keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Mielikone

 Taas tänä aamuna ottaa päähän, laiskottaa, potuttaa. Taasko kaikki pitää aloittaa alusta? Monotoninen työ saa päivät muistuttamaan toisiaan. Vaikka sää ympärillä muuttuu ja ympäristö myös, mutta muuten kaikki on samaa. Jos täällä ei ole mitään tarkoitusta, jokainen on vain halunnut kuvitella itselleen ja yhteisölleen sellaisen. Tarkoitusten kautta ohjailemme, määräilemme oikeaa ja väärää suuntaa. 

Puhtaimmillaan mitään tälläistä ei ole olemassa. On vain pohjaton mieli, joka kaipaa vastauksia loputtomuudesta. On mieli, joka rakentaa merkityksiä pysyäkseen kasassa. Se mieli, tämä mieli haluaa ja hamuaa dopamiinia, karkkia, nopeita välähdyksiä.

Taajuus versumin laidalla sykkii määrittämätöntä aikaa, ennen ja jälkeen luomiskertomusta. Onko mitään syytä olla huolissaan, mikäli uskoo tapahtumia olevan loputtomasti? Meidän toimintamme kuitenkin korvataan, vain yksilöllinen kokemus saattaa erottaa paikan ja ajan toisistaan. Kvantiivisesti olemme korvaamatonta energiaa ja sovimme mielikuvitukselliseen järjestykseen.

Ajatus siitä, että täytyisi jättäytyä yhteisestä hyvästä pois sen takia, että olemme korvattavissa on todellisuuden väheksymistä. Tarjoamme siis näin kasvualustaa todellisuuden vääristymille. Siispä sinne minne vääristymiä leivotaan, sinne asiayhteys toisistaan erotetaan. Erotetut yhteydet ovat yhtä kuin huono yhteys ympäristöön ja ajan sykkeeseen.

Kun pyrkii pois tarkoituksesta, se luo itsessään tarkoitusta tarkoituksettomuuden etsimiseen. Etsiessämme olemme merkityksen luoja, olemme itsemme luoja. Niinpä suurten merkityskeskittymät ovat lopulta tyhjiä lupauksia. Lupaus on ajatuksellinen prosessi toteuttaa tulevaisuudessa jokin tapahtuma, siis abstraktinen käsitys maailmasta lineaarisena jatkumona. Aivan kuin olisimme suljetussa tilassa, jossa on kuitenkin rajattomasti porsaanreikiä läpäistä nykyhetki. 

Ajatuksellisesti olemme menneisyyden ja tulevaisuuden paineen välissä, niinpä uskomukset nykyisyydestä määräytyvät näiden kahden tekijän summasta. Nykyisyys muodostuu tulevaisuuden haaveista ja tavoitteista toimia ennennäkemättömästi. Menneisyys antaa raamit toiminnalle ja rajoittaa uskomuksilla toimintaa. 

Tulkintamme koostuu yhteyksistä ja luoduista verkostoista, näistä verkostoista löytyy toivomme ja tarpeemme puolustaa yhteyksiä. Toiveiden ja tarpeiden verkostoon murtautujat saavat meissä inhimillisiä reaktoita aikaan, kuten kyseenalaistamaan vastakkaisen puolen intressit. Onko siis inhimillistä edes ajatella mahdottomia tulevaisuuden skenaarioita menneisyyden kahleissa?

Muuttamalla ja manipuloimalla menneisyyttä, mahdollisuutemme kasvavat potentiaalisesti vaihtoehtoiseen näkymään. Näin tekemällä katkaisemme ikään kuin kissalta hännän ja horjutamme nykyhetkeä, tasapainomme järkkyy, jos uskomme sellaisen nyt olevan. Jatkuva muutos aiheuttaa jo muutenkin epävarmuutta nykyhetkessä, joten suunnitelmallinen ja puolueellinen manipulointi vaarantaa ajatukset vaihtoehdottomuuteen. 

Mitä voimme, kun monimutkaisuus haastaa ennalta-arvaamattomilla kysymyksillä, eikä ole työkaluja käsitellä nykyhetkeä? Kun ennen hyvin toiminut kysymys ei vastaakaan toimivasti vastaukseen. Kun kysymys jää leijumaan tarpeettomana, toimimattomana mielen kiertoradalle. Jääkö vaihtoehdoksi siis vääjäämätön tulevaisuus yhdistää mieli koneeseen, jotta yhä haastavampiin kysymyksiin voidaan saada tyydyttävä vastaus? 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti