Nyt se saa hiljaiseksi huutamaan kuutamon alas taivaalta, kääntämään ajatuksen uskoon.
Sitten se saa biotiikan pelaamaan omilla säännöillä, versumin etäisyyden pieneltä näyttämään.
Kun se saa näyttää maailman niiden lasien lävitse, josta heijastuksia katselen.
Täällä on olemassa vain minä,
jolle voin uskotella olevan todellinen.
Siellä on olemassa toisten toiseus,
johonka minuuteni pyrkii.
Kun on olemassa olematon totuus,
jota meinulle ei kerrota.
Tämä selitys ontuu ja kompastuu jalkoihinsa,
taittaa niskansa nähden punaisen maton.
Puristaa vilinän pakosta nyrkin,
kietoo symboolin amuletin kurkistaen voimiaan.
Tällä hetkellä oli tekijänsä,
jättäen kysymykset lojumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti