S

Se inhimillinen ihminen on aikanaan kuulunut paratiisi sieluihin. Se on ollut puhdasta vettä. Se on ollu kasvattamassa sademetsää. Se on ollut pehmeätä höyryä ilmassa. 

Kysymys sielusta on vastaus kysymyksessä. Sielu on neste kiinteänä maassa, ilmassa hengitettynä ulos kehosta.

Se inhimillinen Maailma musertuu kehon painosta. Se jää kasvattamaan egoaan ja yliminää. 

Se voimistuu "menestyksestä" tuottaa "hyödyllistä" arvoa elämälle.

Katse

Hepo viitoittaa reitin tiestään, taivalletusta tarinan kielestään. Sen pointin helppo poni pomppii pallomeren aalloissa. Aikaan on helppo saada kupliva ilma väreilemään energiakentässä. Vaikkei kenttää tavalla voi väistää, sillä se virtaa jatkuvasti sisältämme lävitse. Se virtaa verenä suonissa pakonomaisena pakotettuna tekemään tehtäväänsä. Tarkoitus tavalle annettu tavalta valta kannettavana ulos ilmaan. 

Siemen keväästä kesään kerkeävät kukat purjehtia kukkimaan. Siivellinen räpäyttää muistonsa takaisin puistoon.

Penkillä odottava aika odottaa seuraavaa tulevaa, tuleva tulevaa odottaa. Olennainen olematonta kaipaa, kaipuu kurkkua kuristaa, kurki joutsenlammen itselleen julistaa. 

Tuutulaulun tahdistin tahdittaa tahdittoman sydämmen paikoilleen. Pakoileva olemus kohdistaa peilinä katseesta toiseen, toisen peilistä itse peiliin. 

Uneni

Uneni arvoitusten labyrintti. Availen ovia tietämättä, että mitä niiden takana on. Avautuu uusia Maailmoja josta en tietä mitään, ja olen mennyt aina kauemmaksi lähtöpisteestä, kadottaakseni jotain itsestäni. Kuitenkin matkalla on tarttunut peikkoja mukaan, mutta  mitä peikkoja, niin ilmenevät ne vasta myöhemmissä näytöksissä.

Ne kaukaiset Maat, merien taivaat huuhtelevat mielen uuteen kohtalon kohtaamiseen. Ne Pienet yksiyiskohdat paikoittanin koituvat todellisuuden ilmentymiksi, vaikka niillä ei ole sen suurempaa merkitystä.

Kujajuoksut kaikkineensa ovat horjuttamassa henkistä mielen rauhaa, kun ei tiedä matkan määränpäätä, eikä edes aloitus preesenssiä.

Sivuseikat väreilevät fyysiseen Maailmaan niin voimakkaasti, että aika ajoin on antauduttava voimakkaalle pelolle. 

Sen pelon myötä voi ymmärtää, etten taaskaan saanut otetta havittelemastani. Kun kuvitteli saavansa kiinni, niin hetki hetkessä huomaa hamuilun pakenevan yhtä kauas kaukaisuuteen aikaisemmasta. 

Joka kerta sielä käyn, mutta joka kerralla muisti ei pelaa, koska tietoisuus jostain käsittämättömästä on liian suuri taakka. 
Siellä on harhaan johtavia viitteitä. Ja jos niitä alkaa liian innokaasti seurata, niin huomaa kompastuvansa omiin lakseisiinsa. 

Eikä siellä tunneta fyysisä rajoitteita, ei samankaltaisuuden lakeja, ei tämän Maailman mekaniikka, eikä loogisuuden realiteettiä.

Siksikö se on niin absoluuttisen kiehtovaa rajattomuuden tunnetta, että nämä merkit loppuvat kesken sitä selittäessäni. 

Milloin olen lentokoneesta hyppimässä. Milloin mereen pohjaa siintämässä. Milloin tornin nokaan kiipeämässä. Milloin avaruuden aukkoihin kiitämässä. Milloin missäkin olen, niin on jossain olatava.

Tietääkö tietään

Tietämättömyys on ansa, tietoisuus siitä on rasittava taakka ajatuksissa. Siispä toistuu sukupolveltlta toiselle erheet eri muodossa. Mutta, miksi tietämätön tästä kertoo?

Toistan vain entropian määräämätöntä ja ankaraa lakia, jolle olen alentuva ymmärtämään ymmärtämätöntä entropiaa.
Enemmän tai vähemmän olen osa entropiaa, joten voisin naiivisti ajatella ymmärtäväni jotain asiasta, mutta kuinka väärässä sitten olenkaan, kun julista jotain todeksi?

Julistaessani totuutta elementeistä, olen joutunut kauemmaksi asian ytimestä. Hyvin perustelemalla voisin saada kannatusta mille tahansa aiheelle, mutta koska voisin olla täysin varma toiseudesta?

Jos en itselleni pysty todistamaan tai vakuuttamaan elämän metafyysistä olemassa oloa, niin onko sitä olemassa?

Vastausta kysymyksiin on usein suppea, vaikeasti ymmärettävä tai niin pitkästi ja kuivasti selitetty, ettei kukaan jaksa sitä lukea.

Nämä ovat logiikkaa käyttäen sellaisia kysymyksiä, että joudun käyttämään suuren osan elämästäni näiden pohtimiseen. Siitäkin huolimatta, etten tulisi hamaan loppuun asti ymmärtämään itselle esitettyjä kysymyksiä, niin saan kuitenkin valtavan hedonististsa nautinnon. 

Voisi vain jatkaa kysymyksien esittämistä, koska se näyttää olevan tietämättömän tarkoitus. 

Todellisuutta vastaan taistelijat

Tietämättömät tunteet ja tilat vaikuttavat tulkintaan. Pyrkimys edetä edelleen järjettömän jäljille on kaukainen haave, jota pyrkii pyristelemään ulos päästään.

Palikka ei käänny, ei vaika heilauttaa puolelta toiselle, ei ravistellen, eikä rieputellen. Mihin tämä ajatus blanttu vie sinut tässä Maailmassa? 

Kun tämä todellisuus on painostavan läsnä, niin läsnä, että tiedät mistä on kyse.

Todellisuus on liian herkkä ottamaan väkivaltaa vastaan, ja jää siksi piiloon. Todellisuutta on kohdeltava sen arvojen pohjlta niin, että vain todellisuus tietää tietämättömyyden.

Miten voi saavuttaa todellisuutta, jos on vain kuvitelma todellisuutta? Se kuvitelma on todellisuutta, ja vain kuvitelma todellisuudesta toteutuu. Missä on todellisuuden toinen puoli, jos se jää aina toisen varjoon ja näyttäytyy vain yksinkertaisena?


Tämänkö takia todellisuus taistelija tapetaan ensimmäisenä näkemyksistään? Hänet tuomitaan valehtelijana ja petturina kanssakulkijoilleen, sekä nostetaan vääryysä hänen leimakseen.

Hän ja Psykonautti

Hän ja Psykonautti.

Eihän meidän tarvitse selitellä mitään, sillä näemmehän kaiken tämän meidän edessämme. Kaiken liikkuvan ja liikkumattoman elämän edessämme omilla silmillämme. 

Se, mitä minä näen, niin tulee poikkeamaan sinun näkemästäsi. Ei tarvitse kuitenkaan vielä huolestua, sillä minun näkemäni ei vielä toistaiseksi siirry tälläisenä sinun päähäsi. 

Kuitenkin varoituksen sanoja tulevasta on hyvä viljellä, jos vaikka viliinnyt ajatuksesta ja harhaudut uskomaan mitään tällaista.

Psykonautti matkallaan perustelemassa omaa suuntaansa hänen rajoittamaa matkantekoaan. Liikkumattomanan liikkuva nautti kertoo asiansa liikkeen ajasta. Hän ei ole koskaan nähnyt vastaavanlaista tapahtumaa tapahtuvan, koska on nauttinut psykonautti.

Oliko järjellistä sanomaa tunnustettava, kun järjellisyys määräytyy meriiteistä ja erinäisistä saavutuksista!

Eihän nauttina voi olla järjellinen olento oikeassa hyvinvointiyhteiskunnassa. Vai voiko?

Kuka määrittää oikean ja väärän?

Kuka määrittää oikean ja vasemman?

Hän sanoo, ettei yhteiskunta voi toimia, mikäli siellä ei ole sääntöjä, määräyksi ja rangaistuksia lain noudattaville ihmisille, humaaneille ja humanoideille.

Vai korkea lentoista!

Ei ollenkaan, sillä jos muistatte, niin olemmehan painovoiman pakottamana maankamaralla visusti kengät jalkoihin sidottuna. 

Niin, mikä sinut sai sitten suuttumaan, kun en voi sinua mihinkään pakottaa?

Ja olen jo kerran antanut sen varoituksenkin.

Ketä luulet siis huijaavasi? Ketä muutakaan kuin itseäsi! Kuulenko sinun sanovan jo, että loogisuus on jäänyt unholaan keittelemään kahvia. Ai en. No enpä tietenkään, sillä kaikki tämä on häneltä ja hänen psykonautiltaan. 

Tästä eteenpäin nautti on mystisyydessä haaveileva aikakausi. Aikaa haaskaava ja aikaansaamaton psykonaama.

Leikkivä aikuinen hävittämässä aikuiselle kuuluvia normeja, joista muut ovat valmiiksi pahoillaan, kun kuulevant hänen saapuvan.

Onneksi elämä on niin yksinkertaista, kun sen antaa itselleen olevan. Nimen omaan olevan. Niin yksinkertaista, huoletonta, stressivapaata maata, että sinne uskaltaa istuttaa oman plantaasin.

 Mille olet antamassa arvojasi?

Sille ja sille olet myös antaumuksesi antamasi. Hän, kun kuulostaa vakuuttavalta ja uskomattoman uskolliselta urholta, jota voisit seurata vain siksikin, että tarina on muottiisi sopiva.

Uskomattomuus romuttuu juuri siihen pisteeseen, kun kuvittelet ratkaiseen kuution. Kuvitelma on, tai ei ole. Tarkasteltuna edessäsi kuuluisi näkyä tarkkaakin tarkempi absoluuttinen tyhjyys kuutiosta.

Näin ollen hurjasteluun jää koukkuun ja tahto sanoo, että paina lisää kaasua. Tahto tekee sen, mitä tahdon mahdille on antanut valtaa. 

Lopettaminen siis tuntuu loputtomalta abstraktilta spiraalilta, jonka funktoit muuttuvat juuri ennen niiden loputonta alkua. 

  

Ei ole hulluutta

Ei ollut hulluutta oksentaa aakkosia muoviämpäriin. Ei myöskän ollut hulluutta löytää itseään ämpäristä, näiden villien aakkosten ympäröimänä. Eikä ollut hulluutta aivastaa ämpäriin niin, että laidat vääntyivät vokaaleista. 

Menin törmäämään WC Ankkaan. Hän mulle avasi suunsa ja sukelsin Ankan kitaan. Liuttelin kurkkua pitkin vatsahappoihin ja pesin hapolla kainaloni. 

Kuinka siinä sitten kävikään. Kainalot hikeentyivät ja hetkessä seison kainalo metsässä. Huvittava Leijona moikkaa minulle harjaten harjaansa ja apinamies svgengaili lijaanilla paikalle. 

Apinamies karjaisee ylväästi kerran. Paikalle paukkii pikimetsästä punainen Norsu, kaataen tikkari tikapuita

Norsu heittää voltin ja täyttää kärsänsä vedellä. Suojaudun jäätelötuutin taakse, sillä huomaan kärsässä olevan paineen vielä suureempi, kuin painekattilassa. 

Eikä ollut enään mitään tehtävissä, kun Norsun kärsä pamauttaa masiivisella paineella muumilaakson ikkunat säpäleiksi.

Muumipeikko herää uniltaan, ja Pikku Myy herättä mymmelin katsomaan taivaalta roikkuvaa kärsää. 

Muumilaaksossa näyttää tulevan kevät, kun kukat puhkeavan unimaiseen kukkaan. 

No eipä täällä jaksanut kauaa liukumäkeä liukua, kun huomaa Apostolin kelluvan punaviinissä ja laulamassa Ruotsalaisia juomalauluja.

Mitähän muuta täältä ämpäristä vielä löytyisi?