Siltikin jatkan paskan jatkumista, kuin olisi kaatunut sumeaan kirjan soppaan ilman haluttomuutta.
Näkymäni roskana kaatuu valopilkkujen suohon, sen kuokalla kaivan perunan mullasta, toivossa käsien kipujen nyt uudestaan nousseen suosta. Vaikka kolmiot näyttävät tietä suuntaan uuteen, nousen päivään päivättömään, kuuden suden suuhun katsomaan katsetta.
Kellään toisella taipuvaisella elegantilla ei saa olla venyvää lahjetta päivän sateenvarjon lopulle. Eikä saa torjua sanatonta sopimustamme, ei nyt, ei milloin saanut tietää totuutta tietämättömyydestä.
Näin tietoinen kärsii maailmastaan, jättää tarttumatta luudan harjastaan, karistaa valistetut karjan maailmastaan, Viljamin toteutetusta mieli vallasta toteutuu salaton tahto. Sen kohtuuttomasta maailmasta valveudun Marjan sanomasta sanomaan asiat toisin. Pelkäämättä vastustavaa raivoa, joutumatta kankkulan kaivoon ilman riippumatonta tupakka piippua.
Kimurantista toden vääntämisestä pohjattomaan estetiikkaan. Kuka siitä tietää, mitä tietää estetiikasta tohtorit toistuvista mielen erehtymistä. Taikka toistuvatko erheet palavana roihuna toinen toisen perään toistuvana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti