On syksyinen ja hämärä yön alku.
Vaellamme siellä metsään,
minä ja muutama minun persoona.
Löydämme lehtien peitosta vanhan lahonneen oven.
Oven takaa valjastuu kiviset portaat kellariin,
tuumimme hetken ja astumme alas hämärään.
Hetken jäässä jälkeen tajuamme löytäneen kellari temppelin.
On vaikea selittää tuttua tunnelmaa,
meidän lisäksi tunsimme sen,
että siellä oli vahva vetävä voima.
Taulut seinällä esittivät elävää kuolemaa,
kynttilät mennyttä lämpöä,
seinät raihnaista aitaa,
koko temppeli oli eletyn ajan aikaa.
Nurkassa vilkuilevat hautakivet,
edessämme tyhjä seinä,
tunnelmasta väsyneenä heitän selkäni lattiaan.
Päätöksen sanottua yövymme täällä,
kysyvät katseet painavat päämme sumuun,
nukkuvan mielen tuuduu.
Jonka tarinan täällä kuulet,
peittäköön ne teidän silmät ja huulet,
kellot lyönnin kerran kuulet.
Unohdin jo tekstin alun,
unohdin käveltyäni kävely kadun,
unohdin takaisin tulon ja paluun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti