sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Biopeili

 Kärrynpyörä.

Yhteys katki. Maston antenni joutui kokemaan ennennäkemättömän myrskytuulen. Sen seurauksena olemme menettäneet monien identiteetin, sekä kontrolloinnin. 

Olemme keränneet ainekset rovioon, jotta voimme lähettää savumerkkejä tilanteen vakavuudesta. Emme ole täysin varmoja tunnistetaanko merkkimme, mutta huomio taitaa olla ensisijaista. 

Aika ei ole puolellamme, mikäli näin suuri joukko herää samasta unesta asumaan aikaan tuntematta itseään, mikä olisi lopputulos? 

On tyystin mahdotonta ennustaa, kun shamaanin rumpu soi tasaisella tahdilla repeämään. Kun kyky kommunikoida, tai koko käsitys kuulemasta pelkästään hämmentää, mitä meistä jää? 

Edelleen työnnämme kuormaa rystyset valkoisina ja kenties mietimme, kuka olisi seuraava. Kuka ottaa vastaan sen, mitä itse ei jaksa kantaa. 

Elämä on olemusta, mutta vasta heräneelle olettamusta syvimmästä itsestään. Niin kuin itsestäänselvyys antaa ymmärtää, mutta ei  ymmärrä antaa. Sukkelasti sujahdamme jonnekkin muualle, jonnekin sellaiseen paikkaan, jossa saamme pelata omilla säännöillä. Niin pitkään, kun pelaaminen sujuu, ei ole hädän päivää ja näemme syy-seuraussuhteet. 

Yhtenä aamuna aurinko ei nousekaan ja huomaa suorittavansa rubikinkuutiota, jossa jokaisen sivu on saman värinen. Kyseessä on mahdoton tehtävä, jota yrittää ratkaista värikynillä, mutta sekään ei tyydytä. 

Sisäiset hetket tuntee voimakkaasti, jotka sitten leimataan vesileimalla hyväksytyksi, kuitenkaan hyväksyntää saamatta. Leima sieltä, leima täältä, tällainenko olen kun sanotaan, vaiko biopeilinä tuntemuksiamme peilaamme? 

Kapeaa polkua pitkin askeltaessamme saavumme jälleen arpajaisiin yksi kerrallaan. Seuraamme, tarkastelemme ja yritämme sopeutua ja löytää sopivan uoman. Uomaansa löytämättömät painetaan railoon, tai tehdään heidän luistaan silta varkaiden menestykseen. 

On helppoa unohtaa inhimillisyys, kun ihanteenamme on paradoksaalinen täydellisyys. Täydellisyyden mittareina käytössämme symmetrisyys, yhdenmukaisuus ja alati muuttuvat prosentit, että luvut. Näitä seuraten tukka kierossa oletusarvomme käsityksestämme supistuu. 

Täydellisyyden valon huurteessa imppaamme negaatiota kuin pesusienet. Tässä humussa tulee sotkeneeksi liitutaulun yhteisiä sääntöjä, joiden eteen on nähty paljon vaivaa. Pätevin sanonta kuuluu, että kansan muisti on hyvä, mutta lyhyt. 

Jos me todella valitsemme täydellisyyden hyvän ja toimivan sijasta, joudumme luopumaan itsestämme. Jos me vaadimme kaiken, emme saa lopulta mitään, ja kajoamme varkauteen. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti