Autio kangastus

Kamelin kangastusten Maa,
kaupungin lyhtypylvään porttien vieressä palanut silkkihuivi,  
kangastuksena kävelevä Kameli jättää jäljet hiekkaan.

Hiekkaan jääneet jäljet katoaa,
Kameli jatkaa hiekkadyynin ylle,
laskeutuu väreilevän auringon alta dyynin varjoon.

Matka kamelin kuivuudesta näyttää pohjaa merestä,
matkaa kantamattomiin jatkuvasta hiekan jyvästä,
ohi kulkevista hiekkamyrskyn tuhosta laskeutuu.


Näin sinisen taivaan Korpin oksalla,
lennähtävän puusta pilvettömälle taivaalle,  
liitää nyt perään kadonneiden jälkien.

Höyhenet väreilee ja muuttuu kylmäksi yöksi, 
yksinäinen kyynel muuttuu valtamereksi,
kasvanut kukka jää aavikon pyörteisiin.

Kuollut syntyessään kantoi elämän myyttiä, 
tämän aavikon raja kääntyy takaisin elämään,
pyhitetään autio rauhaan pois levänneiden.