lauantai 27. maaliskuuta 2021

Lapiot kantoon

 Minkä viestin annat vaikuttaa ja päästä vavisuttamaan luitasi? Täällä mielikuvien maailmassa olemme sätkynukkeja vailla tulevaa pohjaa. Antaessamme tuomioita osattomille, tulemme astumaan  korkkiruuvin päälle, näin älinäsoppa on valmis. Erotuomarit, nämä käytännöntutkijat ovat tietenkin auttamatta myöhässä, kun efektit ovat juopumassa jo seuraavista seuraavilla kierroksilla.

Kuplivat kaikukammiot, samalla kun arvoja pyyhitään siellä minne aurinko ei ainakaan kovin monelle paista. Poikkeuksia on tiskissä ja niistä on tullutkin arvojemme karkkikauppa. 

Lapiot kantoon, teemmehän asioita yhteisen hyvän puolesta, muttei hyväntekeväisyyttä sentään. Sehän on yhtä rikollista ja syntistä, kuin muotista poikkeaminen. 

Kautta Danten helvetin realistitkin kuulostavat dystooppisilta okkulteilta selvitäkseen arjesta. Oli myös nähty laihialainen lintu lentävän väärinpäin. Sekä raivokas käki kukkumassa ja lohi pyydysverkkoon hukkumassa. 

Kello käy, kello käy. Käänteen tekevä perhosen isku käänsi joukollisen päitä ja kuin huomaamattaan sattuivat siemaisemaan parillisen myrkkyä. Oksalla seurannut kobra tanssii ukkosen riehuvien urkujen tahdissa. 

Aivan kuin olisimme joutuneet ekspressionismiseen pyörteeseen ja sitä kautta huutavan taulun sisään. On sanomattakin selvää, ettei ole niin selvää kun epäselvää järjestystä.

Kellä sitten selväpäisyys voidaan todeta, on myös synkkyydessä poteva ja niin roteva potero. Tässä viisaudessa kuuntelemme simpukankuoren tasaisen epäselvää kohinaa, saadaksemme tarkoituksen takaisin.

Menemme vaikka tuulikaappiin, tai tungemme ilmastointikanavaan, päästessämme pakoon tukehduttavaa ilmaa. Kädet puuhkassa, nenä noessa odotamme kaartia halkaisemaan tukahduttavan muutoksen. 

Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti