein on? Käytämme jatkuvasti opittuja lauseita saavuttaakseemme oman määränpään. Eikä niissä ole mitään mietittävää, koska joku on joskus määritellyt sanaparit ja se ollaan ostettu. Olemme siis unohtaneet merkitykset, ja kun näin käy, niin olemme pudottaneet puolustuksen. Kehotus on nostaa jatkuvaa hyökkäystä jotain vastaan, mitä tai ketä, sillä ei ole väliä, kunhan näin vain toimit. 

Harhailevat ajatusparit nostetaan esille ja ylistetään rohkeudesta. Annamme kunniaa herjauksille ja sanomme sen olevan huumoria. Suurimmille huulenheittäjille olemme valmiita antamaan uhreja ja palvomme mielettömyyksiä. Annetaan kuitti, niinhän vain sanot, koska sinulla on oikeus omaan mielipiteeseesi. 

Monien vuosien työt voidaan kuitata nopeasti ja mitätöidä täysin, vain siksi että tahdomme viihdettä. Kuka on oikeassa ja kenellä on oikeus sanoa tulevaisuudessa, kenelle kuuluu vapaus sanoa? Puhumme vapaudesta ja sanomme, että sen puolesta on taisteltava. Kenen vapaudesta puhumme? 

Vapaus meille on siis mitä? Onko vapautta herätä aamulla aikaisin silmät ristissä tekemään puuduttavaa työtä? Jos tämän puuduttvan työn voisi hoitaa toisin. Onko vapautta seistä leipäjonoissa, koska työstä ei saa tarpeeksi rahaa elämiseen, tai sitä ei ole olleenkaan? Onko vapautta lähettää nuorukaisia sotiin, vain koska poliittiset suhteet ovat menneet pieleen? Onko vapautta kuolla isänmaan puolesta, kun rajat ovat meidän mielikuvituksen lopputuotetta? Puolustamme jotain, mikä on ahneuden lopputuotosta. Näitäkö puolustamme? Näitäkö haluamme puolustaa omalle terveydellä, terveyden monella tasolla?

Tiedämme, mitä tiedämme ja sen pohjalle on rakennettava oma temppeli. Rakennusainetta on mielinmäärin, ei tarvitse muuta kuin tarttua kiinni. Jotta pysymme varmoina omasta tietämättömyydestämme, on syytä pystyä kumoamaan ja perustelemaan oma temppelin rakenne. 

Kuinka koskaan voimme olle niin varmoja, jos pitää olla epävarma omasta tietämyksestään? Vastaus löytyy ympäriltämme, sillä teemme automaatiolla monet asiat ja oletukset. Ja koska vastavin kysymykseen epätäydellisesti, niin tiedämme mitä pitää tehdä. 

Jos kuitenkin käy niin, että epäilys syö mukanaan, niin päädymme lopulta ankkuroituun satamaan. Jos taas on kerennyt upottaa sataman, niin on valmis kohtaamaan ja löytämään uuden maan. Jos ei ole valmis kohtaamaan uutta, niin uppoaa sataman mukana pohjaan ja joutuu syvän veden pyörteisiin. Kompassissamme näin ollen on vain kolme suuntaa, ylös, alas ja eteen. Ei koskaan taakse, koska sen ei pitäisi olla mahdollista. 

Muistoissamme taaksepäin meneminen luonnistuu, mutta se on kuin veteen piiretty viiva, joka hälvenee matkan edetessä. Muistot ovat meidän satamat, laiva ja ankkuri.

  

   

 

Palikka

Surinaa korvissa.

Mitä oikein tapahtuu, maailma pyörähtää akselinsa ympäri kenenkään huomaamatta. Piiloliike syrjäyttää tajunnan ja pysäyttää millisekunniksi aijan. Jotain merkittävää on tapahtunut, sillä lähes huomaamattomat väreet ovat vaihtaneet suuntaansa.

Kysymme hölmistyneenä, joko on tullut meidän aikamme, vaikka se meni ohitse ja on jäänyt kauas olemattomaan menneisyyteen. Tarttukaa hetkestä kiinni, kun hetki päästettiin vapaasti menemään.

Raavitaan päätä, kun ei missään ole mitään järkeä, kehotamme laajentuvan mielen kallonkutistajalle. Kehotamme uudismieliset alentumaan hierarkioille ja tottelevan päätettyjä sääntöjä.

Miksi toimimme niin kuin toimimme? Koska olemme ennenkin tehneet asioita vinoon ja mielemme on tuntematon reikä.

Emme tahdo ymmärtää tylsyyden sanomaa, koska mustalaatikko on turrutettava ennen viimeistä sekuntia. Ennen, kun palikka on saatu tungettua syvälle siaraimiin, olisi ehkä syytä kysyä, tarvitseeko siihen jotain apuvälineitä? Sillä loogisessa päättelyssä on otettava huomioon myös arkisimmat huomiot esille.

Mutta, arki. Pyrkikää olla positiivisia ja ajatelkaa valoisasti, kyllä Aurinko paistaa myös risukasaan. Ei muuten paista, mikäli olemme tehneet työmme ja polttaneet risut lämpimiksemme. Hymy pyllyyn, kun hermosto ei jaksa nostaa sitä ylemmäs.

Puuta koputetaan onnensa menettämisen pelossa ja kai siitä syystä syömme buranaa pääkipuihin. Pelkäämme tauteja ja viruksia, mutta olemme valmiita alentamaan vastustuskykyä syömällä antibioottia vapaaehtoisesti. 

Ennen kaikkea turvallisuus ja terveys edellä. Ennen kaikkea uskomme satuihin, jottei tarvitsisi avata silmiä fyysiselle maailmalle. Uskomme tarinoita perustellun tiedon ulkorajoilla, joita emme voi todistaa. 

Uskomme sortaviin ja syrjiviin  järjestelmiin, koska pääomat ovat niin käskeneet. Myös lait ovat pääsääntöisesti muodostettu sortojärjestelmän hyväksi, koska ajatellaan kasvun olevan ainoa vaihtoehto.

Joko tiedämme mitä välineitä tarvitsemme palikan asettamisesta siaraimiin? Jos vielä olemme ymmällämme, niin tiedoksi voidaan todeta, että siitä ei ole todennäköisesti mitään hyötyä, ellei ole kokemushakuinen, ja/tai utelias.

Elämäntarkoituskonsultti

Elämäntarkoituskonsultit vetävät valkoiset pussihousut jalkaansa ja kruunaavat elämän parhaaksi huumeeksi. Kuinka toimii konsultti, kun pessimistinkään perse ei enää kestä pettymystä? Mikä avuksi, kun optimisti näkee läpi sormien mahdollisuuksia?

Siteeraajat keräilevät pisteitä tunnustetuilta viisailta ja täyttävät elämänsä sitaattikatkelmilla. Heistä he pätevät, keistä pätevät liioittelevat. Heidän mielessä pätevät edustaa maailman hyvyyttä. 

Tylsyyttään käytetty luovuus, se toisille turhalta näyttävä suttupaperi saattaa olla seuraava yhteiskuntajärjestys. He eivät ole ketään, eikä mitään, sillä yhteiskunnan muottimanipulaattorit jättävät heidät kategorisesti huomiotta. 

Yliherkät ja itsetietoiset hakeutuvat suojiinsa ja sieltä käsin virittävät ritsan kumit pinkeiksi. Ne porukat, jotka ovat rauhaa rakastavia, ovat hekin valmiina pukemaan nyt nyrkkeilyhanskat käsiinsä.

Sanotaan vielä, ettei historiaa voi muuttaa, se kaikki mikä on ihmisen tekemää ja keksimää, sen voi muuttaa. Muuttaa voimme suurinta voimaa, ajatusten suuntaa muuttamalla olemme mullistaneet käsitykset maailmasta.

Kun seuraavaksi tekee mieli sanoa jotain viisasta, niin ole empimättä hiljaa ja näet kuinka ilma puhdistuu. Näet oman turhuutesi ja pikkumaisuutesi käytöksessäsi, jota olet kantanut mukanasi.

Luulo ei ole tiedon värvääjä

Kavalkadi, morfiinia suoniin ja talous kasvuun. Koodinpätkä koneeseen ja kone tekee päätökset puolestamme. Ongelmatonta ja ristiriidatonta koneistoa manipuloidaan kivi kengässä muistellen edellistä lamaa. Kiellämme mielelestämme itsemme, muut, koska he toiset ovat syyllisiä kärsimykseemme. Lohko, kupla, kertokaa strategianne, niin hoidamme homman, sillä salaliitolla saadaan väritettyä agendamme läpi, vaikka se ei olisikaan moraalista, tai hyväksyttävää, mutta se toimii. Hinnalla millä hyvänsä, hyväksymme ehtoja, jotka ovat sidottuja tulevaisuuteen ja tulevaisuus on meille myyty jo. 

Miltä tulevaisuus näyttää, sen tiedämme jo, elleivät paradoksaaliset tekijät onnistu vääristämään asiakirjansa, mikä olisi edullisinta. Valheeseen valheella, miekan iskuun miekalla, kilven takana roikkuvat haarniskat, kun lihakset toimimiseen syödään hallinnon sisältä. 

Kulmakerroinlaskelmassa todetaan lukujen olevan epätasapainossa, suhteessa oletettuun tulokseen. Itsekeskeinen paniikki iskee ja tekee itseään toteuttavan arvion ja voidaan sanoa, että mitä minä sanoin. Vääristymät havaituissa kohteissa syötetään järjestelmään ja lasketaan uudestaan. Todetaan koneiston yskivän, koska diagnoosianalyysisistä jätettiin tarkoituksella muutamat skenaariot paitsioon. Vain siksi, että voidaan saada uskoteltua sijaismaailmalle maailman olevan todellinen. 

Onko maailma todellinen, onko se mielipidekysymys?

Tarinat, identiteetti, henkilöt, julkisuus ovat nykyajan sopimuksen arvoisia ja tavoiteltavia sopimuksia. Joskus puhuimme sielun myymisestä, mutta onko se enää relevanttia, kun emme tiedä mistä puhumme. Lillukanvarret ovatkin kasvattaneet juurensa, kun saadaan itse valita vaihtoehdoista mieleinen suunta. Ainakin usko on kovempi, että tämä toteutuu, mutta varjot näyttävät näytöstään, eikä massat voi olla väärässä. 

Luulo ei ole tiedon värvääjä, ennemmin härnäävä mehiläinen, pistävä ja määrätiedottoman tietoinen omastaan. Tarpeelliset idiootit pyörivät pölyttämässä informaatiota viattomiin kohteisiin ja saavat sellaisetkin tekijät mukaan, joilla ei ole mitään tekemistä koko aiheen tiimoilta. 

Manipulaattorit syöksevät kitusistaan liekkiä, kun huomaavat kaaoksen purevan. Annetaan kansalle kylkiin potku kannuksilla ja laukalla pongahdetaan esteiden yli. 

Annetaan ymmärtää ja ymmärretään väärin, väärinymmärrystä ymmärretään sellaisenaan.

Tässä ymmärryksessä, kun olemme tutkineet jotain perinpohjaisesti, alamme uskomaan siihen totuutena. Siinä vaiheessa olemme astuneet harhaan. Elämme vahvistusharhoissa ja harhoja myydään, sillä ne myyvät. 

Pöydän paras käsi

 Rytmi.

Päässä pyörii ensiluokkainen ellipsi, jonka tarkoitus on saavuttaa pääte, tai alkupiste. Ongelmallista siitä tekee sen, että ellipsi on ajansaatossa hioutunut yhteen tehden sileän pinnan. Vaikka kuvitelmissa ajatukset ovat toiselta planeetalta, ne lähtökohdiltaan rullaavat hiidenkirnua ammeeseen. 

Aivosähkökäyrä, impulssi, toiminta, olemme itsemme vankeja. Koska olemme näin positiivisia, niin mikä on oletus toiminnastamme? 

Toimintamme vastavuoroisuus luo meille mahdollisuuksia nopeuttaa aktiivisia malleja. Se taas toisaalta heikentää sähkökäyrät, joita emme pidä tarpeellisina. Emme vain tiedä ovatko unohdetut reitit tarpeellisia vai eivät.

Pelaamme pokeria kovilla panoksilla olettaen, että meillä on pöydän paras käsi, tuntematta pakkaa. Koska emme voi pitää kuin muutamaa korttia käsissä, niin jotain jää huomaamatta ennemmin tai myöhemmin.

Luotamme kuvitteellisiin järjestelmiin koska ne ovat tunnustetusti toimineet. Jos kuitenkin lopetamme luottamisen, uskomme horjuu ja joudumme ponnistelemaan, mistä olemme pyrkineet pääsemään eroon.

Vaivaava pää, se paikka missä tapahtuu maailman todistaminen ja vaikutuksien tunnustaminen. Tämä paikka, jossa syntyy yhteiseksi tunnustettu todellisuus, yhteiset viholliset ja ystävät. 

Se miltä asiat näyttävät, ei tarkoita sitä, mitä ne todella ovat. Tämän viisauden historia on antanut meille perinnöksi. Kysymys kuuluu, kuinka käytämme ja kunnioitamme perintöä?

Mikäli perinnöllä tarkoitetaan jatkuvuutta ja keskenjääneitä töitä, niin olemmeko sidottuja periaatteisiin, jotka eivät ole meidän?

Periaatteet olemassa olevassa yhteisössä vahvistaa itseään, jos ja kun verkoston määrä luo vakuuttavan ilmapiirin. Illuusioon puhalletaan lisää ilmaa tyydyttämään tarpeita, jotka ovat periaatteelle suotuisia.

Periaate, aatteiden taustatekijä, arkkitehti ajatuksille ja toiminnan sydän. Syytä on kääntää katseensa sinne missä tapahtumaketju alkaa, siellä on kiveen lyöty miekka.