Kiire

 Minne on niin valtava kiire? 

Aamu valkenee, kun se valkenee, mikäli se on valjetakseen. Niin myös ilta hämärtyy ja peittää valon itseensä. Mutta, minne kiirehtiä? Eikö järjestys vallitse tässä ja vain tässä? Voiko huominen antaa minulle jotain mitä minulla ei vielä ole? Entä eilinen, onko sille mitään mitä minulla ei ole? 

Pakkomielle, kiire hävittää ympäristönsä ja inhimillisyyden ympäriltään. Tuho on kiireen polttoainetta, se ruokkii itse itseään. Jos jokin on pakko, se kätkee sisäänsä ahdistusta ja pahoinvointia. 

Kiire on suosittu illuusio, josta ei tahdota päästää irti, sillä ajatellaan menettävämme kontrolli. Kontrollin menettäminen luo käsityksen kaaoksesta ja se taas pitää meitä otteessaan. 

Järjestämme, lokeroimme, pyrimme pitämään kiinni illuusioista niin kovaa kiinni, ettemme enää tunne peilistä katsovaa.

Mihin olemme matkalla? Mikäli ei osata tähän vastata, ei meillä pitäisi olla mihinkään kiire. Emme kai eksyneenä säntäile paikasta toiseen kuluttaen arvokasta energiaa. 

Eksyneen on mahdollista kohdata todellisuus sellaisena kuin se on, se vain on!  

Jos tosi olevainen on, ei se tunne kiirettä, ei mieli pakota toimintaan, ei mieli tunne olevaista. Mieli tekee ja tahtoo, uskottelee  olevaisuuden tyhjänpäiväiseksi toiminnaksi. Siksi mieli rullaa ja ottaa olemattomia asioita esille ja pitää niitä tärkeinä egon sanelemana.

H...