Pulloposti

Pulloposti käy matkaansa halki meren myrskyt ja tyrskyt. 

Kalastajan aamu sarastaa, se kutsuu merenkäyntiin, se kutsuu kalastamaan. Sataman kosteassa aamussa tuoksuu kostea, hieman rommin ja kalan katkuinen sekoitus. Vielä rauhaisa meri esittää tyyntä ja vaaratonta puolta itsesään. Muutamia huutoja kuuluu sieltä täältä. Huhuillaan toisille mistä tänään tärppää ja laitetaan pyöreään pöytään panokset, kuka saa iltaan mennessä parhaan saaliin.

Sataman valot sammuvat ja kalastaja kaivaa pitkästä kalastajatakin povitaskusta mustan piipun. Karistaa vanhoja tuhkia pois pesästä ja täyttää kuivalla heinällä pesän ja sytyttää. Hieman horjuen, mutta varmalla askeleella ottaa suunnaksi aluksensa. Näin neljänkymmenenkahden vuoden jälkeen on oppinut tuntemaan maan jalkojen alla ja melkein vielä paremmin meren monimuotoisen muodottomuuden. Se kutsuu jokaista tässä satamassa, intohimo kohti valtavaa voimaa saa edelleen monen housut pyörimään jaloissa, kun köydet irroitetaan laiturista. 

Rutiinit ja rituaalit ovat tehty, niin kuin aina ennenkin. Mikään ei pitele, päätä ei purista, mikään velvollisuus ei yletä kuristamaan vapaata merenkävijää. Varmat otteet näkyvät kalastajalla, jos joku olisi näkemässä. Jokainen ele on harkittu, varma ja määrätietoinen. Ei ole epäilystäkään, kuka tulee viemään pyöreän pöydän potin tänään. 

Virrassa olevat liikkeet kertovat viestejä, niistä on otettava suunta, jotta tietää missä lasketaan verkot ja mihin suntaan käännetään ruoria. Veden pinnassa oleva jännitys heijastuu auringon valossa, sitä täytyy kuunnella ja hengittää samaan rytmiin. Saavutamme optimaalisen hetken, pitkä puhallus ulos, niin  lasketaan verkot alas. Sitten odotellaan vihjettä, kalan kuiskaus, tai Ahdin käsky. 

Verkot lipuvat aluksen perässä hieroen veden pintaa, mutta kala ei kuiskaakaan tänään, on niin hiljaista. Tuoksuu myrskyn alulta, vai onko Ahdin käsky tänään jättää saalis mitättömäksi? Ken sitä tietää, on nostettava verkot, aavistusta on kuunneltava. Lipuvat verkot nousevat nätisti vinssin avustuksella alukseen. Saaliina muutama hassu sintti, saapas, tekarit ja pulloposti.

Kuinkahan käy, mahtaako tällä saalilla saada pyöreänpöydän potin viedä tänään kotiin? Kalastaja avaa pullopostin, vetää hapertuneen paperin palan ulos pullosta. Asettaa pyöreät silmälasit silmilleen ja alkaa lukemaan pienellä präntillä kirjoitettua tekstiä. Kalastajan kasvot kylmenevät, kuin olisi jotain merkittävää tajunnut. 

Hiljaisen ajatuksen sivittämänä kalastaja kääntää kurssi takaisin satamaa. Se mitä selkänsä taakse jää, on laineet pyyhkinyt niiden ylitse, siitä syystä silmäkulmat kostuvat. Pisaroista valtameret syntyvät, niiden yllä vieritämme hitaasti lipuvaa laivaamme. Potkurin surinassa satamatornit toivottavat tervetulleeksi, niin kuin aina ennenkin. 

Laiva kiinni satamaan, mitään puhuvina kasvoina sikari asetetaan tottumuksesta povitaskuun. Kalastajan askeleet hakevat tuttua reittiä kohti pyöreää pöytää, mutta ei, pää sanoo tänään toisin. Kalastaja ohittaa varmoin askelin tutun ja turvallisen. Satama ei enää sykikään samalla sykkeellä ja kalastajan selkä loittonee illan hämärään. Hän on kuin kala, joka läpäisee tiheän verkon ja jättää toverinsa verkkoon sätkimään. 

Seuraavana aamuna pyöreästä pöydästä puuttuu yksi jäsen, mutta panokset asetetaan tavan mukaisesti, niin kuin ennenkin. Yksi laiva jää odottamaan matkaansa aaltojen yllä. Sataman tornit tönöttövät järkkymättömänä, tuuli laulaa tornien välistä omaa lauluaan.