Hetki

Kun silmät kiinni laitat, ja oikein pitkään matkataan, niin missä värissä avaat silmäsi?

Käytkö lävitse värivalikon pyöräyttämällä rullaa, vai pysähdytkö punaisiin lainkuuliaisena?

Keräätkö maisemia varrelta virran ja laitat parhaimmat muistiin?

Jalokivet, jotka meren pohjassa heijastelevat kalastajan sielua, saavat arvonsa pysyä pohjassa. On kevyempi askeltaa taskut tyhjänä, kun nuuskamuikkunen soittaa huuliharppuaan.

On vaeltajan sielussa lämmin sydän, joka sykkii helmisimpukan helmen lailla. On vaeltaja rannoilta nähnyt auringonnousun ja -laskun, sen kiertokulun ja kuluttavan kierron.

Hän on painanut päänsä veteen ja nähnyt toisen maailman. Hän on nähnyt lauman itseään ja toisiaan syövän. Hän on todistaja ja itse syyllinen syyttömyyteen.

Aika, jota sanotaan elämäksi, on se muutettu muutamaksi numeroksi ja kirjaimeksi, kun hetki meni ohi.

Kulussa, ajan alhossa tavataan pähkinänsärkijä ja särki, jolta riistettiin henki. Vedestä vietiin happi, keksinnöstä keksijälle kultainen arvonappi.

Hirteen ei ainoastaan joutuneet joutilaat, vaan myös pappi, koska vannoi valan kanssa ylimmän.

Vieläkin mietimme, miksi toimimme niin kuin toimimme. Tehty päätös on peruuttamaton, jotain on tapahtunut, jotain tapahtuu jatkossa toisin.

Vieläkö silmiäsi ummistat, vaikka olisi mahdollisuus katsoa ympärille, pois raunioista ja aution peittämästä tyhjyydestä.

Pettymys

Nyt kolmatta kertaa tarkistan ajatukset ja olen valmis heittämään viimeisenkin idean romukoppaan. Eihän tästä tule mitään, eihän enää tarvitse kuunnella sisäistä mollausta. Mutta, on pakko. On pakko vain jatkaa, jatkaa ja jatkaa.

Nyt saa riittää!

Kuka luulet oikein olevasi, kun tulet noin vain mielivaltaisesti päättämään asioistani? Mitä luulet sillä saavuttavasi, kun toistat samaa siimaa ilman kelaa? 

Kyllähän me se tiedetään, miten tähän voidaan vastata ja missä asennossa suun pielet sitten repsottavat. Tiedämme, kuinka paljon sattuu pettyä itseensä, kun emme voi syyttää ketään muuta virheestämme. Tiedämme, että olemme myös itsemme vihollisia ja todennäköisemmin vielä pahimpia sellaisia.

Kelan siima vain jatkuu turhamaisuuteen ja itsesääliin. Säälissä rypemistä on jopa itse häpeällistä seurata omasta näkökulmasta. Täältä pohjalta, kun istuu ristiasennossa, niin huomaa pilvenpiirtäjien huojuvan.

Hyvät puolet tässä tietenkin on. Täältä ei voi tippua ja satuttaa itseään, ellei tänne jää asumaan. Vaikka vaatimattomassa elämässä ei ole mitään vikaa, niin luonto ja vietti eivät anna myöden kahlita pimeyteen.

Työ ja sen tulos harvoin palkitaan porkkanoilla, vaikka myisit mummosi, tai pakastaisit pappasi. Tärkeintä on pitää tosiasiat mielessä, vaikka se nostaakin oksennuksen kurkkuun.

Sitten, kun asiat on puristettu säilykepurkkiin ja pilkottu kirveellä kahtia, niin voimme eheytyä, kuin ikimetsä. Voimme asettaa aaveet sivuun ja jälleen haaveilla unelmistamme.

Ohut reuna

Tarpeeksi yksinään.

Ajatukset pyörivät samaa kehäänsä, eivätkä jaksa muuntautua, mutta ovat juuttuneet kiinni, kuin takiaiset.

Menneet asiat ovat terävinä pannussa, mutta silti samaa kuivaa puuroa. Nieleskely tuntuu vaikealta, kun lähtökohdat ovat tiedossa. Tiedän, että olisi uudistauduttava ja kammattava tukka, pestävä hampaat, käytävä suihkussa, mutta puuro ei maistu tänä aamuna.

Muistanko enää sitä aamua, jolloin voisilmä puurossa ja lasillinen maitoa olisi hellinyt vatsaani ja nostanut hymyn huulilleni? Muistanko sellaista päivää, jolloin silmät olisivat olleet enemmän auki, kun silmäpussit painavat luomia? Muistanko sellaista iltaa ennen nukkumaan menoa, jolloin en murehtinut aamuheräämistä?

Olenko oravanpyörässä, vai pyörä, jota poljetaan niin pitkään, että sisäkumikin ajetaan viimeiseen asti?

Käämiä ei jaksa polttaa, sillä tietää sisäisen ropun kärähtävän alta aikayksikön. Se palaneen käry, joka pohjaan palamisesta syntyy, aiheuttaa jälleen yhden turhan hälytyksen.

Avunhuuto parvekkeella, kitarisat riekaleina ja silmäpussit kaiteessa kiinni, paikalle kutsutaan valkotakkiset.

Avohoitopotilaat hoitamassa hoitajia ja hoito ensiluokkaisen lääkepainotteista pakottamista.

Se vapaudesta, kun vapaus tunnistetaan vasta vangittuna. Vanki tuntee vapautensa, kun vapaa vaeltaa vapaaehtoisesti vallan vankina.

Kehässäni yksi mähmäinen käsite häiritsee läsnäoloani ja turmelee realiteetit arvottoman armottomaan mustaan laatikkoon.

Idiootin typerät lauseet alkavat kuulostamaan järkeviltä kiertokulussa. Niin kuin pimeä valaisee valopään, kun valo heijastaa oikeasta kulmasta. Kulmaan katsojan silmät katsovat kieroon, kun kuivia silmiä räpyttää.

Pahinta ei ole kehässä pyöriminen, vaan tieto siitä, että pääseekö täältä pois, jos ja kun pääsee, niin mihin joutuu. Onko vastassa soittokunta soittamassa tervetulijaislirutteluja, niin kuin kuninkaallisille? Onko pöydät katettu täyteen rönsyileviksi yltäkylläisyydestä, niin että pöydän jalat notkuvat?

Vai onko koneiston aivopesu purrut niin hyvin, että hourin mielikuvilla auringonlaskun viimeiseen satamaan? Heitän kolikkoa ilmaan ja saan huomata, että on kolmaskin vaihtoehto: pelikoneista tuttu kolikko jää pystyyn. Ei kruunua, eikä klaavaa, jäljelle ei jäänyt muuta, kuin kolikon ohut reuna.

Hirvittävintä on huomata sellainen kohtalokas fakta, että joillekin pyöreässä maapallossa tosiaan on reunat, jonne voi tipahtaa. Maailman reunat raatelevat tippuvaa kohtuuttoman rajulla iskuilla, eikä reunalta näe pohjan suuta.

Eikä anneta kurjuuden loppua liian yksinkertaisesti, sillä haluamme uskoa kurjuuden kuuluvan opetukseen. Opetuksen saatuamme, harkitsemme arvoa ja paikkaa, jonne voimme sijoittaa haavoittuneet pois silmistämme.

Tyhmä, tyhmempi, tyhmin

Tyhmä, tyhmempi, tyhmin muoto filosofin ajatuksesta, aivot sulaa suklaan lailla auringossa. Kun oppimisen esteenä ei ole viisaat kirjat, ei muukaan, kuin oppi-isä. Käsissä verta, kraanasta kuumaa vettä hieroen puhtaampaa kuplaa. 

Salatieteen potenssin kolmiota kohtaa pyramidi lasketellaan sudokun numerot helvettiin. Ratkaiseva filosofi havahtuu käsittelemään suhdetta ajatuksiinsa ja kertoo sen olevan illuusio.

Käsitteiden hämärtyessä hämärtyy myös todellisuus, josta filosofit ovat kiinnostuneita, kun auringon nähnyt innostuu auringon näkemisestä. Luolassa olevat ovat tyytyneet taustalla olevien varjojen seuraamiseen ja jakavat kokemuksensa tietoisuudestaan.

Äänekkäin nauraja tietää kaiken kysymättä, kun tyhmä filosofi poraa päähän reikiä löytääkseen vastauksen. Syövyttävä syanidi aiheuttaa polttavan keskustelun rakenteista, joita äänekkäin vieläkin puolustaa. 

Onko oikein, onko jokin väärin, niin filosofi kyseenalaistaa kysymyksenasettelun ja kontekstin erotellakseen faktat. Asian faktojen erottelussa on löydös, niin kuin olisi muinainen arkeologi sademetsässä.

Erehdyksestä vaari, vaarista kahvipöytään pätevä muistutus ja mahdollinen näpäytys laiskasta aivolihaksen käyttämisestä. Aliarviointi liikkuvasta luonnonvarasta saastuttaa ympäristön, kun räkänokka onkin huoneen viisain. 

Kettu yleensä tietää kenen nenän alla häntää huiskuttaa, toisin kuin laumasusi, joka iskee tietoisesti kanaverkon läpi höyhentämään. Vastakarvasta kouluttaja opettaa kuopankaivajat näyttämään valoa tunnelin päässä, päästäkseen käsiksi manalan maailmaan.

Sampoa rakentava seppä vetää viikseen kultahipun ja sekoaa päättömän kuumasta kesästä. Huikka kirkasta viisasten juomaa tekee sepästä kuolemattoman, ja siksi alkaa painimaan karhuemon kanssa.

Ideoista viisampana pää tyhjenee, kun yhdistelmät ja kokeilut vaeltavat jo kaukana pisteestä A. Mutatoituminen ajaa itse itsensä tilaan, jossa on tuhottava alkuperäinen A, jotta B:stä tulisi jälleen A. 

Ketkä sitten tietää alkuperäisen, niin kohta heitä ei ole, näin syntyy uusi arkki ja ajanlasku vaihtuu ymmärrettävään muotoon. 

   

Ajankuva

Täällä toiset haaveilevat seteleistä, toiset kunniasta, kun monien todellisuus on selviytymistä. Toiset vetävät henki hieverissä, toiset markkinan vieterissä, kun riittävästi ei ole tarpeeksi. 

Haaveilijat uneksivat maaimanympärysmatkasta, matkaajat lämpimästä yösijasta, kun sijaansa he etsivät.

Toisella sormet ruvella, toisella pää kipeänä työn paiskeesta, kun vain toiselle maksetaan päivän tekemästä työstä.

Toiset valittaa uupumusta, unettomuutta, kun eivät osaa erottaa ajan kuvaa toisistaan. Toinen toistaan uupuneempi kilpailee, vertailee toisiaan ja odottaa palkintoa.

Raittiit juopot räkättävät räystäällä ja aiheuttavat järjestyshäiriön, kun maailmaan ei enempää ääntä sallita.

Maantien ässät vetää bensaa suonissaan, kun elämä ei enempää ole antanut. Kaahaavat vaikka metsään, kunhan toinen lenkkari jää nuolemaan näppejään.